Rautsalo, Heinola
Dv12 2747+2751 on saanut Rautsalon keikan päätökseen ja vaihtotyöliike Heinolan ratapihalle on alkanut. Martion kesällä 1977 kuvaama proomu...
Vierumäki
Juna 2 Heinolasta Salpausselälle pysähtyy Vierumäellä. Höyryjuna näytti kiinnostavan kaiken ikäisiä.
Heinola
Ukko-Pekka on vaihtanut rungon päätä ja kohta lähdetään takaisin kohti Sapausselkää.
Heinola
Sade on yltynyt Heinolassa. Veturi on vaihtamassa puolta, ja paluumatka ajetaan tenderi edellä.
Vierumäki
Paluumatkalla Heinolasta pysähdyttiin Vierumäelle vajaaksi puoleksi tunniksi. Kansaa oli paikalla paljon, ja letut myivät hyvin sillä taikina...
Välillä Myllyoja–Vierumäki
Heinolan paluujunan vetäjä lähikuvassa. Vierumäelle saavutaan parin minuutin kuluttua.
Vierumäki
Nostalgiajuna lähdössä Vierumäeltä kohti Heinolaa. Lähtö oli oikein näyttävä, mutta minusta Ukko-Pekka kyllä näyttää vähän hassulta...
Heinola
Ukko-Pekka saapumassa Heinolaan ja parhaillaan ylitetään Jyrängön hienoa siltaa. Tyypit sillalla näyttivät notkuvan enemmän tai vähemmän...
Heinola
Nostalgiajuna lähtemässä Heinolasta, tällä kertaa kuvattuna toiselta puolelta Jyrängön siltaa.
Myllyoja
Ukko-Pekka ylittämässä Lahden moottoritietä Myllyojan kohdalla. Kuva on heittolaukaus auton tuulilasin läpi, mutta ihan kohtuullinenhan...
Välillä Vierumäki–Ahtiala
Ukko-Pekka linjalla Vierumäen ja Ahtialan välillä. Täällä on näköjään vaihdettu ratapölkkyjä hiljattain...
Heinolan satama, välillä Heinola–Jyränkö
Samat veljekset pikkuvirran yllä (sama silta) ja varsinkin ensimmäinen dv näyttää aika romulta, no Heinolan veturit ovatkin olleet sitten rautatien...
Heinolan satama, välillä Heinola–Lahti
Kaksi vanhempaa deeveriä jytisti sillalle kesken vesilintujen kuvauksen, 2754 on jälkimmäisen numero. Ensimmäisestä en saanut selvää. Lasina oli...
Myllyoja
CEmt 24099 käytävä. Hyttien korttilukot oli otettu parempaan talteen ja ovet olivat siirron aikana kiilattu kiinni.
Myllyoja
Uskomatonta kyllä mutta totta: CEmt vaunuista löytyy kiinniruuvatun levyn takaa ihka aito raivausvälinekaappi.
Myllyoja
Aina ei voi ymmärtää logiikkaa: Vaunussa on ihan uudet pyöräkerrat ja ei muuta kuin romuksi. Toki hylkäyssyy voi olla jokin ihan aiheellinenkin,...
Myllyoja
Makuuvaunukin vaikuttaa sisältä varsin ehjältä. Vain patjat ja muut vermeet oli viety.
Myllyoja
Myös ensimmäinen uuden sarjan Eit-vaunu eli nykyinen Eip 23127 on romuletkassa. Kuului myös siihen sarjaan joka muutettiin 160 km/h...
Myllyoja
15 sinisen lojuessa saattohoidossa Myllyojan sivuraiteella ohittaa Heinolaan matkaava raakapuujuna aseman kauniissa talvisäässä. Päädyssä on Eip...
Heinola
T2878 Kouvolasta saapuu Heinolaan vetovoiman vaihduttua Lahdessa. Deeveripari lienee käynyt samana aamuna Loviisassa. Jälkimmäisen veturin (ehkä...
Hakuehdoilla löytyi 765 kuvaa