Lempäälä
IC 147 Helsingistä Jyväskylään pysähtymässä maisemallisten muutoksien kourissa olevalle Lempäälän asemalle. Juna kulki aikataulussaan.
Ei kommentteja
08.06.2019
Toijala
Viikon parillisina päivinä kulussaoleva T 2036 Kouvola lajittelusta Tampere tavaraan ohittamassa Toijalan asemaa ukkoskuuro kintereillään. Juna...
Ei kommentteja
08.06.2019
Välillä Vahojärvi–Sisättö
IC 266 matkaa etelään keskellä erämaata. Tästä samalta paikalta kuvattiin Heinäkuussa 2014 niinikään juna 266.
Haukivuori
Tällä kertaa Pendolino ohjattiin sivuun väistämään vastaantulevaa junaa.
Välillä Harju–Kouvola asema
Lauantai-illan ylimääräisiä raakapuujunia Savonradalla, joista ensimmäinen T55150 (KON-KVT) jättämässä taakseen Harjun liikennepaikkaa.
Iisalmi
Puujuna T4136 (Iisalmi-Pieksämäki T) odottelee 21.51 lähtöaikaansa Iisalmen ratapihalla.
Iisalmi
Puujuna T4136 on juuri aloittanut matkansa Iisalmelta Pieksämäki T:lle ja parhaillaan juna ylittää Paloisvirran siltaa noin klo 21.52.
Iisalmi
Yön hiljaisina tunteina myös veturitalli on hiljentynyt. Talleilla on ainoastaan yksinäiset Susi, Vankka ja Iso Vaalea muiden vetureiden ollessa...
Pyhäkumpu
Pyhäkummun kaivoksella on muistomerkkinä kapearaiteinen kaivosjuna, jonka veturina oli tämä sähköveturi. Minullla ei ole tästä mitään tietoja,...
Mulo, välillä Joensuu Sulkulahti–Niittylahti
T2761 kohtasi T7042:n Hammaslahdessa. https://youtu.be/Fah9qBdHsWo
Pyhäkumpu
Jos kaivostoiminta loppuu, niin toivottavasti muistomerkin kaivosjuna säilyy (jossain).
Kerava asema
Keravan asema. Sama paikka vuonna 1983: http://vaunut.org/kuva/46481?s=1.
Sorsasalo uusi, välillä Kuopio asema–Siilinjärvi asema
Ic-716Oulusta oitti Sorsalon mennessään Kuopion asemalle.
Kärkölä, Järvelä
Melkein kuin aikakaudella ennen Lahden oikorataa: Intercity ohittaa Järvelän, junan väritysmalli vaan on muuttunut noista ajoista. Uusi...
Välillä Peräseinäjoki–Pohjois-Louko
"Kemijärveläinen" IC-265 illan viimeinen yöjuna kuvauspaikalla ennen vuorokauden vaihtumista. Ilta oli jo kovin hämärä mutta kuvausta se ei...
Välillä Peräseinäjoki–Pohjois-Louko
Illan ensimmäinen yöjuna ohitti kuvauspaikan. PYO-263 Helsingistä Kolariin oli vuorossa. Aurinko oli jo laskenut ja hyttyset innostuivat...
Välillä Pohjois-Louko–Peräseinäjoki
IC-404 Oulusta Tampereelle ohitti kuvauspaikan, Edo johtaa ja Sr_2 työnsi. Veturia voisi hyvinkin kutsua "työntyriksi". Aurinko painui...
Välillä Pohjois-Louko–Peräseinäjoki
Työkoneen poistuttua linjalta saapui Seinäjoelta VET-11820 jossa Sr-1 veti Dv-12-veturia Seinäjoen asemalta Tampereen...
Välillä Riihimäki tavara–Riihimäki Arolampi
Illan lisäjuna Vuosaareen numerolla 58492
Oulujoki Rautasilta, välillä Oulu Tuira–Oulu asema
Kova myrsky kaatoi puita radalle ja rikkoi sähköradan laitteita. Oulusta laitettiin VET 11870 Dr16 2805 avustamaan joka hinasi T5006 Ouluun.
Hakuehdoilla löytyi 26330 kuvaa