Ylöjärvi, välillä Lielahti–Ylöjärvi
Ic 50 menossa Tampereen suuntaan kiihdyttäen samalla vauhtia nuoremman kuvaajan ottaessa kamerallaan todistusaineistoa.
välillä Ylöjärvi–Lielahti
Ic 50 saapumassa hetkeä myöhemmin Lielahden tulo-opastimelle ja sieltä Tampereelle hiljaisella vauhdilla.
Ylöjärvi, välillä Lielahti–Lakiala
Ic 49 on lähtenyt tampereelta ja kiihdyttää vauhtiansa pohjanmaan lakeuksille ylöjärven kohdalla syksyisen tuulisessa säässä.
Tampere asema
Kaksi tuntemattomaksi jäänyttä sutta odottelee työkomennusta jonnekkin, missä vetovoimaa tarvitaan.
Tampere asema
Sr2 seisoskelee toimettomana Tampereen rautatieasemalla saaden kohta vettä niskaansa. Sade ei kuitenkaan kestä pitkään.
Tampere asema
Waltteri museojuna valmiina lähtöön Dr13 2349 vetämänä.
Tampere asema
Dr13 ottaa kiinni vaunustoon.
Tampere asema
Dr13 2349 on juuri ajanut vaunuston toiseen päähän ja odottelee kiinnittymistä vaunustoon.
Tampere asema
Tampereen vararunko nautiskeli kevään tuulahduksesta Tampereella. Lämpötila +4,5 astetta.
Tampere asema
Punavalkoinen Sm4 6418 odotteli Tampereen kakkosella lähtöaikaansa junana H 9686 Helsinkiin.
Seinäjoki asema
H 450 jatkaa matkaa kohti Jyväskylää naiskuski puikoissaan.
Seinäjoki asema
Sr1 3024 seisoskeli yli puoli tuntia tyhjäkäynnillä Seinäjoen aseman nelosraiteella vain vaunut seuranaan. Sattuipahan nyt suorastaan upeassa...
Seinäjoki asema
Kun odottelin kuvattavaa Seinäjoella, pohjoisesta putkahti yllättäen punainen Sr2 ja viherpendo. Pendo oli ilmeisesti menossa huoltoon, ainakin...
Tampere asema
Amerikkalaisista Orton-nostureista ei ollutkaan vielä kuvia. Tässä eräs niistä antiikkisen työvaunustonsa kanssa.
Tampere asema
Nykyinen Porhan museobussi on juuri saapunut reissultansa kotitalliinsa.
Tampere asema
Sm1/2 koulutusajo.
Tampere asema
Viherpendossa on punainen luukku.
Tampere asema
Kaalihäkit hinauksessa.
Tampere asema
Kaksi deeveriä hinaa Sr2:ta Pori-Tampere tavarajunassa.
Seinäjoki asema
Sr1 3024 imettää Sm3:ta Seinäjoen asemalla ;-)
Hakuehdoilla löytyi 6874 kuvaa