Kouvola asema
Edellisiin kuviin viitaten Kouvola oli varsin suuri ratapiha jo 1950-luvulla. Valitettavasti kalusto ja taito ei riittänyt yhtenäisen kuvan...
Romania, Romania
Ennen lähtöä on hyvä tarkistaa peilien kunto ja asetukset. Reipas sylkäisy peiliin, ja pyyhintä strasselilla tms. auttaa näkemään mitä takana...
Sibiu, Romania
62 1348 on valmiina lähtemään muutaman 2.luokan sinisen pikajunavaunun kanssa kohti Arad:in kaupunkia. Näiden vanhojen ja usein myös varsin...
Sibiu, Romania
Sibiu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2007. Juhlan kunniaksi myös asema on saatu täyteen remonttiin.
Sibiu, Romania
Ennen vaunurunkoon kiinniajoa, 62 1348 ehti poseeraamaan hieman.
Turku satama
Kuvassa http://vaunut.org/kuvasivu/38081 dokumentoitu tilanne toisesta suunnasta.
Kouvola, Kouvola asema
Kouvolan tavararatapihaa henkilöasemalta kuvattuna 1960-70-luvun taitteessa. Hr13:n vetämä juna on todennäköisesti lähdössä Kotkaan...
Turku asema
Sm3 7607:ssa oli yllättäen aivan ehjä kytkimen suojaluukku eikä kulmaluukkujenkaan värirajat pykältäneet mistään kohtaa.
Kouvola, Kouvola asema
Kouvola lämpimänä kesäaamuna 1974 (ajovaloista päätellen). P 12 Imatralta Helsinkiin saapuu raiteelle 4. Veturina on tällä kertaa Sr12 2759....
Turku
Dv12 2730 ajeli edestakaisin Turun ratapihalla karistaakseen pitkään päähänsä takertuneen roskan. Lopulta se irtosi.
Hyvinkää, Hyvinkää asema
Kohtaaminen Hyvinkään asemalla helmikuisena pakkaspäivänä 2005. Taustalla Sm4.
Espoo, Leppävaara
Paperia kerättiin talkoilla junanvaunuihin syksyllä-68.Millä asemalla tämä iloinen vesseli suoritti oman osuutensa?
Kuninkaankylä, Valkeala, välillä Kouvola–Harju
Kuusaalle menijää piti kuvata. Siirryin kuitenkin katselemaan Pelloksen junan, T2273:n menoa, koska kova sade ja sitä myötä läpimärkä kasvillisuus...
Raisio
Extrahelppo knoppi. Rankat värit Kodak 160VC:n tulosta...
Helsinki
Kuva (postikortti) oletettavasti 30-luvulta. Katse ruotsalaisen teatterin katolta? pitkin Keskuskatua rautatiehallituksen siipeen Helsingin...
Imatra tavara
Tilausjuna saapunut Imatra-T:lle. Junan kokoonpano oli Sr2...
Imatra tavara
Veturi kytkeytymässä runkoon kiinni.
Imatra, Imatra tavara
Vaununtarkastaja kytkee veturin ja vaunun välin.
Kihniö, Mäntynen
Mäntynen pysäkki, kuvattu Kihniön suuntaan
Turku, Varissuo, välillä Kupittaa–Piikkiö
P 136 Helsinkiin Dv 12 2608+3 vaunua. Varissuo km:llä 192.
Hakuehdoilla löytyi 157192 kuvaa