Lahti, Okeroinen
Okeroisten kaarre on nykyisinkin hyvä junakuvauspaikka.
Hollola, Nostava
Nostavaan on vielä saatu uusi nimikilpi ja jopa mukavuuksiakin.
Välillä Matkaneva–Kälviä
Susiparin johdolla kulkeva T5416 Kokkolaan lähestyy Suonperän tasoristeystä Matkanevan liikennepaikan tuntumassa.
Hollola, Hakosilta (vanha)
Pikajuna painelee ohi, kun lättä on pysähtymässä Hakosiltaan.
Hollola, Hahmajärvi
Tavarajuna ohittaa Hahmajärven seisaketta. Taustalla näkyvä hyvin vanha ylikulkusilta on nykyisin korvattu alikululla.
Turku asema
Toinen vihertynyt Gd-autovaunu odottelee Turun varikolla pääsyä tositoimiin. Siihen nähden, että Sm3 junat ovat poistuneet rantaradan...
Hollola, Tennilä
Tennilään pystyttivät paikkakuntalaiset aikoinaan pysäkkirakennuksen ja sittemmin siitä kertovan muistomerkin. Olisiko jollakin tiedossa kuva...
Välillä Kauklahti asema–Espoo
Edo 28602:n koeajojuna palailee tämänpäiväiseltä Karjaan reissultaan ja kiihdyttää juuri pois Kauklahden asemalta, johon se pysähtyi noin minuutiksi.
Humppila (JR)
Menneisyys kohtaa nykyajan Humppilassa
Välillä Kerava asema–Nikkilä
Edo-koejuna matkaa kohti Keravan asemaa ylitettyään Porvoonkadun tasoristeyksen.
Välillä Kerava asema–Nikkilä
Edo-koejuna lähestyy Porvoonkadun tasoristeystä.
Kuopio asema
Poikkeuksia oli myöskin Ouluun meneväsä kalustossa joka ajettiin Ic 806 / 807 rungolla johtuen eilisestä sähkökatkosesta...
Kuopio asema
Tänään Ic-866 olikin veturi väärässä päässä junaa ja joutui peruuttamaan asemalle.Syynä oli eilinen sähköratavaurio Kuopion ja Siilinjärven...
Tampere asema
IC 54 lähtee Helsinkiin reilusti myöhässä. Tampereelta lähti P 1054 myös Helsinkiin Tampereen vararungolla.
Välillä Kytömaa (uusi)–Olli (uusi)
Sr1 3042 matkalla VET:nä Sköldvikiin hakemaan illan T4001:stä (Sköldvik-Kouvola tavara). VET:n päästyä perille edotestijuna aloitti päivän...
Ilmala ratapiha
Ilmalassa oli ruuhkaa, niin pääsin kuvaamaan vielä junan saapumisen Ilmalaan.
Välillä Nikkilä–Kerava asema
On tullut taas aika kiihdyttää ennen hidastusta Talman paikkeillla. Edo käskee, veturi työntää.
Nikkilä
Sr2 3215 työntää Edo 28602:n johtamaa testijunaa.
Valkeala, Voikoski
Voikoskella oli vielä pikajunien pysähdyksiä alkuvuodesta 1989, 27.5.89 alkaen ne loppuivat.
Valkeala, Harju
Tavarajuna odottelee Harjussa junakohtausta. Kookas asemarakennus on vielä melko hyväkuntoisena jäljellä.
Hakuehdoilla löytyi 26460 kuvaa