Haukivuori
Myös P76:ssa oli sunnuntaisin lisävaunuja ja "haukivuorelaisetkin" mahtuivat polkupyörineen mukaan.
Haukivuori
Viikonloppuiltaisin matkaajia oli niin paljon, että eivät mahtuneet yhteen junaan. Puurunkoinen viikonloppujuna ajoi kesäperjantaisin Helsingistä...
Haukivuori
P75 Helsingistä Kontiomäelle on pysähtynyt Haukivuorella raiteelle 1. Junassa oli myös matkatavaravaunu, johon polkupyörät mahtuivat hyvin....
Haukivuori
Vihreää kultaa.
Haukivuori
IC 73 Helsingistä Kajaaniin pysähtyy Haukivuorelle puhtaan valkoisen Sr1 3090:n voimin.
Haukivuori
Raakapuuta lähdössä Haukivuoren vanhan sahan raiteelta. Aikaisemmin suunta oli sahalle junilla ja proomuilla.
Välillä Haukivuori–Pieksämäki asema
Ratapihakaaviot väliltä Haukivuori-Pieksämäki vuodelta 1923
Kalvitsa
Vaunuja ratapihan pohjoispäässä.
Kalvitsa
Ratapihan pohjoispään akselinlaskijoita.
Välillä Kalvitsa–Hiirola
Aamuviideltä herännyt kalustovastaava tuumaa tilannetta moottoripään ohjaamossa.
Kalvitsa
Asemanseutu syksyisessä loistossaan.
Kalvitsa
Tunnelmaa aseman odotustilassa.
Kalvitsa
Matkalippuja moneen lähtöön.
Kalvitsa
Asiallista keskustelua asiallisessa ympäristössä (Taunus 17 m).
Kalvitsa
Klassikkoautoja Kalvitsan asemalla: MG Magnette ZB (1956), Citroen Sport 4D Sedan (1954) ja Taunus 17 m. Juna valmistautuu seuraavaksi lähtemään...
Kalvitsa
Tämä kuva kaipaisi vähän tietoja. Takapuolella lukee ainoastaan "linjavaihde".
Mikkeli, Haukivuori
Haukivuoren mutkitteleva puunkuormausraide sekä uudehko päätepuskin vuodelta 2008. Sahauslaitoksen sivuraiteen paikkaa voi hahmotella valopylväistä...
Mikkeli, Haukivuori
Kiskot jääneet sittemmin puretusta ratayhteydestä Haukivuoren entiselle sahauslaitokselle purusiilon alta. Samanlainen hapatus Lapinlahdella...
Mikkeli, Haukivuori
Haukivuoren entisen sahauslaitoksen traverssi/siirtoradan kiskoja. Pylväsmuuntajan tällä puolen kasa vanhoja ratapölkkyjä ja taustalla pressutettu...
Mikkeli, Haukivuori
Haukivuoren entisen sahauslaitoksen 600mm kiskoja jokinmoisen varastotallin edustalla, toimistotilat oikealla. Enempää ei kiskoja näkynyt tästä...
Hakuehdoilla löytyi 591 kuvaa