Tikkurila asema
Kolmen Sm5-yksikön K-juna Helsingistä Keravalle lähtee Tikkurilasta.
Tikkurila asema
Kahdesta Sm2:sta ja yhdestä Sm1:stä koostuva K-juna Keravalta Helsinkiin suorittaa pysähdystään Tikkurilassa.
Riihimäki lajittelu
Marsu ohittamassa Korttion ratapihaa IC-junassa.
Riihimäki asema
Sivupotretti 2704:stä. Tämä oli suhteellisen hyväkuntoisen näköinen, samaa ei voi sanoa tänä päivänä enää kaikista 27-sarjan Deevereistä...
Riihimäki asema
Pyhäpäivä oli saanut Deeverit kerääntymään Riihimäen varikolle. Kolmessa jonossa seisoi yhteensä 11 Deeveriä.
Riihimäki asema
Pupu odottelemassa lähtöä Helsinkiin H-junassa
Tikkurila asema
Ken raiteen 4 kautta yrittää Tikkurilasta pohjoiseen, saa kaiken toivon heittää. Keravan suuntaan menevät K-junat käyttävät nyt raidetta 5....
Tikkurila asema
Tikkurilan asemakeskuksen Dixin ylikulkusillan rakennustyöt ovat alkaneet raiteen 6 laiturikatoksen lyhentämisellä pohjoispäästä. Aiemmin katos...
Tapanila
AE 36 viilettää Tapanilan aseman ohi yhtenä kevään hienoimmista päivistä.
Riihimäki asema
Hieman lerpattaa Sr2 3218:n alahuuli, lienee osunut matkoillaan johonkin.
Riihimäki asema
Sattumalta sattuivat nenäkkäin sähköveturisarjojimme molemmat 18. yksilöt. Ikäeroa vain vaivaiset parikymentä vuotta, milloinkahan jukaistaan...
Monni
Veturiletka ohittaa Monnin seisakkeen. Riihimäeltä lähtö klo 9:24.15 ja letka oli 1956...
Välillä Pasila asema–Käpylä
Sr1 3013 vetämä P 152 kohtaa paikallisjunan H 9089 (Sm1 6005+6049).
Välillä Pasila asema–Käpylä
Sr1 3014 vetää pelkistä puuvaunuista koostuvaa junaa H 9451 (Hki-Ri).
Välillä Pasila asema–Käpylä
Hr12 2209 pitkän paikallisjunan H 9307 (Hki-Kerava) vetäjänä.
Välillä Pasila alapiha–Helsinki asema
Emma & Elli peruuttavat Pasilasta päärautatieasemalle päin. Jonkun ajan kuluttua ne tulevat takaisin ja menevät pääradan suuntaan.
Monni, välillä Riihimäki Arolampi–Hyvinkää asema
Lähiliikennejuna yllättää "jätkänpolulle" suuntautuneella iltapäivälenkillä mitä parhaimmassa kevätsäässä.
Riihimäki asema
Dr13 2306 Riihimäen asemarakennuksen vieressä
Riihimäki asema
Dr13 2306 Riihimäen asemarakennuksen vieressä
Riihimäki asema
Sm1 ja Sm2 yhteen kytkettynä Riihimäen aseman edessä
Hakuehdoilla löytyi 13218 kuvaa