Myllyoja
Runkoradan pohjoinen vaihde josta erkanee kiskot edesmenneen Tuomikaluste Ky makasiinille.
Lahti, Mytäjäinen, Lahti
Lahden autioituvan veturivarikon kulttuurihistoriallisia aarrekerrostumia. Veturimiesten jääkaapin ovea tuijottamalla viinan juonti vähenee ja...
Lahti, Mytäjäinen, Lahti
Mytäjäisten varikon käyttöä vaille jääneessä tallipäivystäjän toimistossa komeilee muisto 1980-luvun Pikku-Jumpon Heinolan...
Joutjärvi
Merivaaran liikenne- ja teollisuusspektaakkelimaisemaan sijoittuu tällä kertaa modernimpi bussi ja aikoinaan moderni veturi, Kymijärven...
Välillä Vierumäki–Lahti
Piti se tämäkin käydä katsomassa, vaikka aika ryytyneenä, kun lauantai toi jo 900 km junajahtia Coltin trippimittariin. Onneksi valitsin päivän...
Lahti
Lahdessa juna pysähtyi puoleksi tunniksi käyden samalla kiepauttamassa itsensä ympäri. Tätä odotellessa oli hyvä hetki käydä viereisellä...
Vierumäki
Vierumäen asemalla ehti hengähtää tovin, mutta oli syytä olla tarkkaavaisena, jotta välttyisi tilanteelta, jossa havahtuu seisovansa peukalo suussa...
Lahti, Ahtiala
Kostea sää teki kuvaajan iloksi junan höyrypilvistä komeita. Heinolaan menevä juna ohittaa entistä Ahtialan asemarakennusta.
Nastola, Mäkelä
Heinolaan menevä juna on juuri ohittanut Mäkelän entisen aseman ja jättää peltoaukealle komean höyrypilven.
Heinola, Urheiluopisto
Yleisöä oli runsaasti seuraamassa entisellä Urheiluopiston seisakkeella, kun Lahteen menevä juna puuskutti Heinolan radan kovinta mäkeä Vierumäen...
Siltala
Topparoikan höyryajelu ohittaa Lahdesta tullessa hieman ennen Vierumäkeä sijainnutta entistä Siltalan liikennepaikkaa, se on ollut aikoinaan noin...
Seesta
Topparoikan höyryajelu tulossa Lahden suunnasta hieman ennen Seestan entisen laiturivaihteen kohtaa. Taustalla kartanon sahan rakennuksia.
Seesta
Topparoikan höyryajelu tulossa Heinolan suunnasta Seestan entisen laiturivaihteen kohdalla.
Lahti
Sivuraiteita Sopenkorven teollisuusalueella, välillä Mestarinkatu-Ahjokatu-Sopenkorvenkatu, kuvaajan selän takana Ahjokatu.
Heinola mlk, Myllyoja
Vuonna 1987 päästiin Heinolaan radan uusimisen jälkeen raskaallakin veturilla. Pikku Jumboa sijaistava Paikku vetää koululaisjunansa täyttä...
Nastola, Seesta
Paikku veti toistamiseen koululaisjunan 21.5.1987. Tässä tullaan entiselle Seestan laiturivaihteelle, jonne johtava tie erottuu vielä hyvin.
Lahti, välillä Kunnas–Hiekkanummi
Ukko Pekka porhaltaa Hiekkanummelle nousevaa mäkeä 16.6.2007.
Lahti
50v sitten, 2.5.1960, avattiin rataosa Lahti-Loviisa-Valko liikenteelle leveäraiteisena. Merkkipäivän muistoksi kuva viimeisestä...
Lahti
On se hieno materiaali ainakin kuvaajalle. Kahva edustaa ergonomian otetta.
Lahti
Venäläisen umpivaunun osittainen puurakenne kylvää nostalgiaa Lahden autiohkolla ratapihalla. Uretaanivaahto(?) pursuilee rautatieromantiikan raoista.
Hakuehdoilla löytyi 2119 kuvaa