Lappeenranta, välillä Törölä (uusi)–Rasinsuo
Tyhjiä raakapuuvaunuja viedään Kouvolan suuntaan. Voisiko kyseessä olla T 2048? Kuvausaika on kello 17.33. | Kuva vaihdettu 13.2.2021.
Joensuu, Joensuu asema
Kolmivärinen IC12 lähtölaiturilla Joensuussa. Punainen ja sininen poistuvat pian, kumpikohan ensin? Nelivärinenkin runko olisi myös mahdollinen,...
Turku satama
Toinen vihreä susi 3004 nähty Turussa.
Rauma
2706 hinauksessa matkalla huoltoon.
Rauma
Monennäköistä veturia on sattunut Raumalle. On Sutta, Seepraa ja Deeveriä. Taitaapa siellä vähän Vintti-Huruakin pilkottaa.
Kontiomäki
Eipä päässyt talvivaaralainen lähtemään aikataulussa Kajaanista, sillä Kajaanin päivystäjä toi siihen aikaan T5355:n Kontiomäelle. Kun P708 saapui...
Välillä Kontiomäki–Jormua
Talvivaaralaisen ja P708:n kohtaaminen oli Paltamossa. Pikajunan saapuessa Kajaaniin Kontiomäeltä Pieksämäkeä kohti lähti T5020 Sr1 3065:n vetämänä.
Kajaani
Syyslomalla ostosreissu Kajaanin poiki pienen yllätyksen, kun ratapihalla odotteli pohjoiseen lähtöä talvivaaralainen vihreällä värillä varustettu...
Lappeenranta (uusi)
Kävin heittämässä porukat junalle ja samalla ajattelin kuvat Joensuusta tulevan IC:n, mutta asemalle siunaantuikin hetkellinen ruuhka. Ensin tuli...
Seinäjoki tavara
Illan hämärtyessä Susi jatkaa matkaa.
Helsinki asema
Repin valmiina lähtemään Pietariin. Joka vaunun kohdalla odottaa vaununhoitaja asiakkaita. Hantaakit on pyyhitty ja porrassysteemit avattu kunkin...
Paltamo, Kontiomäki
P710 lähtee Kontiomäen asemalta etelän (Kajaanin) suuntaan. Laiturin päässä on Sr1 3091. Junan kokoonpano: Sr1 3016 + Ein 23233 + Ein...
Paltamo, Kontiomäki
P710 saapuu pohjoisen suunnasta Kontiomäen asemalle vetäjänään Sr1 3016. Savonradan perus pikajuna. Junan kokoonpano: Sr1 3016 + Ein 23233...
Jyväskylä, Vaajakoski
Raakapuujuna Jyväskylästä Pieksämäelle Vaajakosken kohdalla.
Korpilahti, Saakoski
IC2 917 sukeltaa Lahdevuoren tunneliin.
Korpilahti, Saakoski
Pikajuna pujottelee Saakosken länsipään mutkissa.
Jämsä, Kilpakorpi
Susi ponnistelee raskaassa nousussa Jämsästä kohti Kilpakorpea.
Korpilahti, Saakoski
Matomäen tunnelista pilkistää Jyväskylään matkaava IC2 917.
Jämsä, Kilpakorpi
Pikajuna kaartaa Jämsästä lähdön jälkeen kovaan nousuun kohti Orivettä. Työmaalla pöyhitään pehmeikköä parempaan kestoon.
Selänpää Kouvola, välillä Selänpää (uusi)–Selänpää (vanha)
Lauantain tavaraliikenne Savonradalla ei ole kovin vilkasta, mutta T2221 Kouvolasta Pieksämäelle on varma kulkija. Viimeinen kaarre on menossa...
Hakuehdoilla löytyi 14955 kuvaa