Kontiomäki
Edellisenä iltana missasin Vuokatin suunnasta tulevan T4075:n, mutta tänä iltana olin riittävän ajoissa paikalla. Juna saapui tihkusateessa...
Kontiomäki
Illan kääntyessä jo kesäyön puolelle lähtee Joensuun suunnasta tullut T4075 kohti kahden deeverin voimin kohti Oulua.
Kontiomäki
P84:n myöhästyneen kohtaamisen takia myös P219 saapuu Kontiomäelle muutaman minuutin aikataulustaan jäljessä. Veturina oli Dv12 2657, joka menee...
Kontiomäki
Välillä pitää katsoa asenmarakennuksen kellosta aika. Kello on vasta 23.00 ja vielä on siis toimintaa odotettavissa.
Kontiomäki
P84 lähtee kohti Kajaania ja samalla valmistautuvat myös radankunnostajat yöllisiin tehtäviinsä.
Kontiomäki
Hieman myöhässä oleva yöjuna eli P84 lipuu protovaalean (Dr16 2802) vetämänä raiteelle 1.
Kontiomäki
Tavara- ja pikajunien välillä myös päivystäjä käy välillä siirtämässä letkan raiteelta toiselle.
Kontiomäki
Etelän suunnasta alkaa kuulua dieselien jyty ja pian mutkan takaa ilmestyy T4053 kolmen deeverin voimin, joista keulimmaisena Dv12 2622.
Kontiomäki
Vauhdikkaaseen tyyliin päivystäjä järjestelee ratapihan tavaravaunuja.
Kontiomäki
Alkuillan hieman odottava tunnelma ratapihalla vaihtuu toiminnaksi ja päivystäjä lähtee toihin. Päivystäjänä tänä iltana oli Dv12 2647.
välillä Paltamo–Kontiomäki
Siitepöly kieppuu P80:n ilmavirrassa Dr16:n kiskoessa sitä Kontiomäen suuntaan kauniissa kesäpäivässä.
välillä Paltamo–Kontiomäki
Kilometri 906. Kesä alkaa jo tuntua kesältä helteen paahtaessa kuvaajan niskaan. Onneksi sentään tuuli vilvoittaa. Tuulen yli alkaa kantautua...
Paltamo, Kontiomäki
Asemalle luikerteli Dr16:n vetämänä P80.
Paltamo, Kontiomäki
Goodbye loppuopastimet. Yksi sellainen, vieläpä jokseenkin asiallinen malli asiallisessa kunnossa, seisoskeli Kontiomäen ratapihalla eräänä...
Paltamo, Kontiomäki
Yksi kesän lättäajoista, Kajaani-Ämmänsaari-Kajaani-Oulu, on hetken kuluttua lähtemässä kuumassa kesäillassa Kontiomäestä...
Paltamo, Kontiomäki
Uusin Dr16, 2823, on tuonut P81:n Iisalmesta Kontiomäelle, jossa tämä yöjuna höyryää liki 30 asteen pakkasessa, joka tuntuu todella kuvaajan näpeissä.
Mieslahti, Paltamo, välillä Kontiomäki–Paltamo
P971 kiitää tihkusateessa kohti Paltamoa.
Oulainen
Sr1 3085 perässään saneerattu Dv12 2529 matkalla kohti pohjoista. Näiden perässä 40x tyhjää Vok:ia Kokkolan satamasta. Tämä yksilö on tuskin...
Kontiomäki
Kontiomäellä on muutaman päivän ajan ollut parkissa tämän näköinen työlaite.
Oulainen
T5016 odottelee vastaan tulevaa IC55:sta Oulaisten ykkösellä. Keulilla Sr2 perässään kiitotavarajuna täynnä Sonk nestekaasuvaunuja,...
Hakuehdoilla löytyi 1604 kuvaa