Jyväskylä
Esslingenin valmistajalaatta. Vaunu on joko Eit 23009 tai CEit 2651. Olivat samassa junassa (422 Jyväskylästä Haapamäen kautta Tampereelle!), enkä...
Metsolahti, Laukaa, välillä Lievestuore–Metsolahti
Muuttuvaa Metsolahtea. Uuden Pönttövuoren tunnelin rakennustyöt ovat käynnistyneet ja vuoren seinässä olikin jo pieni rotankolo. Dr13 2348:n vetämä...
Ilmajoki
Tämä sekä kuva 5050 liittyvät tavallaan Tervon Jyrkin Ilmajoki-tutkielmaan. Vertaapa tätä vaikka kuvaan 4744. Noin 22 vuodessa ehtii sattua...
Lievestuore
Näkymä JVV9:n sisältä.
Hankasalmi
Sähköistys etenee...
Hankasalmi
Ruuhkaa Hankasalmella. Vasemmalla johdonvetojuna, seuraavana malmijuna 7030 vetureinaan 2736+2514 ja pääraiteella P 109 (Dr13 2354)....
Kovalanmäki, Hankasalmi, välillä Niemisjärvi–Hankasalmi
Johdonvetojuna töissä Kovalanmäellä Lievestuoreen ja Hankasalmen välillä. Veturina oli Dv12 2720, ensimmäisenä yksi vaunu JVV6:sta, sitten kaksi...
Kolari
P 661 on saapunut Kolariin. Junassa oli kaksi Dr16-veturia, joista 2802 on juuri irroitettu paluujunaa varten. Seuraavaksi irroitettiin...
Kolari, Rautuvaara
Tähän päättyy Suomen valtion rataverkko pohjoisessa. Tätä päätepuskinta koeteltiin malmijunaliikenteen aikana, kun jarrutukset joskus menivät...
Kolari, Rautuvaara
MRY:n vuoden 1993 syysretkijuna Suomen rataverkon pohjoisimmassa pisteessä Rautuvaarassa. Veturina 2801.
Välillä Pinjainen–Pohjankuru
Kuva voi olla yhtä hyvin myös vuodelta 1989. Turun pikajuna ylittämässä karjaaanjoen levysiltoja. Nyt ratalinja on huomattavasti etelämpänä ja...
Ervelä, Ervelä (uusi)
Tälläinen muistokivi löytyi radan viereltä nykyisen Ervelän liikennepaikan tuntumasta. Vieläkö lienee jäljellä?
Kuovilan asema, Kuovila
Pikajuna Turkuun on pysähtynyt matkustajien jätämistä varten Kuovilassa. Tästä paikasta oli aikaisemmin kuva, jossa pohdittiin mistä se oli otettu.
Koski, asema, Koski
Pikajuna Turusta saapumassa jyrkässä kaarteessa Kosken asemlle.
Närpiö, museoalue
Täällä kaipailtiin kuvia Närpiön Tk:sta. tässä sellainen kuvattuna MRY:n retkellä
Turku Varikko, Turku
Dr13 2302 on juuri käynnistetty ja savupilvi on sen mukainen
Helsinki, Helsinki asema
Dr16 on Helsingissä harvinainen näky. Tässä sellainen Salpausselän kisajunien keulilla. Viereisellä raiteella on pohjoisesta saapunut yöjuna...
Kirkkonummi - Kela (Vuohimäki), välillä Vuohimäki–Kela
Pikajuna 123A Turkuun vedettiin tupla-aalsteilla koska juna oli raskas mukana olevien venäläisten tilausvaunujen takia
Kaunislahti - Inkoo, välillä Inkoo–Kaunislahti
Pikajuna P128 ohittaa raiteilta suistunutta ja sivuunraivattua BG vaunua 030230-7
Billnäs, välillä Pohjankuru–Karjaa
Tästä ei tarvitse sitten aikakautta pohtia. Paikkaa en vielä tarkkaan tiedä. Ihan on Dr13 kylki kuin suolatulla maantiellä ajetun auton, roiskuu se...
Hakuehdoilla löytyi 164368 kuvaa