Siltala, välillä Vierumäki–Lahti
PAI 65709 taittaa matkaansa syksyisessä ilta-auringossa, Vierumäki on hetki sitten jäänyt taakse. Kuvassa näkyy myös Sorsalan tasoristeys...
Lepomaa, Lahti (Nastola), välillä Kivinen–Arola (Lh–Kv)
Väylävirastolta on tänä vuonna tullut julkaisu "Lahti–Kouvola-rataosuuden kulttuurihistoriallisten kohteiden inventointi". Varsin...
Välillä Vierumäki–Myllyoja
T 2857 matkallaan kohti Heinolaa myöhässä, kuten tämän vuoden puolella lähes joka sunnuntai.
Akaa, Kylmäkoski
Kylmäkosken asema. Suuret kiitokset omistajalle esittelystä.
Salo, Hajala
Kävin Hajalassa kahdeksan vuotta sitten. Kiitos Jarkolle, taisi olla muistaakseni ensimmäinen kertani siellä.
Lahti, Kivinen
Tämä vakinainen tavarajuna on vaihtelevan näköinen, nyt siinä oli myös kirjava kokoelma vetureita.
Lahti, Kivinen
Luonto juhlii 150 vuotta täyttävää Pietarin rataa koristelemalla vanhan kiviaidankin.
Halikko, Hajala
Hajalan alkuperäinen laajentamaton asema. Rakennusta laajennettiin asemapäällikön asunnolla jo vuonna 1904, joten kuvanottovuodeksi haarukoituu n....
Välillä Valkeakoski–Metsäkansa
Puolenpäivän päivystysjuna oli tällä kertaa ottanut Valkeakoskelta vaunuja mukaansa.
Akaa, välillä Toijala–Metsäkansa
Vasemalle päärataa Tampereelle ja oikealle Valkeakoskelle
Akaa, välillä Toijala–Metsäkansa
Toijalantien tasoylikäytävä Valkeakosken rajalla
Akaa, välillä Toijala–Metsäkansa
Rataa metsän keskellä ja metsän takana häämöttää Toijala
Akaa, välillä Toijala–Metsäkansa
Rautatie Valkeakoskelle kulkee peltojen ja metsien keskellä
Akaa, välillä Toijala–Metsäkansa
Rautatie Tampereen moottoritien yli
Valkeakoski, välillä Toijala–Metsäkansa
Siitä alkaa Valkeakoski ja Akaa taakse jää
Valkeakoski, Metsäkansa
Metsäkansan puunlastaus alue
Valkeakoski, Metsäkansa
Metsäkansan puunlastaus alue
Valkeakoski, välillä Metsäkansa–Valkeakoski
Rautatie suomalaisessa järvimaisemassa
Valkeakoski, välillä Metsäkansa–Valkeakoski
Sivuraiteita Holmissa
Valkeakoski, välillä Metsäkansa–Valkeakoski
Sivuraiteita Holmissa
Hakuehdoilla löytyi 223 kuvaa