Mänttä
Lätät odottelivat kiltisti Mäntän ratapihalla henkilökunnan ja matkustajien ruokailun ajan.
Mänttä
Tuota raidetta pitkin pääsee Mäntän paperitehtaalle.
Mänttä
Mäntän lähes autio ratapiha.
Vilppula
Vilppulan liikennepaikka päättyy ja Mäntän liikennepaikka alkaa hyvissä ajoin. Ennen tuo oranssinen kilpi ilmaisi liikennepaikan rajan, vieläkö...
Tampere asema
HMVY:n lättäkalusto valmiina lähtöön kohti Mänttää.
Korkeakoski
Aikatalun mukainen vartin pysähdys Korkeakoskella venähtikin kolmeksi vaarantaen päivän ohjelman suunnitellun toteutumisen. Vihdoin T3309 pyyhälsi...
Korkeakoski
Aamun ensimmäinen pysähdys Korkeakoskella venyi ja venyi...
Hamina, Poitsila, välillä Hamina (uusi)–Salmenkylä
Vaihteeksi näinpäin. - Valtaosaltaan tällaiset junat tulivat ylämaista kohti merta, mutta nyt suunta on päinvastainen. Hr13 on ylittänyt...
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Esillä oli myös uudempaa diesel- ja sähkönvoimalla liikkuvaa kalustoa.
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Virtaviivaisuus oli kova sana jo 30-luvulla.
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Myös vaunukalusto oli edustettuna.
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Useampi samantyyppinen pikkuveturi.
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Muistuttaako tämä jotenkin erästä suomalaista raskasta veturia?
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Pienoismalleja museossa.
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Tekniset tiedot: Veturi 12 akselinen joista 4 vetävää,Aseistus 2x76mm tykki, pituus 22,5 m. leveys 3.20 m. moottori: MAN diesel 550hp varustettuna...
Varsova Rautatiemuseo, Puola
Saksalaista kalustoa 40-luvulta Varsovan rautatiemuseossa. Panssarijunan vaunu. Tekniset tiedot: akselisto 4 akselia ( Diamond type...
Kuopio asema
Talvi on kuulemma tulossa S 89 tuli vararungolla Kuopioon. P 710 Kuopion kuljettaja käänsi veturin toiseen päähän ja tarkisti konnarin kanssa jarrut.
Karkku
T 3730 kolistelee ohi tihkusateisen Karkun matkallaan Jämsänkoskelle.
Tampere asema
Ruuhkaa Tampereen asemalla; Sr1 3072:n vetämä T 3430 Raumalle jarruttelee raiteelle 8, raiteella 6 seisoo kaksi IC-liikenteessä sukkuloivaa...
Kuopio asema
Ic 917 joutui odottamaan S 89 joka vararungolla tuli 35 min myöhässä.P 710 tuli tällä kertaa ennen Ic-917 lähtöä Kuopiosta, tavallaan...
Hakuehdoilla löytyi 160222 kuvaa