Inkoo
Kahdeksan vuoden tauon jälkeen edes jonkin tasoinen lähijunaliikenne palvelee jälleen Inkoota ja kuten kuvasta näkyy, ei täysin turhaan. Liekö...
Raasepori, Dragsvik
Lähijuna pysähtyy Dragsvikiin palvellakseen yhtä matkustajaa. Näytössä lukee ainoastaan Hanko-Karjaa ilman H-kirjainta.
Raasepori, Dragsvik
Sähköistyksen myötä Dragsvikissäkin on maisema avartunut. Verrokkikuva vuodelta 2008: http://vaunut.org/kuva/51915.
Länsisalmi, Vantaa, välillä Vuosaari–Savio
T3773 Vuosaaresta Tampereelle.
Mäntsälä
Moniko vielä muistaa, että Lahen oikoradan valmistuessa Z-junien vuoroväli oli näinkin karulla tasolla? Onneksi tarjonta on sittemmin...
Kouvola, välillä Koria–Saunamäki
Purkutuomion saanut vuonna 1959 valmistunut valtatie 6:n maantiesilta Korian länsipuolella. Tämänhetkisten tietojen mukaan silta tulee katoamaan...
Porvoo, välillä Olli (uusi)–Sköldvik
T2088 saapumaisillaan määränpäähänsä valtatie 7:n kohdalla hetkeä ennen vuorokauden vaihtumista.
Järvenpää, Haarajoki
Reippaasti etuajassa kulkenut MUS1981 Heinolasta Helsinkiin joutui oletettavasti edellä mainitusta syystä tekemään ylimääräisen "kuvauspysähdyksen"...
Järvenpää, Ainola
Junat eivät ole pysähtyneet Ainolan asemalla pariin kuukauteen, mutta onneksi matkalippuja myydään edelleen. Viime vuosina yleisenä tapana on...
Luhdanmäki, Hollola, välillä Henna–Hakosilta (uusi)
Menolippu -biisissä laulettava "Katson taaksepäin ja kiskot sinne jää" alkaa nykyään olla normaalin henkilöliikenteen junissa matkustajan...
Mäntsälä, välillä Haarajoki–Korvensuo
Ohkolanjoen sillalle keskeytyi MUS1945:n matka Helsingistä Kouvolaan tulipalon takia.
Mäntsälä, välillä Haarajoki–Korvensuo
Museojuna 1945:n Gbl-tavaravaunussa syttyi tulipalo Haarajoen ja Korvensuon välillä ja juna pysäytettiin Ohkolanjoen sillan kohdalle, jossa...
Hyvinkää, välillä Hyvinkää asema–Rajamäki
Näkymä Uudenmaankadun tasoristeyksestä Vantaanjoen sillan yli Rajamäen suuntaan. Ajolanka vielä puuttuu, mutta muuten sähköistystyöt ovat jo melko...
Kerava, Kytömaa (vanha)
Näkymä Kytömaan seisakkeelta pohjoiseen. Kuvan lähde: Finna / Suomen Rautatiemuseo ( CC BY-NC-SA 4.0 )
Helsinki, välillä Vuosaari (metro)–Vuosaari
Dv12 2615 noutamassa M100-sarjan 129/130-vaunuparia peruskorjaukseen kohti Pieksämäkeä.
Ristikytö, Tuusula, välillä Kytömaa (uusi)–Ainola
Sininen juna (5*CEmt + EFiti) Ilmalasta Tampereelle Dr19-koeajoja varten.
Kerava, välillä Kerava asema–Savio
Kehittyvää Keravaa.
Vantaa, Tikkurila asema
"Viimeinen juna länteen." Suomen ja Venäjän välisen matkustajajunaliikenteen tulevaisuus on jo toistamiseen vähintään yhtä hämärän peitossa kuin...
Järvenpää, Haarajoki
Venäjän kansainvälisen lentoliikenteen loputtua käytännössä kokonaan Pietarin ja Helsingin välisten junavuorojen merkitys kasvoi huomattavasti....
Tuusula, välillä Korvensuo–Haarajoki
Vielä kulkee venäläistä alkuperää olevia öljytuotteita Kilpilahteen - jopa ylimääräisillä junilla normaalin yhden päivittäisen junaparin...
Hakuehdoilla löytyi 1164 kuvaa