Kajaani
Sr3 oli aiemmin tuonut Lamminniemestä hakelastissa olevan vaunuston junana PAI 65736, mutta nyt veturi odotteli uutta tehtävää.
Kajaani
Kajaanin asemalla oli aikaa ennen Lamminniemeen menoa aikaa tutustua junaan,
Välillä Kuurna–Kajaani
Lättä ylittää Nälkäkanavan sillan tullessaa Vuokatista Kontiomäen kautta Kajaaniin. Nälkäkanava tehtiin hätäaputöinä 1867-68 nälkävuosina ja...
Kajaani
IC68 tulossa Kajaanin asemalle Kontiomäen suunnalta. Vielä on jotakin ruskasta jäljellä.
R934, Kontiomäki, Kontiomäki
Alkuviikosta graafisessa oli aikataulu junalle T5326 Oulusta Kontiomäelle, mutta se peruttiin. Tilalle tulikin varsin ”mielenkiintoinen” T55326....
R934, Kontiomäki, Kontiomäki
Alkuviikosta graafisessa oli aikataulutettu T 5326 OLT-KON, joka kuitenkin peruttiin ja tilalle tuli T 55326. Junaa ei kuitenkaan ajettu...
Kajaani
IC65 on juuri startannut EDO edellä Kajaanista kohti Oulua ja on juuri poistumassa Kajaanin ratapihan itäpäästä. Junaa työnteli Sr2 3213.
Välillä Kajaani–Kuurna
Suorsan TKA matkalla Sukevalta Kontiomäelle Kajaaninjoen ylittävällä sillalla. On juuri sujahtanut pois Kajaanin liikennepaikalta ja matkaa...
Kontiomäki
Vankivaunun No 3002 A6-teli.
Kontiomäki
Vankivaunun No 3002 lämmityskamiinan puoleinen sivuseinä kuvattu Kontiomäellä 23.7.1967. Kamiina oli sijoitettu oven oikealla puolella olevaan...
Kontiomäki
Kontiomäelläkin yhä harvinaisemmiksi käyvistä Dv12-vetureista ratapihalla oli vielä numero 2645 (vuodelta 1978). Saman päivän aikana...
Kajaani
Otanmäestä Ouluun kulkeva kalustonsiirtojuna saapuu Kajaanin asemalle vaunuina ERd 28733, Eifet 25302 sekä uusi makuuvaunu Edmc 28551. Veturina on...
Laajakangas, Kontiomäki
Ukkini ottama kuva tältä aamulta :) Sm3 7002 uudet siirtotelit allaan Kontiomäen Laajakankaalla. Pendolino hinattin siirtotelien testejä varten...
Kuluntalahti
Kuluntalahden asemarakennus ja kivestä rakennettu kuormauslaituri tavaramakasiinisiiven edustalla 22.8.1971.
Jormua
Jormuan asemarakennus ja betonipilareille rakennettu puinen kuormauslaituri tavaramakasiinisiiven edustalla 22.8.1971.
Kontiomäki
Komtiomäen vyörytyslaitteen alakerroksessa oli halkojen katkaisua varten sirkkeli. Virkatarvevaunussa BH 060431 oli metrisiä koivuhalkoja...
Välillä Kajaani–Kalliovarasto
Silta Kajaanissa
Välillä Kajaani–Kuurna
Kajaanista kohti Oulua lähtenyt IC863 ylittää Kajaaninjoen. Junaa työntelee Sr 3244.
Välillä Kontiomäki–Vuokatti
MUS 1934 on jättänyt Kontiomäen ja matka jatkuu takaisin Nurmekseen.
Kontiomäen varikkoalue, Kontiomäki
Kontiomäen varikkoalueella Hv3 995:n lisäksi hieman nykyaikaisempaa ja uusinta kalustoa. Hv3 995, Dv12 2547 ja 2664 ja Dr19 2846.
Hakuehdoilla löytyi 1884 kuvaa