Mikkeli, Otava, välillä Otava–Otavan satama
Vilkasliikenteisen Otavantien vartioimaton tasoristeys Otavan sahan pistoraiteella. HMVY:n lättä (19.5.2012) lienee viimeisin juna, joka tästä on...
Lauritsala
Päivystämässä ollut Dr14 1855 on lähdössä hinaamaan kahta epäonnista Dv12:sta Imatran suuntaan junana.
Välillä Mynttilä–Ristiina
Ristiinan radan monotonista metsämaisemaa ja yksi muutamista samannäköisistä tasureista.
Lappeenranta, Lauritsala
Dv12 2758 sillalla, mikä onkaan paikka, paikkakunta?
Madesjärvi
Madesjärvellä Valtteri odotteli hetken vastaan tulevaa liikennettä, samalla oli hieman aikaa korjailla Alstomin Juhannusmaskia.
Ristiina
Ristiinan varsinaiselle ratapihallekin oli joitain tullut lättähattuja katsomaan.
Ristiina
Ristiinassa ajettiin koko rahan edestä niin pitkälle päästiin eli UPM:n tehtaan portille asti. Aikataulu oli kuitenkin sen verran tiukilla, että...
Välillä Mynttilä–Ristiina
Pieni-Ruotimon rannalla oli taas jaloittelutauko, ja harrastelijat käyttivät tilannetta hyväkseen (ja osa matkustajista varmaan ihmetteli,...
Ristiina
Kevätretken lättäjuna UPM Pelloksen vaneritehtaan portilla.
Välillä Ristiina–Mynttilä
Vähäeleistä rataa ja maisemaa Ristiinasta Mynttilään. Tekisi melkein nimittää selkosiksi, jos oltaisiin pohjoisemmassa. Kisko on...
välillä Ristiina–Mynttilä
Ristiinassa on visiteerattu ja lättäkvintetti hörisee kohti Mynttilää.
Pellosniemi, Ristiina
Lättäjuna on saapunut UPM Pelloksen vaneritehtaan porteille. Matka jatkuu hetken kuluttua Mynttilään, jossa Kouvolan sekä Haapamäen suunnan lätät...
Otavan satama
HMVY:n lätät Otavan satamassa
Kaukaan tehtaan rata, Lauritsala
Hetken päästä 2752 palasi ahkerana vieden vaunuroikan tehtaalle.
Kaukaan tehtaan ratapiha, Lauritsala
Tätä olin joskus ohi ajaessani himoinnut kuvata. Mikäs ihme vaunu on kyseessä? Lojunut vuosia tuolla tehdasalueen sisällä, minne ei ole minulla...
Kaukaan tehtaan rata, Lauritsala
Hetken päästä tulikin veturimiehistö paikalle, kone käyntiin, valot päälle ja menoksi.
Kaukaan tehtaan rata, Lauritsala
Siinähän oli DV 12 tauolla.
Välillä Kiukainen–Kauttua
Kauttuan tulosuunnan Esiopastin EoC½ löytyy tuolta mutkan takaa.
Kiukainen
Tulo-opastin C½, en tarkistanut että paloiko punainenvalo vai oliko sammutettuna.
Kiukainen
Näkymää kauttualle päin, kuvassa pääopasti C½.
Hakuehdoilla löytyi 414 kuvaa