Vantaa, Tikkurila asema
Deeveristä ja seeprasta koostuva suurnopeusjuna ohittaa Tikkurilaa päätähuimaavalla 35 tuntikilometrin nopeudella. Ei varmaankaan kaikkein helpoin...
Vantaa, välillä Vantaankoski–Vehkala
Syksyn aikana ajojohdinpylväitä on ilmestynyt jo Kehä 3:n pohjoispuolellekin.
Vantaa, Vantaankoski
Vantaankosken aseman remontti on vihdoin valmistunut ja maisema hieman muuttunut kymmenen vuoden takaiseen näkymään verrattuna:...
Järvenpää asema
Valtteria valmistellaan tuleviin 60 tai 150-juhliin yhdellä Uudenmaan vilkaimmista tasoristeyksistä, Invan epävirallisella...
Rovaniemi, välillä Vaarala (uusi)–Rovaniemi (uusi)
Suutarinkorvan sillalla 1980-luvun alussa, ehkä 1982. - Tieliikenne on hetkeksi katkaistu kokopuomein ja varoitusvaloin, kun H/P 64...
Vantaa
Kuinka saada yhden (1) kilometrin matkaan kulumaan aikaa 9,5 tuntia? No, esimerkiksi näin. Tarjolla olisi ollut samaan hintaan yhteyksiä myös...
Rovaniemi, Rovaniemi (uusi)
Toukokuun alussa 1976 Rovaniemellä kuvattiin elokuvaa "Kotka on laskeutunut". Rovaniemeläinen veturinkuljettaja Erkki Huhtala esitti puolalaista...
Mikkeli, Otava, välillä Otava–Otavan satama
Vilkasliikenteisen Otavantien vartioimaton tasoristeys Otavan sahan pistoraiteella. HMVY:n lättä (19.5.2012) lienee viimeisin juna, joka tästä on...
Pasilan vanha varikki, Pasila alapiha
AGAn asetyleenivalo onkin aika kirkas. 787:n lyhty sytytettynä. Usein kuuli moitittavan AGA valoja mutta tällöin ei useinkaan valojen suuntaus...
Rovaniemi, Muurola
Pikajuna P273 saapuu Muurolaan. Kakkosraiteella IC54.
Rovaniemi, Imari, välillä Muurola–Rovaniemi (uusi)
"Valtteri" lähestyy toiselta Muurolan matkaltaan vauhdikkaasti Imarin tasoristeysta. Eiliset juhannuskoivut ovat luoneet lehtiään kuin aaton...
Vantaankosken asema, Vantaankoski
Aavistus on rataa jo jatkettu kehäradan osuudelle, varmaankin tuota sepelin kuormausta varten.
Rovaniemi, Rovaniemi (uusi)
Dr12 2217 P64:n keulassa odottelee lähtölupaa yön selkään. Kaukana asemalla junanlähettäjän ovi käy, punalakkinen heilauttaa muutaman kerran...
Vantaa, välillä Myyrmäki–Louhela (Hpl–Vks)
Dv12 2552 betonipölkkykuorman kanssa Myyrmäen ja Louhelan välillä.
Vantaa, Louhela (Hpl–Vks)
Tka8 569 menossa sepelivaunujen kanssa Helsingin suuntaan.
Piirros 1920-30 -luvuilta, Otavan Iso tietosanakirja
Piirros mittoineen veturista Tv1 eli entisestä K3:sta.
Piirros 1920-30 -luvuilta, Otavan Iso tietosanakirja
Piirros mittoineen veturista Hr1 eli entisestä P1:stä.
Piirros 1920-30 -luvuilta, Otavan Iso tietosanakirja
Piirros mittoineen veturista Vr1 eli entisestä L1:stä. 1920-30 -luvuilta.
Vantaankosken asema, Vantaankoski
Kehäradan ratapohjaa Vantaankosken asemalta pohjoiseen, liekö pian kiskot saapuvat, niin valmiin näköistä on.
Vantaa, välillä Hiekkaharju–Koivukylä
Kirjaimeton Eil-juna Helsingistä Riihimäelle.
Hakuehdoilla löytyi 1962 kuvaa