Välillä Palo–Taivalkoski
Vihreän ja ruskan sävyjä sopivassa suhteessa Iijokivarressa.
Välillä Taivalvaara–Taivalkoski
Ruska parhaimmillaan Iijokilaaksossa. Kuvattu Vt. 20:n sillalta kohti pohjoista ja kirkonkylää.
Välillä Taivalvaara–Taivalniska (vanha)
Iijokivarressa ei kuulu enää kolketta, mutta ruska saapuu yhä ajallaan. Ei ole ihan huipussaan vielä.
Välillä Maanselkä–Valtimo
Tavarajuna T4714 ohittaa matalaa Alasenjärveä Maanselän liikennepaikan eteläpuolella.
Rumo, välillä Maanselkä–Valtimo
Harrastuksen kohokohtia: lähestyvän junan ensi äänet kertovat halutun junan olevan kulussa. Kuluu hetki, kolina vaimenee. Kuluu toinen hetki,...
Välillä Porokylä–Valtimo
T 4075 kulki tänään tavallista lyhempänä. Juna on ohittanut juuri Haapalammen.
Välillä Porokylä–Valtimo
T 4714 tulossa Porokylään Rauhalan kohdalla.
Välillä Porokylä–Valtimo
T 4075 menossa Porokylästä pohjoiseen Rauhalassa.
Välillä Valtimo–Maanselkä
Resiina ja mies matkalla valtimon asemalta pohjoisen suuntaan. Kuva samalta alueelta, 37 vuotta myöhemmin: http://vaunut.org/kuva/85305
Välillä Valtimo–Maanselkä
T4075 matkaa kohti pohjoista Valtimon pohjoispuolella paikassa, jossa rata ja 6-tie sijaitsevat aika liki toisiaan pienen pätkän verran,...
Välillä Taivalvaara–Taivalniska (vanha)
Syksyistä näkymää Iijoen suuntaan.
Välillä Palo–Taivalvaara
Hiljainen talvipäivä radalla
Välillä Taivalvaara–Taivalniska (vanha)
Syksyinen näkymä Iijoelle vt20:n sillalta.
Välillä Palo–Taivalvaara
Syksyinen näkymä Heinäojan sillalta, Iijoen kupeesta.
Välillä Valtimo–Porokylä
Yhdeksänvaunuinen T4714 Kontiomäeltä nousemassa ylämäkeä ennen Immosen seisaketta. Veturin kohdalla radanparannuksen yhteydessä vuonna 2009...
Valtimo
Valtimon ratapiha pusikoituu käytön puutteessa kovaa vauhtia. Porhan kevätretkijuna on matkalla Nurmeksesta Ämmänsaareen.
Taivalvaara
Ratapölkkykin anoo armoa helteen kourissa. Onko tämä nyt sitä kreosiittia vai jotain muuta?
Välillä Väljänkoski–Palo
SPÅRHUND on täällä taas ;-) Tällä kertaa hieman Näverin tasurista pohjoiseen, eli noin km:llä 809.3. Tässä on pätkä suoraa kohti...
Välillä Maanselkä–Valtimo
Aamulla Oulusta startannut PoRhan lättäjuna on puoleen päivään mennessä jo Valtimon maisemissa. Puukari on hetki sitten sivuutettu, minkä jälkeen...
Välillä Taivalvaara–Taivalniska (vanha)
Pala kauneinta kiskoa VT20:n sillan alla. Joku ruotsalainen valmistaja?
Hakuehdoilla löytyi 180 kuvaa