Koria
IC8 ohitti Korian matkalla kohti pääkaupunkiamme, Marsun #3226 johtamana.
Tampere Viinikka
P834 on vaihtanut paikkaa ja samalla numeroa P830:ksi. Onko ratapihalla tehty muita muutoksia?
Välillä Saunamäki–Koria
IC5:n ja IC68:n aikataulun mukainen kohtaus tapahtuisi Korian paikkeilla, mutta ilmeisesti 68 kulkee myöhässä ja sen eteen on laitettu ajoissa...
Tampere Viinikka
Vaihdemies rapulla ja vek veturin ohjaimissa eli kadonnutta perinnettä ratapihoilta. Ennen radio-ohjattavia vetureita vaihtotyöyksikön...
Tampere Viinikka
Vaihtotöiden modernisointi on tuonut työntekijöille lisää kannettavia laitteita. Työntekijät kantavat päälle puettavissa valjaissa Rfid/Pda...
Välillä Saunamäki–Koria
Lahti-Luumäki-rataosuuden maisemat vaihtuvat kovaa kyytiä. Puita kaatuu tässäkin kohtaa kahden moton voimin ja muutama iso kuusi...
Koria
IC77 porhaltaa kohti Kouvolaa, jossa juna jaetaan kahtia. Kevät alkaa olla sen verran pitkällä että tämänkin junan pystyy melkein kuvaamaan. Junan...
Koria
T3023 liikkui lauantai-iltapäivällä hyvin yksitoikkoisella kokoonpanolla. Vaunustona oli yksi VR:n liittera hirviö....
Tampere Viinikka
Vähän kauhtunut Dv12 2740 juuri siirtyneenä Vilppulaan lähtevän junan eteen.
Tampere Viinikka
Kello käy, päivä on vaihtunut illaksi. Se tietää laskumäelle hieman kiirettä. Dr14 1856 ehtii kuitenkin poseerata kuvaajille Sim vaunun kanssa....
Tampere Viinikka
Veturien siirto Pieksämäen konepajalle.
Koria
Viime vuoden lopun pakkaspäivät tuntuvat nyt espoolaisessa vesisateessa enää kaukaiselta muistolta. Tässä tunnelmia vuoden 2014 loppuvuoden...
Lapinjärvi
Onkos kellään mitään käryä, mitä vaunukalustoa tämä on?
Tampere, välillä Järvensivu–Haviseva (uusi)
H 423 on lähtenyt hetki sitten Tampereelta harmaassa syyssäässä.
Tampere, Tampere Viinikka
Näkymiä Viinikan lajittelupihalle pohjoisen suuntaan.
Koria
Syyskuun alun illassa aurinko on painumassa mailleen ja viime säteet peilautuvat vielä Kouvolaa lähestyvän IC –junan kylkeen.
Koria
Lauantaiaamuna Kouvolan seudulla tuli lunta sakeasti eikä näkyvyys ollut kaksinen. Jottei kuvasta tulisi aivan harmaa, valikoitui kuvauspaikaksi...
Välillä Kouvola asema–Koria
IC 8 Korian sillalla Kouvolassa.
Koria
Kokeiluja kameralla pimeässä! Marsun valot häikäisevät hetkellisesti maisemaa IC11:n porhaltaessa Kouvolaan.
Tampere Viinikka
Varsin monet Sr1-vetoiset tavarajunat kiirehtivät ohi, joko vaunujen kanssa tai ilman. Vuoron perään antaen tilaa toisilleen. Konttinosturin...
Hakuehdoilla löytyi 1285 kuvaa