Hollola, Juhola
Pikajuna ohittaa vuonna 1982 Juholan seisaketta, josta ei kai ole näillä sivuilla kuvaa ennestään. Juhola lopetettiin jo vuonna 1984 ennen muita...
Hollo, välillä Lempäälä–Vanattara (uusi)
HMVY:n kalustonsiirtojuna Hollon uuden ratalinjauksen alussa. Koko kalusto lienee kulkenut myös vanhan linjauksen kautta?
Hollola, Vähäjoki
Tämän kesän höyrykauden avaus meni heinäkuulle.
Hollola, Vähäjoki
Kevään ensi kukkien somisteeksi saa toistaiseksi kuvattua kauniinkin junan.
Herrala, Hollola
Kyseessä on jo toimintansa lopettaneen Katilan Tiili Oy:n savijuna Hollolan Herralasta. Jostain netistä kaivoin tiedon että juna olisi...
Hollola, Vähäjoki
Nopean alkuvaiheen jälkeen Helsingin ja Kouvolan välinen paikallisliikenne hidastui, junat muuttuivat myös rumemmiksi.
Hollola, välillä Henna–Hakosilta (uusi)
Tämän iäkkäämpään kalustoon VR ei helposti pysty kehitettäessä Helsingin ja Kouvolan välistä paikallisliikennettä, joten kilpailutuksessa muilla...
Hollola, Herrala
Ihmetyttää nämä Edo-koeajojunat. Veturi työntää tässä kolmea Edo-vaunua. Luulisi kulkuominaisuuksista (puhumattakaan muista asioista)...
Hollola, Vähäjoki
Viikon takaisesta ruuhkasta viisastuneena VR varasi nyt runsaasti kapasiteettia MM-kisoja varten. Tässä ylimääräinen Z-juna entisen...
Hollola, välillä Henna–Hakosilta (uusi)
IC3 lähestyy vähän myöhästyneenä Hakosiltaa. Lehtitietojen mukaan MM-kisavieraita ohjattiin Helsingissä tähän junaan, kun Z-juna oli...
Lempäälä, Hollo
Hollo toukokuussa 1988
Hollola, Tikkakallio
Onneksi Lahden seudulla näkee säännöllisesti näitä kiskokaunottariakin.
Hollola, Tikkakallio
T 3025 vaikutti ylimotorisoidulta, keskimmäisen veturin numeroa en saanut selville.
Hollola, Tikkakallio
T 2036 joutui hidastamaan ennen opastinta Okeroisten jälkeen, ja tässä meno oli ylämäessä edelleen kävelyvauhtia, liekö kiskot liukkaat?
Hollola, Tikkakallio
Hailakka Z-juna menossa Lahteen.
Hollola, Tikkakallio
Vectron meni sellaista vauhtia, että epäilin, ettei tässä olekaan veturijunille 160 km/h nopeusrajoitus.
Hollola, Tikkakallio
Riihimäelle menevä paikallisjuna edustaa katoavaa kauneutta VR:llä.
Hollola, Tikkakallio
IC 65 on jostakin syystä saanut mukaan matalankin vaunun.
Hollola, Tikkakallio
Pendolino Kajaanista Helsinkiin menee tarkasti aikataulussa.
Hollola, Hakosilta (uusi)
Lahden oikoradalla junat ovat yleensä masentavan näköisiä, mutta onneksi jokin kauniimpikin vilahtaa. Lähes joka viikko on ollut...
Hakuehdoilla löytyi 168 kuvaa