Kuopio asema
Kiskojenkuljetusvaunut ja Roope ehtivät majailla Kuopio tavaran raiteella 19 jo hieman pidemmän aikaa mutta tänään Pieksämäeltä saapui vetovoimaksi...
Kuopio asema
Tavan mukaisesti T4038 livahtaa tavararatapihalta ensin kohti etelää ja vasta sen jälkeen IC77 jatkaa matkaansa pohjoiseen. Keulalla tänään Sr1 3030.
Kuopio asema
Jaa että miksi Ttm3 näyttää hieman oudolta? No eihän kesällä lumiauroja tarvita. Edellinen havainto Ttm3:sta olikin huhtikuulta Tuurista:...
Kuopio asema
Puhtaus on komeaa, siispä sivuprofiilikuvakin.
Kuopio asema
Perinteiset junapäivystäjät loistivat poissaolollaan, sijainen tarttui toimeen. IC77 saapui ajallaan keulallaan putipuhdas ja vihervalkoinen Sr1...
Kuopio asema
Kuopion päivystäjänä toimi tänään iltapäivällä Dv 12 2748 josta puuttui valmistajan laatta tältäpuolelta, minnekkähän on hävinnyt?
Kuopio asema
Tiedotustauluissa on muutoksia koska nykyään tulee kaksi Muuvaaraa merkkiä kun ohittaa juna aseman.Kuvassa T 4036 18 kpl "pönttövaununkanssa"...
Kuopio asema
Vihrein Valinta mainostaa Vr myöskin Virkatarvevaunuissaan kuten Bovz kuva osoittaa.
Kuopio asema
Työkoneet ovat ängänneet itsensä pussiraiteelle piiloon kaikelta ihailijoilta.Tänninmäisenä on Tka 8 580 ja toinen on Tka 8 581 ,väliisä onkin 4...
Kallalsillat/Suosaari, välillä Kuopio tavara–Sorsasalo (uusi)
Työ 70882 Pieksämäeltä-Oululaisiin porhaltaa Kallasilloilla Pohjoiseen kohti Oululaista.
Pieksämäki Temu
vaunut.org'sta ei montaa kuvaa lastatusta BOvz-vaunusta löytynyt. Tässä yksi sellainen.
Kuopio asema
T 4038 lähtemässä Kuopion tavarasta kohti Tamperetta, vastaan tuleva Ic-77 saapumassa Kuopioon.Jatkaakseen matkaansa kohti määränpäätä...
Kuopio asema
T 55820 Iisalmesta-Imatran tavaraan ohittaa Kuopiota etuajassa Sr-1 3085 johdolla.
Kuopio asema
T 4106 Iisalmesta_Pieksämäki tavaraan ohittamsaa Kuopiosta Snps ja Snpss vaunujen kanssa.
Kuopio asema
T 4122 Iisalmesta-Pieksämäen tavaraan 50 min etusessa kulkemassa 24 Sp ja Spp vaununkanssa.
Kuopio asema
T 53031 Tampereen Viinikasta toi tänään iltapäivällä Savon Sellullulle 40kpl Gbln, Gbls, Sim ja Simm-t vaunuja.
Pieksämäki asema
Pannsaroitu ensiapuyksiikkökin oli mukana, viimeisenä oli yksi tyhjä vaunu.
Pieksämäki asema
Välissä oli uusia Panssrivaunuja "nimihirviö"vaunuissa.
Pieksämäki asema
Parolasta tulikin sitten kaikelnaista sotakalustoa, oli myöskin Panssarivaunua.Traktorit olivat myöskin Parolasta tulleissa ensimmäisenä.
Pieksämäki asema
Söldvikiin matkaava T 4008 meni Wihuri 15 sotakalustonväliissä.
Hakuehdoilla löytyi 6068 kuvaa