Härmä
PowerTruk Show on nähty ja lättähattu on vekslattu seisontaraiteelta ykköselle laituriin odottamaan matkustajia sekä lähtöaikaa.
Pännäinen
Pännäisissä selvennetään raiteiden numeroita myös tällaisella kyltillä. Liekkö vastaavia muualla?
Pännäinen
Matka on edennyt jo Pännäisten liikennepaikalle. Matkustajista suurin osa odotteli VR:n junaa, mutta muutamia nousi myös lättähatun kyytiin.
Oulu asema
PowerTruk Show:n oli mahdollista matkustaa PoRhan lättähatulla niin Oulusta kuin väliasemilta.
Välillä Kannus–Riippa
Vähän joulusempi kuva tähän vähä lumiseen jouluun 2025
Oulu asema
Helsingistä 17.12. ajettiin Kolariin kaksi yöjunaa, PYO 263 ja PYO 269. Seuraavana aamuna Ouluun saavuttua molempiin juniin vaihdetiin veturit,...
Välillä Riippa–Kannus
Pendolino-juna Turusta Ouluun saapuu tuota pikaa Kannukseen. Samaan aikaan auringon viimeiset säteet laskevat horisontin taa. Hassu juttu,...
Kokkola
Dv12 2731 on juuri tullut siirtoajosta Oulun Nokelasta Kokkolaan lumisessa kelissä pöllyävää lunta aika paljon kertynt veturiin.
Oulu Nokela
Pahoittelen huonoa laatua kun on kuvakaappaus puhelinvideolta mutta kalusto oli sen verran harvinainen että oli pakko lähettää tänne.
Ylivieska
Eilffin hytissä oli tälläinen
Oulu Nokela
Ruotsalainen juna ajaa vaihtotöitä
Oulu Nokela
Nokela oli täynnä kalustoa
Oulu asema
Suorsa Groupin Dv12 veturit 2731 ja 2640 poistuvat Oulu asemalta kohti Nokelaa
Oulu asema
TYO 73530 Pieksämäeltä Ouluun juuri saapuneena Oulun asemalle raiteelle 004. Kalustona Suorsan hankkimat Dv12 2640 ja 2731, vielä edellisen...
Oulu Nokela
Sumuista tunnelmaa Oulu Nokelassa noin kymmentä vaille kuusi aamulla
Kannus
Nopeasti muuttuvat olosuhteet kun maanantaipäivällä lämpötila nousi plussan puolelle. Plussaa näkyi tänään myös rautateiden maailmassa, sillä...
Kannus
Tiheään satoi uutta lunta, kun upouudet junavuorot liikennöivät ensikertaa Oulun ja Helsingin välillä 14.12. Eli siis pendolino-junat S 450,...
Ylivieska
Tässä sitä ollaan. Pienen lajinsa viimeinen yksilö, Suomen veturituotannon viimeinen edustaja. Dr16 2823. Kenties tästä veturista opittiinkin...
Kannus
2823 vetämässä painavaa kalkkijunaa. 2021 oli viimeinen vuosi, jolloin Dr16 veturit olivat vielä yleinen näky Keski-Pohjanmaalla, sillä...
Kannus
Aurinko laskee ja loppukevään lauantai-ilta viilenee. Samalla Valakko #2823 kaartaa tyhjän pyriittijunan kanssa ulos Kannuksen keskustasta....
Hakuehdoilla löytyi 9856 kuvaa