Jokela
Jokelan rautatieaseman (1875) uudempi pääty (1903) R-junan kyydistä kurkisteltuna - kuvassa myös lipunmyyntihenkilökunta.
Hyvinkää asema
Hieman on Dv:n kunto parantunut päästyään pois rasittavista työtehtävistä lokoisille eläkepäiville http://vaunut.org/kuva/42505 . Viikonlopun...
Välillä Riihimäki tavara–Tampere Viinikka
Luovutuskoeajolla 30v sitten mukana oli kuljettajan ja koneapulaisen lisäksi veturitehtaan edustaja, kolme henkilöä Rautatiehallituksen...
Välillä Riihimäki tavara–Tampere Viinikka
Luovutuskoeajolla Sr 1 3088 vetovoima loppuu kesken kuivana kesäpäivänä 30v sitten. Ympärilyönnin merkkivalo palaa. Kuljettaja hiekoittaa käsin....
Järvenpää, Saunakallio
Saunakallion päivystäjä valmiina viemään saaliinsa Riihimäelle. Raide pohjoiseen vapautuu, kunhan H-juna saadaan ensiksi pois alta.
Järvenpää, Saunakallio
Metsärataa Saunakallion aseman ja teollisuusalueen välillä.
Järvenpää, Saunakallio
Vaihtotyöt on saatu hoidetuksi ja Dv12 2703 voi lasketella teollisuusalueelta takaisin Saunakallion asemalle. Ensimmäisenä vastassa mukavan...
Järvenpää, Saunakallio
Dv12 2703 järjestelee vaunuja Saunakalliossa Ruukki Oy:n ja Järvenpään Romun raiteistolla. Vaihteesta vasemmalle vieneen raiteen käyttäjä ei ole...
Järvenpää, Saunakallio
Dv12 2703 työntää vaunuja kohti Saunakallion teollisuusaluetta
Riihimäki asema
Kolmen nippu vihreitä lähdössä R -junana Helsinkiin Riihimäeltä klo 07.52.
Välillä Hyvinkää asema–Rajamäki
Dv12 2701 saapumassa Rajamäelle etanolilastin kera. Takaisin Riihimäelle lähdettiin ilman vaunuja. T3676 Dv12 2701 + 6*Sob.
Riihimäki asema
Dv12 2545, 2549 ja 2553 Riihimäen varikolla.
Riihimäki asema
Sm4 6315 + 6415 ja Ttr1 51 Riihimäen asemalla.
Hyvinkää asema
Dv16 2026 ja Dr13 2349 nousevat kohti konepajaa tulevia huoltotoimenpiteitä varten. "Tapaninajelua" ei tänä vuonna suoriteta 2349:llä, ensi vuonna...
Hyvinkää asema
Museokaverukset (Dv16 2026, Dr13 2349) lähdössä viettämään viikonloppua Hyvinkään konepajalle. Dr13 saa uudet jarrulossit toiseen teliin (toinen...
Hyvinkää asema
Dr16-pari (2805, 2822) Rautatiemuseon uuden matkustajalaiturin vierellä, josta matka jatkuu Riihimäelle. Vetureiden matka sieltä suuntautuu...
Hyvinkää asema
Ensimmäiset huolloin jälkeiset koeajot on suoritettu Dr16 2805:llä. Ensin käväisy Toijalassa ja sitten junan haku (rasituskoe) Lahdesta...
Riihimäki asema
Nelisen tuntia aiemmin oli vielä "kesäkeli" Riihimäellä ( http://vaunut.org/kuva/72819 ). Dr16 2805 lähdössä noutamaan Lahdesta junaa 2042...
Riihimäki asema
Dr16 2805:n koeajo Hyvinkäältä Toijalaan on paluumatkalla saavuttanut Riihimäen lähes ongelmitta. Taitavat olla samaa perhettä Sm4 6x19:n kanssa,...
Riihimäki asema
Rataosan Riihimäki-Tampere ratapihakaaviot vuodelta 1923 Riihimäki
Hakuehdoilla löytyi 5865 kuvaa