Kullasvaara
Elokuun illan tummenevat varjot piirtävät jo maisemaa, kun ammoniakkijuna T58096 Vainikkalasta Riihimäelle ohittaa Kullasvaaran liikennepaikkaa.
Kouvola tavara
Kouvola. Litistetty ratapihakaavio. Harmi kyllä, päiväämätön ja pahainen valokopio. Ehkä jo 20-luvulta. Liittyy kuvaan...
Kullasvaara
Ruuhkaa Kullasvaarassa. Kotkan radalla viivästyneet ratatyöt aiheuttivat ylimääräistä odotusta Haminaan ja Mussaloon meneville junille. Susiparin...
Välillä Utti–Kullasvaara
Upea helteinen elokuun alun lauantaipäivä kääntyi jo iltaan ja pian taivaan peitti syyskesän paksu hämyinen pilviverho, kun Joutsenosta Riihimäelle...
Välillä Utti–Kullasvaara
Ilta-aurinko lämmitti vielä mukavasti, kun Joutsenosta Pieksämäelle etuajassa kulkenut tyhjä rapujuna saapui Aitomäen kaarteeseen.
Kouvola tavara
Radio-ohjattu vaihtotyöyksikkö on saanut vaunujen vaihdot tehtyä Cargo Handlingin raiteilla ja paluumatka kohti lajittelupihaa on alkanut....
Kullasvaara
T2686 Kullasvaarassa. IC5 on saanut paremman värisuoran ja tavarajunan kuljettajalla on aikaa käydä nappaamassa kuva maalaismaisemasta.
Kouvola tavara
Soramäen teollisuusraiteen päässä oleva teollisuusalue senkun paisuu Kouvolan Kullasvaarassa. Kouvola Cargo Handlingille valmistui viime vuonna...
Utti
Suojaamatonta junalautaa menossa Joensuusta Haminaan tihkuisessa kevätkelissä. Kiitokset vinkistä Joensuun kirjeenvaihtajalle.
Välillä Kouvola tavara–Kuusankoski
Venäläinen pitkä puuvaunu, koivukuormalla matkalla Kuusankoskelle.
Välillä Kouvola tavara–Kuusankoski
Lyhyt As Nordea Estonia-yhtiön puuvaunu koivukuormalla, matkalla kohti Kuusankoskea.
Välillä Utti–Kullasvaara
Lyhyt rahti Joensuusta lähestyy Kouvolaa. Kuljettajan näköetäisyydellä on jo vastaantuleva, Mussalosta Imatralle kulkeva 2691, mutta kohtauskuvalle...
Kouvola tavara
vihreä dr14 1861 muokaattu teemu saukkosen kuvasta http://vaunut.org/kuva/100623?u=3560
Kouvola tavara
Toinenkin Dr14 oli hommissa mukavan jytkeen säestyksellä. Enpä muistanutkaan enää tuota ääntä kun siitä on jo aikaa kun Joensuussa oli tällainen....
Kouvola tavara
Viirukukko siirteli T2633:n tuomia vaunuja.
Välillä Utti–Kouvola asema
Allegro alittamassa Häkämäentien siltaa. Nytpä on tämäkin kuvattu onnistuneesti.
Kullasvaara, välillä Utti–Kouvola tavara
Lauantaiaamu Kouvolan itäpuolella, kymmenen vuotta sitten. Aamupäivän ulkoilulenkin ensimmäinen tallennettava on kuvan tavarajuna, joka vaunuista...
Kouvola, Tyrri
Höyryraide Oy:n siirtokeikalta Kouvolaan tulossa oleva juna Tyrrissä.
Kouvola tavara
Tällainen maisema avautui Mielakanmäeltä Puolakan suuntaan eräänä sunnuntai-iltapäivänä noin v. 1970. Hr13 on "alateillä" Asl III:n luvan...
Kouvola tavara
Kouvolalaiseksi harvinaisempaa väritystä ja numerosarjaa edusti tänä aamuna Soramäessä työskennellyt vaihtotyöyksikkö. Juna ylittää juuri Tehontien...
Hakuehdoilla löytyi 593 kuvaa