Välillä Pieksämäki asema–Lamminmäki
IC 701 Kouvolasta Kuopioon.
Välillä Pieksämäki asema–Lamminmäki
IC 70 Oulusta Helsinkiin Savon radan kautta.
Haukivuori
Kesä-Suomi on keskieurooppalaisten uusi matkailuhitti https://yle.fi/uutiset/3-10276018 (kuvaa ei ole käsitelty, eli värit ovat mitä...
Mikkeli, Kantala
Pendolino S67 Helsingistä Kajaaniin sivuuttaa Kantalan asemarakennuksen ja entisen ratapihan.
Haukivuori
Asemalta pohjoiseen pari sataa metriä on Porsaskoskelle vievä tie 4474. Radan ylittävä silta on 60-luvun alussa rakennettu joten lienee...
Haukivuori
"Muutaman minuutin pysähdys Haukivuorella hidastaisi Kuopion ja Helsingin välistä junaa 15-40 minuutilla, jotakin jopa tunnilla."...
Savon radan museo, Pieksämäki asema
Pieksämäen aseman kaksi entistä matkatavarakärryä palautetaan entiseen loistoonsa Savon radan museon Perinnekerhon toimesta.
Pieksämäki asema
PoRhan lättä Savonradan museon edessä. Raiteella 3 on IC 144
Pieksämäki asema
Juna 1970 on saapunut Pieksämeälle.
Haukivuori
Suomen ylikulutuspäivä oli neljä päivää aikaisemmin (laskennallisesti päivä, jolloin ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon...
Haukivuori
Tyhjä rapu-juna odottelee Pendolinoa Kajaanista saapuvaksi ennen jatkamistaan Pieksämäelle.
Pieksämäki, Pieksämäki asema
Pikajuna 706 on ikävä kyllä muuttunut jo InterCityksi, mutta kyllä sinisiä vielä löytyy.
Pieksämäki, Pieksämäki asema
Työkone Tylypahkaan raiteella 3 ja 3/4.
Pieksämäki, Pieksämäki asema
Tällä kertaa ei 928:n runko ollut sivussa odottelemassa, vaan se saapui ratapihalta. Taajamajuna 785 tekee deeverin voimin lähtöä siperian suden...
Pieksämäki, Pieksämäki asema
Kuvaaja päätti lähteä asemalle sinivalkoisin miettein kuvaamaan junia H785, P928 sekä IC706. Kuvattavana oli tosin muutakin kuin liikkuvia junia:...
Pieksämäki, Pieksämäki asema
IC911 jarruttelee Pieksämäelle ja taaempana tunnistamattomaksi jäänyt tavarajuna (hakejuna?) odottaa lähtövuoroa, lähtien heti InterCityn tultua...
Pieksämäki asema
Savonlinnan juna saapui klo 15.10 vasemmalle. Vieressä näkyi peräti 7-vaunuinen lättärunko. Siitä lähti Jyväskylään klo 16.20 vain kolme...
Pieksämäki asema
Kymmenvuotisjuhliaan viettävä 2650. Vapiti-kytkimet raidoituksineen ovat levinneet tässä vaiheessa myös vieressä röhnöttäviin...
Pieksämäki asema
Dm12 4410 odottelee lajitoverinsa kanssa uusia tehtäviä Pieksämäen asemalla. Seuraava kohde taitaa olla Joensuu.
Hakuehdoilla löytyi 1694 kuvaa