Iisalmi
Ruuhkaa Iisalmessa. Dm12-parikin on tuonut oman osansa tästä IC 78:aan pyrkivästä väenpaljoudesta. Istumapaikat olivat kortilla koko matkan...
Iisalmi
3019 sillalla menossa kohti puutavaravaunu letkaa.
Iisalmi
Iisalmen ratapiha.
Iisalmi
Satamaradan pohja on vielä erotettavissa myös keskustassa ennen Pohjolankatua. Kuvassa näkyy myös kaksi tyhjää tolppaa, jotka liittyvät...
Iisalmi
Sitten kun Savonkatu on ylitetty, niin ratapohja toimii nykyään kevyeenliikenteen väylänä muutaman sadan metrin verran.
Iisalmi
Sitten kun matkani on jatkunut kohti Savonkatua, niin erotan maasta kiskoja muutaman metrin verran..
Iisalmi
Mutta mutta..Nyt näkyy jo selvempiä merkkejä satamaradasta. Muutama ratapölkky makaa vielä paikallaan ennen Kirkkopuistonkatua.
Iisalmi
Jatkan matkaani ohi tietyön ja satamaradan pohja alkaa taas näkyä paremmin Kirkkopuistonkatua mentäessä.
Iisalmi
Mutta sitten Päiviönkadun toisella puolella entinen ratapohja on hävinnut pois, johtuen tuoreesta tietyömaasta johtuen...
Iisalmi
Vähän ennen Päiviönkatua näkyy ratapohja jo selvemmin ja ratapölkkyjä pinossa.
Iisalmi
Näkymä toiseen suuntaan.Rata on ilmeisesti kulkenut paikalla jossa nykyään kasvaa rivi hoikkia koivuja. Kuvassa oleva raide päättyy pian vaunun...
Iisalmi
Lähdin tutkimaan, että löytyykö Iisalmen satamaradasta enää mitään jälkiä. Tästä kohti satamarata kohti luuniemeä alkoi, vaihde ja kiskot on...
Iisalmi
Eilen oli tilaisuus nähdä kaksikin Dr16:tta Iisalmessa. Aikaisemmin päivällä Dr16 2805 oli tuonut samanlaisen tyhjävaunujunan Iisalmeen, ja 2818...
Iisalmi
IC78 on juuri saapunut raiteelle 3, ja pääosin H494:stä purkautunut porukka valmistautuu etsimään omaa vaunuaan. Oikealla näkyykin hieman toisen...
Iisalmi
Dm12 4403 Iisalmen varikolla. Yksikkö oli ilmeisesti koeajolle lähdössä, koska lähti tyhjänä pohjoiseen päin ja palasi parin tunnin kuluttua takaisin.
Iisalmi
Vanha puukorinen työkuntavaunu lepäilee Iisalmen veturitallin takana. Virtapiuha menee vaunuun ja valotkin palavat, mutta ketään ei näy eikä kuulu....
Iisalmi
Paperia maailmalle. T5038 odottelee lähtölupaa Iisalmen yössä.
välillä Iisalmi–Runni
Pano.. siis joo, panorointiharjoittelua ilman vakaimia - jospa se joskus luonnistuu. Motin päästyä perille joutui myös T4059 taipaleelle,...
Hakuehdoilla löytyi 1385 kuvaa