Parkano
Parkanossa oli valmistauduttu huolella juhannusjunan saapumiseen. Asemalle oli saapunut yleisöä sankoin joukoin seuraamaan junan pysähdystä ja...
Parkano
Parkanossa odotellaan juhannusjunan saapumista. Juna oli Yleisradion ja ARTE-kultuurikanavan yhteishanke.
Parkano
P266 ohittaa pohjoiseen menevän kaalihäkin.
Välillä Niinisalo–Parkano
Ajellessani Niinisalon suuntaan Tka7 olikin pysähtynyt juuri ennen tasoristeystä purkamaan kuormaansa.
Välillä Niinisalo–Parkano
Tka7 240 ylittämässä Jämijärvi-Sydänmaa tasoristeystä. Kiskoa näyttää olevan kuormana.
Välillä Niinisalo–Parkano
Tällä kovin hiljaisella rataosalla en odottanut näkeväni mitään liikennettä mutta toisin kävi. Tekarihan sieltä kömpii kohti Niinisaloa muutaman...
Parkano, Isokangas
Puusto tihenee, ja saavun kieltomerkille. Lainkuuliaisena kansalaisena tottelin käskyä enkä edennyt tästä eteenpäin. Olen nyt kävellyt runsaan...
Parkano, Isokangas
Tuntemattomaksi jäänyt ja sittemmin Kolistajaksi todettu tasoristeys pioneerivarikon raiteella. Olen tässä vaiheessa kävellyt n. 1 km Isokankaan...
Parkano, Isokangas
Osa pioneerivarikon raiteesta on raivattu pahimmalta aluskasvillisuudelta.
Parkano, Isokangas
Kuva Hakojärven tasoristeykseltä pioneerivarikon suuntaan.
Parkano, Isokangas
Sitten pääsemmekin jo Parkanon pioneerivarikolle johtavalle raiteelle. Hakojärven tasoristeyksellä kiskotus alkaa kätkeytyä puuston ja...
Parkano, Isokangas
Isokankaan linjavaihdemerkki. Oikealla vanhan Parkano-Isokangas -radan linjaa. Isokankaan linjavaihde näkyy edessäpäin.
Parkano, Isokangas
Isokankaan tasoristeys ja linjavaihde.
Parkano, välillä Kiviluoma–Isokangas
Päätepuskin vanhalla Parkano-Isokangas -ratalinjalla. Kiskotus jatkuu raiteille nostetun stopparin jälkeen vielä n. 100-150 m....
Parkano, välillä Kiviluoma–Isokangas
Aurausmerkki ei halua tulla kuvatuksi ja koettaa piiloutua puuston sekaan vanhalla Parkano-Isokangas -ratalinjalla.
Parkano
Urbaani kaupunkijuna urbaanissa ympäristössä, mutta silti keskellä korpea. Parkanoon ei ole aikaa jäädä hengailemaan, vaikka tarjolla olisi peräti...
Parkano
Perusdokkarikuva (ei sentää pokkarikuva) kakkosella kököttävästä tavarajunasta päivänä jona etenkin tavaraliikeenne seisoi Parkanon radalla....
Parkano
Parkano on sentään vielä läpiajettavissa. Tavarajunat saavat luvan... odottaa. Kello on tässä 10:35 ja samat tavarajunat näköttävät assalla kuin...
Parkano
Tässä tämän hetkinen osasyy, miksi deeverparin rekkakäryjunan apuun pääsy myöhästyy. Myöhässä on jopa rautatien Ässä (S42).
Parkano
Dv12-pari kyttää lähtölupaa pohjoiseen täystukkoisella Parkanon ratapihalla. (Historiaa: Katsotaan kauanko sarja turpoaa. Pian meikä urpoaa,...
Hakuehdoilla löytyi 501 kuvaa