Välillä Heinola–Jyränkö
Jyrängön sillalta näkymä kaakkoon Kymijoen alavirran suuntaan.
Heinola
Jyrängon sillalla on mahdollista myös kulkea, tässä näkymää matkustajasataman suuntaan.
Heinola
Ja sitten olikin aika mennä rungon toiseen päähän...
Heinola
Veturi pienellä huilaustauolla Heinolassa ja muitakin kiinnosti kuvata...
Välillä Jyränkö–Heinola
Tässä vielä toinen kuva junasta Jyrängön sillan Heinolan puoleisesta päästä.
Välillä Jyränkö–Heinola
Kohta on saavutettu Heinola ja on pienen tauon paikka, juna yhdellä suomen näyttävimmistä silloista Jyrängössä.
Heinola
Veturi kiersi toiseen päähän soittokunnan soittaessa.
Heinola
Soittokunta oli vastassa Heinolassa kun juna saapui viikonlopun ekan kerran.
Välillä Jyränkö–Heinola
Jyrängön sillan pohjoispäätä.
Välillä Kausala–Uusikylä
Kausala on juuri ohitettu ja 2036 kerää vauhtia Sitikkalan mäkeen. Vasen raide on taas jostain syystä käytössä, aivan kuten edellispäivänäkin.
Välillä Kausala–Uusikylä
Allegrossa kallistuu muukin kuin junalippu. Junan aktiivinen kallistusjärjestelmä täydessä toiminnassa Sitikkalan mäen pitkässä kaarteessa.
Raasepori
Paperijuna Kirkniemestä Hankoon jokseenkin Raaseporin entisen liikennepaikan kohdilla.
Lempäälä
IC Tampereelta Turkuun.
Heinola
Tavarajuna lähdössä Rautsalosta jatkaakseen sitten sellaisenaan junana T2876 Lahteen.
Heinola
Tavarajuna lähtee Heinolasta.
Heinola
Heinolassa seisoi pari kuukautta lisääntyvä määrä sinisiä vaunuja, kunnes sanomalehti kiinnitti vaunuihin kohdistuvaan vandalismiin huomiota. Tämä...
Välillä Toijala–Lempäälä
Happojuna T3505 tuli missattua, mutta Turusta tulevaa iltajunaa T3513 kannatti odottaa. Dv12 2724 veti yksinään tämän 24-vaunuisen junan,...
Välillä Lempäälä–Toijala
T3097 oli tuona päivänä harvinaisen lyhyt Kouvolan junaksi, vain neljä vaunua, BHpy-vaunuissa ratapölkkyjä. T3097 Sr2 3222 + 3*BHpy...
Välillä Toijala–Lempäälä
Juna T3635 Riihimäeltä Tampereelle menossa kilometrillä 162 Dv12 2627+2705 parin voimin. Vaunuissa raakapuuta ja lopussa muutama tyhjä...
Heinola
Heinola heräilee - aurinkokin on jo noussut vähän korkeammalle, kun T2870 saapuu perille. Loppumetrit kuluvat komeaa Jyrängön rautatiesiltaa...
Hakuehdoilla löytyi 989 kuvaa