Iisalmi
Kuten etusivun havaito kertoo, oli maanantaina liikenteessä legendaarinen "tumppitaajis" eli kahdesta teräsvaunusta ja Dv12-veturista...
Siilinjärvi asema
Rautatieaseman pihapiiri on herännyt jälleen eloon. Osa aseman 1900-luvun alkupuolella rautatieläisten käyttöön rakennetuista asuin-...
Sotkamo, välillä Kontiomäki–Vuokatti
Häiriötoimintaohjeet
Pieksämäki asema
Lauantain ensimmäinen henkilöjuna (P 916) Pieksämäeltä Tampereen kautta Turkuun valmistautuu lähtöön kokoonpanolla Sr1 3102 + 23223 +...
Lapinlahti, Mäntylahti
Vuonna 2007 joulu oli lumeton, mutta alkukuusta oli silti jonkin verran lunta. Kuitenkin niin vähän, ettei pukki porojen kanssa päässyt eteenpäin,...
Kontiomäki
Kontiomäen ratapihaa ja asemaa elokuussa 2009. Lämmintä noin 25 raatia heti puoliltapäivin. Sr1 3xxx loikoilee, oisko peräti lomalla. (niinku itekkin)
Välillä Kontiomäki–Vuokatti
Varoituslaitteiden sähkökaappi tasoristeyksessä? Missä?
Suonenjoki, Salminen
Junasta poistuneet matkustajat jatkoivat matkaansa kuka mitenkin. Ratapihan poikki tuskin oli olemassa virallista kulkureittiä, mutta lyhin tie vei...
Suonenjoki, Salminen
Viisivaunuinen lättäjuna saapui Salmisen asemalle junasuorittajan tarkkaillessa asemalaiturilla junan pysähtymistä. Kyytiin oli pyrkimässä pari...
Suonenjoki, Salminen
Matkustajia kertyi odottamaan junaa. Asematalon seinä kaipasi jo kipeästi uutta maalia pintaansa.
Suonenjoki, Salminen
Eteläpään tulo-opastin on asetettu asetinlaitteen kammella aja-asentoon. Pohjoispään siipi on seis-asennossa. Juna on siis...
Suonenjoki, Salminen
Radanparannustyö oli ikävästi nostanut rataa laituritasoa ylemmäs. Salmisen tavaramakasiini nökötti paikallaan ulkoisesti hyvässä kunnossa. Sen...
Suonenjoki, Salminen
Hyvin hoidettu Salmisen asemapuisto henki rauhaa ja aistikkuutta lyhtyineen ja istutuksineen. Taka-alan tekniikkakin sopi hyvin samaan...
Pöljä, Siilinjärvi, välillä Siilinjärvi asema–Alapitkä
Malmijuna T5048 Pyhäkummusta Kemiralle hyökkää esiin Pöljän kallioleikkauksesta. Kuvaan liittyvä kysymys: käytetäänköhän noita Ome-vaunuja...
Pieksämäki, Pieksämäki lajittelu
Tavarajuna lähtee Pieksämäen lajitteluratapihalta kohti pohjoista.
Pieksämäki, Pieksämäki tavara
Pieksämäen tuloratapihan raiteisto.
Pieksämäki, Pieksämäki tavara
Öljyvaunu Pieksämäellä.
Pieksämäki, Pieksämäki tavara
Deeveri järjestelee säiliövaunuja Pieksämäellä.
Pieksämäki, Pieksämäki lajittelu
Tavaravaunuja Pieksämäen ratapihalla.
Pieksämäki, Pieksämäki lajittelu
Pieksämäen vaunuvaaka on aika heikossa hapessa, ainakin vaa'an käyttökoppi oli tuhannen päreinä...
Hakuehdoilla löytyi 11241 kuvaa