Lielahti
Porista tuleva juna Lielahden aseman ja taustalla näkyvän voimalaitoksen ympäristössä.
Lielahti
Puutavarajuna Seinäjoen suunnasta etelään päin.
Berliini, Saksa
BR481-juna on lähtenyt Warschauer Straßen asemalta kohti itää ja ajaa kilpaa auringon viimeisten säteiden kanssa.
Välillä Kannus–Eskola
Kai se on jo uskottava, että se kaksoisraide tulee tähän kun Kokkolaan oli jo projektitoimistokin avattu. Taustan metsän reunaan tulee Koivulan...
Pello
Kuvassa navakan eteläisen kevättuulen vallitessa P272 Kolarista saapuu Pellon seisakkeelle ja veturina Dr16 2812.
Tampere asema
S 53 kärsi teknisestä viasta ja jäi myöhään Tampereelle tullessa noin 40 minuttia.
Berliini, Saksa
Ostkreuzin rinkulahalli eli Ringbahnhalle alkaa olla ulkoisesti valmis. Alakerrassa töitä sen sijaan riittää. 30.3 - 16.4 yläkerran osalta...
Helsinki asema
Veevee15 tauolla.
Sysmäjärvi
Lumien sulamista varmempi kevään (ja kesä-aikaan) siirtymisen merkki on se, että valo alkaa riittämään myös tämän paluupytyn kuvaamiselle....
Kuopio asema
Ein 23204:n merkinnät olivat hieman kärsineet.
Mäntyharju
Sr1 3060 tuo P 706:n Mäntyharjuun. Oulu-Kouvola-välin sininen taivaltaja saikin viettää ruhtinaallisen pysähdyksen; 20 minuuttia,...
Hoting, Ruotsi
Lastausraiteen valonheittimet on sytytetty Hoting Timmerterminalissa. Myös pääraiteen vaihde on käännetty sivulle, joten liikennettä on selvästi...
Hoting, Ruotsi
Sumun keskellä hörsköttää TMZ 1407.
Hoting, Ruotsi
Jarrujen tarkastus menossa, ja puutavarajuna on kohta valmis lähtöön kohti Forsmoa.
Hoting, Ruotsi
Inlansbananin eteläosan öistä liikennettä hoitelee tällä kertaa TMZ 1407. Tämä Nohabin valmistama veturisarja toimitettiin aikoinaan Tanskaan,...
Kuopio asema
Pikajunan 706 peräpää.
Kuopio asema
Pikajuna 706 Kouvolaan saapuu raiteelle 2 Suden vetämänä. Junan kokoonpano oli seuraava: Sr1 3060-Ein 23204-Ein 23217-Ein...
Vuokatti
Vuokatin asemalla oli paljon puutavaraa.
Kuopio asema
Pendopusu Kuopion rautatieasemalla.
Karkkila (HKR)
Ratalinja jatkui valimolle Turuntien sillan alitettuaan, asema sijaitsi Turuntien Pohjoispuolella
Hakuehdoilla löytyi 169105 kuvaa