Pieksämäki, Pieksämäki asema
Viisi veturia, neljä tyyppiä Pieksämäen tallilla.
Joroinen, Maavesi
Museojuna on saapunut Savon Pariisiin. Juna ilmoittaa saapumisestaan parilla vislauksella ennen metsiköstä putkahtamista ja kyläkaupalla ihmisten...
Joroinen, Kolma
Ukaasi Kolman aseman sivuovessa.
Varkaus, Lehtoniemi
Muinaisella Lehtoniemen liikennepaikalla on vielä lastauslaituri muistuttamassa menneistä. Mutta menneeseen aikaan on tavallaan palattu...
Pieksämäki tavara
754 oli Pieksämäen vanhalla kappaletavara-asemalla vaihtotöissä.
Huutokoski
Idän pikajuna. Höyrynkehittimeen ei tarvita vettä, mutta vesitorni ja halkokatos morjestavat ohikulkijaa.
Pieksämäki asema
Taajamajuna Haapamäeltä Kerimäelle on saapunut Pieksämäelle, tunnin pysähdys, menkeehän kahville. "Taajamajuna 1925 Kerimäelle Savonlinnan kautta,...
Huutokoski
Matka edennyt Huutokosken tietämille (kuvien lisääjällä tarkka paikka kadoksissa). Taasen keräilty esteitä junaliikennöinnin estämiseksi. Tämä...
Pieksämäki asema
Dr12 2216 lähdössä yöjunassa H 96, Jyväskylän, Haapamäen ja Tampereen kautta Helsinkiin. Tai sitten ei.
Pieksämäki asema
Pienen odottelun ja henkilökunnan tankkauksen jälkeen koittaa odotettu hetki: Huru hurahtaa käyntiin.
Pieksämäki asema
Savon-radalla IC71:tä verää sarjansa ensimmäinen, Sr1 3001, ja Pieksämäellä kuljettaja vaihtuu. Kohta on kuitenkin luvassa vielä vanhempaa...
Pieksämäki Temu
Äskettäin esiteltiin Teräspyörän — Saalastin tytäryhtiön — viimeisintä kiskokalustotuotantoa ( http://vaunut.org/kuva/72135 ). Pieksämäellä oli...
Pieksämäki Temu
Uroshuru (Dr12 2216) esittää miehisyyttään Pieksämäeltä lähtiessään. Konepajan puolella vihertää kovasti, mutta Hurun perässä kulkevalle...
Pieksämäki asema
Taajamajuna 781 lähtee kohti Joensuuta kaksivankkaisena (Dm12 4411 + Dm12 4407). 31.10. alkaen tällä välillä siirrytään takaisin...
Varkaus
Tsl 91021 Varkauden ratapihalla, näköjään saanut Destian logon kylkeensä (tosin löytyy MVH:n tekstikin vielä pienellä).
Huutokoski
HMVY:n syysajelu Savonlinnaan Huutokosken maisemissa.
Pieksämäki asema
Sm3 7002 leikki joulukuusta saapuessaan Pieksämäelle. Taustalla IC 78 jonka veturi jäi näköjään tunnistamatta, etualalla kakkosraiteen yhtymäkohta...
Pieksämäki asema
IC2 934 odottelee Pieksämäen kakkosraiteella Helsingistä saapuvaa Pendolinoa. Kun Pendo pölähti paikalle ja siitä saatiin matkustajat (sekä...
Varkaus
Tätä kalustoa tullaan näkemään tulevaisuudessa enemmän Jyväskylän ja Seinäjoen välillä, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Vankkaparvi odottaa lähtöä...
Pieksämäki asema
Finwagon Oy:n raiteistoa. Konepajahallin vierustalla pankkovaunu Smmnp-w 11 10 4721 001-3.
Hakuehdoilla löytyi 2657 kuvaa