Siikaniemi, Kuopio
Vaihteenhan voi aina poistaa ja nopeasti tarpeettomana poistetaankin radasta, mutta tasoristeystä on turha ryhtyä kaivamaan auki jotta sivuraiteen...
Siikaniemi, Kuopio
Viljasiilon juurella VR-Rata näyttäisi varastoivan sekalaista materiaalia. Kiskoja, pölkkyjä, ratanauloja, aluslevyjä, sidekiskoja,...
Siikaniemi, Kuopio
Vielä käytössä. En katsonut onko vaihdetta millään tavoin lukittu suorille vai vieläkö vasemmanpuoleisille raiteille pääsisi.
Siikaniemi, Kuopio
Viljasiilon juurella on hiljaista...
Siikaniemi, Kuopio
Ja niinhän siinä käy; kasvillisuus valtaa omansa takaisin.
Siikaniemi, Kuopio
Vasemalla oleva ratapiha saa kasvaa umpeen sillä aikaa kun Kumpusaareen (vielä) liikennöidään.
Siikaniemi, Kuopio
Näkymä jokaiseen neljään suuntaan Siikaniemen raideristeyksestä. 1. Sahalle ei enää liikennöidä. 2. Vaihteesta oikealle vielä liikennöidään...
Siikaniemi, Kuopio
Ei enää junalla tai millään muullakaan kiskokulkuneuvolla pääse voimalaitoksen kupeeseen. Raiteet katosivat vuosien 2003-2004 aikana.
Kauklahti, Pelto
Eräs tunnistamattomaksi jäänyt Sm1 S-junassa lähestyy entistä Peltoa.
Sukeva
Aamun ensimmäinen junakohtaus suorituksessa, osallisina etelästä saapuva P81 Dr16 2807:n vedolla ja sivulla odottelemassa P970, Dv12 2645 +...
Kontiomäki
Vetovoimaa aamun varhaispikurissa Iisalmeen tarjosivat Dv12:t 2645 + 2633 + 2659. Kaikki asjanmukaisesti lyhyet nokat eteenpäin. P970.
Kempele
T5361 oli 3 tuntia ja 45 minuuttia myöhässä aikataulustaan ohittaen Kempeleen 20:55. Keulilla Dr16 2820.
Ali-Veckoski, välillä Ali-Vekkoski–Olli (uusi)
Tve1 418 ja Ei 22767 Ali-Veckosken sillalla matkalla Olliin.
Prospekt Slavy, Pietari, Venäjä
TEP70-0275 vetää pitkää junaa 677 Pihkovan (Pskov) ja Dnon kautta Velikie Lukiin Prospekt Slavyn (Kunnian valtakatu) seisakkeen kohdalla...
Ozerki, Pietari, Venäjä
Tämä ER2-668 alkaa olla jo vanhimmasta päästä Pietarin sähkömoottorijunien joukossa. 300- ja 400-sarjojen junat on jo...
Ozerki, Pietari, Venäjä
ET2-013 Pietari-Viipuri-pikajunassa ohittaa Ozerkin seisaketta.
Ozerki, Pietari, Venäjä
Pietarin Lasten rautatie on ilmeisesti aikoinaan jatkunut paljon kauemmaksi pohjoiseen. Nyt kolmas kisko loppuu ennen pääradan Shuvalovon asemaa....
Lieksa
Arki-iltapäivinä on Lieksan ratapihalla tovin pieni ruuhkan poikanen. T4075 on juuri saapunut ja siellä jo odottelee T4718. Hetken kuluttua...
Kylänlahti, Lieksa, välillä Kylänlahti–Viekki
H861 kiitää kosteassa kevätsäässä kohti Nurmesta.
Töölönlahdenkadun ylikäytävä, Helsinki, välillä Helsinki asema–Helsinki Länsisatama
Concordian bussi ajoi tänään klo 17.00 ylikäytävän varoituslaitoksen hälytyksestä piittaamatta suoraan laskeutuvien puomien alle. Oli todella...
Hakuehdoilla löytyi 43149 kuvaa