Riihimäki asema
Mikähän oli syynä, että marsu seisoi erikoisessa paikassa? Oli siinä vielä tänä aamunakin.
Riihimäki tavara
Valokuva Riihimäki Tavaran eteläisen tasoristeyksen viimeisiltä palveluskuukausilta. Tämä teollisuusraide oli aikanaan kiinnostava tutkimuskohde:...
Riihimäki asema
Vanha, entisestä tasoristeyksestä varoittava, merkki on unohdettu villiintyvän kasvuston joukkoon.
Riihimäki asema
Ohitusraiteen itäiselle suunnalle on rakenneltu jonkinlaista penkkaa.
Riihimäki asema
Hyundai siirtää räjäytetyn murskeen CATin ulottuville, CAT tipauttaa lohkareet Scanian lavalle poiskuljetattavaksi sydänsärkevällä jyskeellä.
Riihimäki asema
Riihimäen ohittavaa ohitusraidetta urakoiva urakoitsija on kohdannut kivikovan esteen. Itäisen suunnan kallion leikkausta ollan avaamassa.
Välillä Riihimäki Arolampi–Hyvinkää asema
Mukavan pituinen T 3764 matkalla Vuosaareen Monnin maisemissa. Olen vuoden alusta lähtien ladannut kuviani Flickriin, koska Google+:n kuvat...
Riihimäki asema
T 4800 Parolasta Vuohijärvelle ohittaa parhaillaan Riihimäen asemaa.kalustossa oli paljon panssariajoneuvvoja ja paljon muuta armejan...
Riihimäki asema
Alkuperäinen teksti kuvan takana:"Ympäri rataverkkoa voi löytää tällaisia näkyjä. Veturien "Siperioita", joista harva palaa. Suurimmat tällaiset...
Riihimäki lajittelu
Suojavaunuja seisonnassa: Eao 81001-0, Zaes-w 82107880036-3, Zaes-w 82107880028-0, Zas-w...
Riihimäki lajittelu
Fks-kenttäkeittiövaunut Riihimäki lajittelussa. Etummaisesta taaimmaiseen numerot 30805, 30803, 30809, 30806, 30808, 30801, 30810, 30807,...
Riihimäki asema
Aamuinen lättien herättely "II-lämmössä", jonne Riihimäen huoltokuljettajat olivat järjestäneet tilaa yöpymiselle. Moottoreiden esilämmitys,...
Riihimäki asema
PMR:n kevätajelun kalusto siirtyi jo edellisenä iltana Pasilasta Riihimäelle.
Riihimäki tavara
Sattuipa kohdalleen. Mennä viikolla tuli tämä vastaan - ajan vaikutus vaihdekoppiin. "Raasuli" täydessä käytössä.
Riihimäki tavara
Per... sinne se peräkin katoaa, ei vauhdikkaasti, mutta liikkuu se sittenkin ylös asti.
Riihimäki tavara
"Ahneella on sellainen ja sellainen loppu". Ei riitä Sr3:lle neljä vaunua, ei 12, ei 20, vaan niputetaampa kaikki paikalla olevat 28-vaunua....
Riihimäki tavara
Neljä kuormattua vaunua ei riittänyt Sr3:n testailuun, viereiseltä raiteelta napattiin vielä kahdeksan vaunua mukaan.
Riihimäki tavara
Sr3 3302 kiinnittyy neljään kuusitukeilla lastattuun Sps-vaunuun.
Riihimäki tavara
Varsin hiljaisesti hyristen katoaa Sr3 puupinon taakse.
Riihimäki tavara
Lehtipuut alkavat vienosti vihertämään Riihimäelläkin. Mutta, mutta kuva-alaan tunkeutuu muutakin vihreää sähköveturi langattomalla tiellä!
Hakuehdoilla löytyi 2564 kuvaa