Välillä Kontiomäki–Taivalkoski
Musta käsi jossakin Kontiomäen ja Taivalkosken välillä.
Kontiomäki
Dv12 2622 ja 2514 vievät junaa Kajaanin suuntaan.
Paltamo, Kontiomäki
Dv12 2630 Vuokatin ja Dv12 2655 Kajaanin suunnasta saapumassa rinnakkain Kontiomäelle klo 13.56.
Kontiomäki
Kontiomäki syyskuun ilta-auringon hämärässä joskus kauan sitten
Kontiomäki
P971 saapumassa Kntiomäelle deeverin 2615 johdolla. Koska pahasti myöhässä oleva P978 oli raiteella 1, ohjattiin 971 raiteelle 4 kun raiteella 2...
Kontiomäki
P978 saapuneena juuri Kontiomäelle ja vetureina ovat deeverit 2514+26XX. Aseman kello näyttää, että tähän aikaan junan pitäisi olla menossa...
Välillä Kajaani–Murtomäki
P705 kurvailee viimeisiä mutkia ennen Kajaania Vimpelinlammen kohdalla ja veturina on Dr16 2805.
välillä Kajaani–Murtomäki
Odottelin Vimpelinlammen kallioilla istuksien kaikessa rauhassa junaa P705, kun etelästä alkoi yllättävän aikaisin kuulua jyrinää. Sieltä tulikin...
Kajaani
Nämä uuden juna-ajan pohjoiset pikurit ovat mukavan pitkiä sinisiä junia ja kohtauksetkin komeita.
Kontiomäki
Ainakin tänä sunnuntaina T5220 jatkoi matkaansa Vartiukseen Kontiomäen ratapihan kautta.
Kajaani
P81 on saapunut eräälle matkansa tärkeimmistä asemistaan, Kajaaniin. Matkustajia riittää ovelle jonoksi asti. Dr16 2822.
Paltamo, Kontiomäki
P81:n veturinkuljettaja vaihtuu Kontiomäessä. Dr16 2822 jatkaa vielä keikan perille.
Paltamo, Kontiomäki
P81 valmiina lähtöön Kontiomäeltä. Konduktööri tähystää Turun makuuvaunusta. D16 2822 röhähtää tutusti.
Paltamo, Kontiomäki
Erittäin asiallinen saneeraamattomien Dv12-veturien nippu: 2516+2519+2523.
Paltamo, Kontiomäki
Dv12 2657 sopivasti kyllästetyllä raiteen pätkällä.
Paltamo, Kontiomäki
Retkeläiset aamutuimaan tutkimassa Dv12 vetureita ja muuta kalustoa.
Paltamo, Kontiomäki
Retkeläiset tutustumassa Kontiomäen junasuoritukseen.
Välillä Kontiomäki–Arola
Huomasin asuntoni ikkunasta, että Vartiuksen suuntaan oli lähdössä juna mielenkiintoisella veturikokoonpanolla ja lähdin kiireesti ajamaan junaa...
Kajaani
Sähköaika alkaa jo näkyä Kajaanissakin. Ratapihalle oli tuotu ilmeisesti palomiesten koulutusta varten sähköveturit Sr2 3233 ja Sr1 3071 sekä...
Kajaani, Jormua
Jormuan rautatieasema tuntemattomana ajankohtana - todennäköisesti joskus 1980-luvulla.
Hakuehdoilla löytyi 1870 kuvaa