Haimila
Näkymä Haimilan ylikulkusillalta Luumäen suuntaan. IC 5 on juuri ohittanut paikan. Graafisesta aikataulusta elättelin toiveita kahden...
Välillä Orivesi keskusta–Juupajoki
Aamun ensimmäinen tavarajuna Oriveden pohjoispuolella matkaa kohti Haapamäkeä aamun hiljalleen valjetessa. Nihuanjärven pohjoisosa on vielä...
Välillä Juupajoki–Orivesi
Myöskään Korkeakosken junalla ei ollut liikaa pituutta. Dv12 2726 kiskoo junaansa pitkän, kaarteisen nousun viimeisillä sadoilla metreillä, ja...
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Korppoonvuorelta on mukava seurata junan kulkua noin kymmenen minuutin ajan: Ensin juna tulee näkyviin entisen Hirsilän liikennepaikan jälkeiseltä...
Aura, Käyrä
Käyrän pysäkkirakennus. Vertaa kuvaan vuodelta 1995 .
Korkeakoski
kaluston siirtojuna on saapunut Korkeakoskelle lyhyellle tauolle.
Välillä Vilppula–Korkeakoski
No, mutta... tämähän on "must" höyrymiehistölle. Makkarat laitetaan lämpiämään kruunun päälle ja vieläpä oikeaa merkkiä.
Välillä Orivesi keskusta–Juupajoki
HMVY palaamassa Haapamäelle.
Talviainen (uusi)
Näkymä Talviaisten nykyiseltä liikennepaikalta Harovuoren ja Jämsän suuntaan. Taustalla on jo ränsistyneeseen kuntoon päässyt vanha asemarakennus....
Talviainen (uusi)
Nykyisin pienillä, mutta idyllisillä rautatieasemilla halutaan panostaa matkustajien viihtyvyyteen, sillä onhan odottavan aika tunnetusti pitkä....
Talviainen (uusi)
Talviaisten rautatieaseman pieni punainen 'asematupa'.
Aurajoki, Aura, välillä Kyrö–Karviainen (uusi)
VET 17000 matkalla Toijala–Turku.
Aura, välillä Kyrö–Karviainen (uusi)
Auran entisen ratapihan pohjoispäätä. Vasemmalla entinen lastauslaituri. Se näkyy kuvassa 139465 . • Kuva vaihdettu 15.9.2020 aiheen pysyessä...
Aura
Auran entisellä teollisuusraiteella olleen Asematien tasoristeyksen paikka oli tässä. Katso kuva !
Korkeakoski
Junat 427 ja 12920, taskunauris ja tereeeve.
Korkeakoski
Valokuvakortti postitettu Korkeakoski - Uusikaupunki 18.5.1931
Lieto, välillä Maaria (uusi)–Karviainen (uusi)
P 923 Liedossa, kuvattu Tammentaan ylikulkusillalta. Tuolloin ei ihan arvannut, että pikurit häipyvät Turun suunnalta kokonaan muutamaa kuukautta...
Korkeakoski
HMVY:n kaluston siirto odottelee Korkeakoskella vastaan tulevaa liikennettä - taajamajuna Tampereelta Keuruulle.
Karviainen (uusi)
Karviaisessa museojuna kohtasi IC927:n (veturina Sr1 3007) ja T3503:n (veturina Sr1 3080).
Korkeakoski
Kuvan tiedoissa: Valkoisten "panssarijuna" Korkeakoskella.
Hakuehdoilla löytyi 525 kuvaa