Jyväskylä
Pikajunassa 811 oli mukana myös risteilyjunavaunut 23451 & 23452.
Jyväskylä
Sr2 3229 johdattaa P811:n talviseen Jyväskylään
Orivesi
Dr13 2343 hinaa Ähkyä ja Puhkua kohti Haapamäkeä. Aamuyön tunteina päästettiin Orivedellä kiireisimpiä junia ohi.
Tampere asema
Erkkilän silta Tampereen ratapihan pohjoispäässä. Vasemmalle kaartaa Porin / Pohjanmaan rata, oikealta pääsee Naistenlahden voimalaitokselle.
Tampere asema
Tampereen vanhaa tavara-asemaa.
Tampere asema
Tavara-asemalla on vielä eräissä paikoissa nähtävissä vapaussodan aikaisia luodinreikiä vuodelta 1918.
Jyväskylä
Dr13 2343 ja kuusivaunuinen P 106 Jyväskylässä päivänä, jolloin lauha sää teki tiet ja laiturit erittäin liukkaiksi.
Orivesi
Havisevan ja Järvensivun välin ratatyöt sulkivat pohjoisen raiteen ja aiheuttivat ruuhkaa. P 814 Sr1 3027+28 aks. pääsi ensin, sitten T 3430...
Tampere, Tampere asema
IC 50 matkalla Helsinkiin.
välillä Jyväskylä–Keljo (Jäs–Jy)
P820 Pieksämäeltä Turun satamaan jatkaa matkaa Jyväskylästä, veturinaan Sr2 3211.
Jyväskylä
Tka8 575 lähtee Jyväskylän ratapihalta etelään Jämsänkosken suuntaan.
Jyväskylä
S95ssä toisena yksikkönä mukana tullut 07-yksikkö on saanut hieman "siipeensä". Tälläkertaa juna oli ajallaan, maanantaina (27.10) juna oli...
välillä Jyväskylä–Rautpohja
"Talven" ensimmäinen junakuva =). H567 Jyväskylästä Vaasaan Tarhamäen kaarteessa.
välillä Muurame–Saakoski
S89 Muuramen Pätkinlahdensillalla, Sm3 7x03.
Muurame, Raudanlahti
P814 hyökkää Paasivuoren tunnelista ulos Säynätsaloon erkanevan vaihteen kohdalla.
Muurame, Raudanlahti
P805 on tullut juuri Paavalinvuoren tunnelista ulos ja jatkaa kohta Paasivuoren tunneliin.
Välillä Tampere asema–Lielahti
IC2 kiihdyttää Tampellan sillalla.
Välillä Jyväskylä–Vaajakoski
P811 Turusta Pieksämäelle Jyväsjärven rantamaisemissa Vesilinnasta kuvattuna.
Jyväskylä
Jyväskylän uusi Matkakeskus Vesilinnasta kuvattuna.
Jyväskylä
Jyväskylän vanha rautatieasema Vesilinnasta kuvattuna.
Hakuehdoilla löytyi 8198 kuvaa