Välillä Kempele–Oulunlahti (uusi)
Melkoisen pitkäksi on kasvillisuus päässyt Kempeleen ja Oulunlahden välillä.
Liminka
Matkustajat ovat poistuneet junasta ja henkilökunta pitää pientä palaveria junan vierellä ennen kuin palataan Ouluun.
Oulun varikko, Oulu Nokela
Lätät valmiina siirtymään tallilta asemalle ja edelleen Liminkaan noutamaan tilausajo porukkaa.
Kempele
Kempeleessä pysähdyttiin luonnollisesti mennen tullen.
Liminka
Limingassa oltiin reilut kolme tuntia. Lätät vietiin siksi aikaa nelos raiteelle parkkiin. Tässä ollaan tullossa takaisin aseman eteen odottamaan...
Joulumerkinpolku, välillä Kempele–Oulu Nokela
Tyyppikuva Dr19 2833- veturista.
Joulumerkinpolku, välillä Kempele–Oulu Nokela
MV 10445 Tampereelta Ouluun ohittaa Joulumerkinpolun ja saapuu pian Nokelaan.
Kempele
Kempeleen rautatieaseman, polkupyöräasema.
Kempele
Kempeleen asemarakennus harvemmin kuvatulta puolen.
Liminka
MUS1970 on saapunut hetkeä aiemmin Liminkaan, josta käännyttiin takaisin MUS1971:nä.
Välillä Oulu Nokela–Pikkarala
Nelikymmenvaunuinen tyhjävaunujuna T 55502 matkalla Oulusta Kajaaniin yhden deeverin voimin. Vaunut olivat tulleet Kajaanista Ouluun lastissa 23.8.
Liminka
Fenniarail toimittamassa kiskokuljetusta Oulusta Ruukkiin.
Välillä Liminka–Tuomioja
Edg:n sisätiloja tuli kuvailtua iltapalanhakureissulla junassa IC 274.
Kiskopolun silta, Oulu Nokela
Ukkonen jyrisee jo uhkaavasti, kun yksinäinen Tka8 kiirehtii Ouluun ennen myrskyn saapumista. Tämän jälkeen olikin sitten kuvaajan vuoro kiirehtiä...
Kempele
Vuorokausi on nippanappa vaihtunut sunnuntaista maanantain puolelle kun IC 274 Kemijärveltä Helsinkiin väistää Kempeleen kakkoselle odottelemaan...
Kempele
Pendolino 56 pysähtyy Kempeleen asemalle. Jälleen kerran Kempelesstä nousi sangen runsaasti matkustajia.
Välillä Oulunlahti (uusi)–Oulu asema
Kovan onnen Kemijärven IC 265 saapumassa Ouluun ja sinne se sitten jätettiinkin. Saapui 16 h 3 min myöhässä, liekö jo jonkin sortin ennätys....
Oulu Nokela
Oulun Nokelan varikon raiteistolle on kerääntynyt sekalaista kalustoa. Lähialueella on käynnissä ratatöitä joka on varmaankin osaltaan vaikuttanut...
Välillä Oulu Nokela–Kempele
Vartiuksesta Ouluun 17.5. tulleen konttijunan matka jatkui 22.5. Tampereen Viinikkaan numerolla T58218 Sr1 3100+3032 vedolla. Viimeisenä...
Välillä Oulu Nokela–Kempele
Vartiuksesta Ouluun 17.5. tulleen konttijunan matka jatkui 22.5. Tampereen Viinikkaan numerolla T58218 Sr1 3100+3032 vedolla. Tampereelta...
Hakuehdoilla löytyi 1670 kuvaa