Jokela
Tka7 pysähtyi Jokelan kolmannelle raiteelle odottamaan kahta ohi menevää Intercityä.
Välillä Lahti–Heinola
T 7150 Kouvolasta Heinolaan. Ei paljoa näy rataa kasvillisuuden keskeltä tässä kuvassa.
Pasila alapiha
Maalausmerkinnän mukaan kuvan Hh-sarjan hakevaunut valmistuivat Pasilan konepajalta kesäkuussa 1965. Todennäköisesti vaunut on juuri vedetty...
Uusikylä
Vectron pukeilla Uudessakylässä, mitä lienee rapsahtanut? Seisonut jo useamman päivän, ehkä jo ennen juhannusta ilmaantunut paikalle.
Jyväskylä
Jyväskylä sai tänään yksi suoraan yhteys Helsinkiin lisää kuin InterCity 171/184 pari aloitti kulkua Tampereelta eteenpäin Jyväskylään asti. Tämä...
Haapamäki
Uusi jousi paikallaan, joten voimme lähteä ajeluttamaan keskisuomalaisia.
Haapamäki
Uusi jousi löytyi lopulta "romujen" seasta.
Haapamäki
Uuden jousen testausta. Jalalla painettu ruiskutus täysille. Kierrokset palautuivat normaalisti - TOIMII.
Zbudov, Tšekki
Plzeňiin matkaava R 664 "Rožmberk" ohittaa Zbudovin, veturina "Plecháč" 242 253. Seisake sijaitseen 19 kilometrin päässä České Budějovicestä.
Turku asema
Rantaradan kaikki matkustajajunat Helsingin ja Turun välillä korvataan linja-autokuljetuksin viiden viikon ajaksi 24.6.24 alkaen ratatöistä...
Välillä Rovaniemi (uusi)–Muurola
Raakapuuta ajetaan taas Kemiin ja tehdas on ilmeisesti saatu taas toimintaan normaalisti. Nyt viimeisten kuukausien aikana tämänkin aikaisemman...
Välillä Muurola–Rovaniemi (uusi)
Yöjunat sentään kulkee, vaikka ratatöiden takia suurin osa päiväjunista on korvattuna busseilla Oulun ja Rovaniemen välillä. Tässä 23.6....
Rauma
Raumalainen vekkiukkeli on käynyt Porissa veturivarkaissa , ja purkaa vielä saaliiksi saamansa veturiparin. Ensimmäisinä pyöreälamppuisten...
Kokemäki (uusi)
Porista Raumalle kulkeva »maakuntavetti» muuttaa kulkusuuntaansa Peipohjan rautiksella.
Pori (uusi)
Porin luottiksen kamarin seinälle on ripustettu vanhoja kiskonsiivuja. Ne ovat ilmeisesti palkintoja jostain kisoista? Lauantain 5/10-1974...
Välillä Salmivaara–Salla
Oheisessa SA-kuvassa höyrykaivinkone tekee leikkausta Salmivaaran ja Märkäjärven välillä Pirtinkehässä. Tunnistaisiko joku kaivurin...
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
Puolisen tuntia etusessa ja puolisen tuntia yli puolen yön saapuu Dr20:n vetämä säiliöjuna Kirjokivelle. Veturin numeroa en saanut varmuudella...
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
T52208 Pieksämäeltä Kouvolaan kaartaa kohti Vuohijärven tunnelia. Veturiksi junaan oli laitettu Sr2 3229.
Välillä Vuohijärvi–Hillosensalmi
Säiliöjuna Sköldvikistä Varkauteen Vuohijärvellä. Junan suunnanvaihto Kouvolassa on sujunut ripeästi ja matkaan kohti pohjoista on päästy puolen...
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
Lyhyt North Railin juna kaartaa kohti Vuohijärveä laskevan ilta-auringon värjätessä pilviä viimeisillä säteillään. Dr20 on myös pitänyt...
Hakuehdoilla löytyi 166039 kuvaa