Välillä Kangas–Oulainen
Rit(i)Rat(iralla) T3055 Riihimäki tavara (Rit) - Rautaruukki (Rat) Sr1 3020 ja Sr1 3039 keulilla kunnon talvikelissä mutkitteli kohti Oulaista.
Oulainen
Pikainen pysähdys Oulaisissa.
Oulainen
Heipä hei Pekka. HMVY suoritti kuljetuksen oikeaan aikaan oikeaan paikkaan enakkosuunitelmien mukaisesti, vaikka alkumatkasta hieman ongelmia...
Oulainen
Hr1 1012 on siirretty sivuraiteelle odottelemaan tulevaa ulkoista kunnostamista.
Oulainen
Pekan tuloa Oulaisiin odoteltiin jo innokkassti.
Oulainen
Ennen tuo Pyhäjoen ylittävä silta oli toisenlainen, ylityksen jälkeen tiesi välittömästi tuloa asemalle, jossa siirryttiin "Paakinahon sekajunaan"...
Oulainen
Oulaisten kaupunki on ruvennut rakentamaan yksityisrautatietään ja kiskotuskin on saatu hyvään alkuun. Myös vetokalustosta on tehty sopimus ja se...
Oulainen
Ilta on saapunut Oulaisiin.
Oulainen
Oulaisten asemarakennus, iltavaloissa.
Oulainen
Etelän suuntaan ollaan menossa.
Oulainen
Edo sumuisella asemalla.
Oulainen
IC 273 on saapunut Oulaisiin 48 minuuttia myöhässä aikataulustaan.
Oulainen
IC23 ohitti Oulaisten aseman ja lätän vauhdilla.
Oulainen
PoRhan lättähattu Oulaisten asemalla. Lättä kuljetti väkeä Oulusta ja väliasemilta Oulaisten Waltakunnallisille Weteraanikonepäiville.
Oulainen
Oulainen ohitetaan vauhdilla (50 km/h)
Kangas
Pikajuna 411 ohittaa Kankaan liikennepaikkaa, S52 on mennyt sivulle. Pikajunan kokoonpano: Sr1 3091+3040, Ein 23212, Ein 23215, EFiti 23664,...
Välillä Kangas–Ylivieska
Malmijuna Oulusta Ykspihlajaan. Taustalla nyt syksyllä käyttöön otettu Hietalantien silta.
Oulainen
Oulaisten liikennepaikalla oli tämä virkatarvevaunu Bui-v 061602-9. Oli kuva-arvoitus.
Välillä Kangas–Ylivieska
Kevätillan jo alkaessa hämärtymään saapuu P410 Ylivieskaan.
Välillä Kangas–Ylivieska
Teräskelajuna T5012 Raahesta Hämeenlinnaan kilometrillä 634.
Hakuehdoilla löytyi 155 kuvaa