Välillä Lohja–Nummela
MUS 1981 on hetki sitten lähtenyt Lohjalta, ja tässä ollaankin jo vauhdissa. Kuvassa juna kaartaa kohti Tammirinteentien tasoristeystä höyryn...
Välillä Lohja–Nummela
MUS 1981 pian Tammirinteentien tasoristeyksellä. Tästäkin paikasta on poistettu reilusti kasvillisuutta sähköradan tieltä, mikä on kuvaamisen...
Ratakadun silta, Kirkniemi
MUS 1982 on juuri lähtenyt Lohjalta kohti Virkkalaa ja Karjaata. Tässä ylitetään Ratakadun siltaa kilometrillä 124.
Lohja
Lohjan lähtökaarre on aina mukva paikka kuvata höyryvetureita, viimeksi taisin olla tässä kuvaamassa rautateiden 150-vuotisjuhlien aikana...
Lohja
Kirkniemen puuliikenteen käynnistyttyä uudelleen myös Kirkniemi - Hyvinkää lukeutuu nykyään niihin osuuksiin, joilla puuta liikkuu kahteen...
Lohja
Rapujuna saapuu Lohjalle tummien pilvien väistyessä. Kuvan jälkeen Deeveri siirtyi vielä pääraidetta roikan toiseen päähän, ennen kuin Kirkniemeen...
Lohja
Deeveri työntää rapuroikan Lohjan puunlastauspaikalle. Täytettyä roikkaa ei ollut tällä kertaa pois vietäväksi, joten 2538 palasi veturijunana...
Lohja
Karjaan puunhakija lähestyy Lohjan veturitallien läheisyydessä olevaa vesiviskuria.
Lohja
Toimintaa Lohjalla. Deeveripari on hakenut tukkiroikan lastauspaikalta. Ennen tyhjän työntöä odotellaan 3639:n ohikulkua. 3639:ssä kakkosveturina...
Välillä Nummela–Lohja
Dv16 vetää ristoa kohti lohjaa
Lohja
Deeverit tulee raidetta 464 pitkin
Lohja
Odotetaan että vaihteet vaihtuu oikein
Lohja
Deeverit höyryveturin kyydistä
Lohja
T3694 saapuu lohjalle
Lohja
P 610 Hyvinkäältä Hankoon pysähtyy Lohjalla
Lohja
Hiilijunien kohtaaminen Lohjan aseman ratapihan eteläpäässä. Hieman erottuu uusittua puunkuormausaluetta.
Lohja
Dv 12 veturit 2536 ja 2510 ohittavat höyryveturi Tr1 "Risto" 1047:n Lohjan aseman kohdalla.
Lohja
Valtteri on juuri saapumassa Lohjan asemalle. Täällä oli paljon Valtteri-faneja kuvaamassa upeata junaa upeassa säässä.
Lohja
Kahvila Ventelän Resiina tarjosi herkulliset päiväkahvit! :)
Veturitallit, Lohja
Vanha Siuron Kisko-Kalle odottamassa kunnostusta Lohjan veturitalleilla. Hienoa, että tämäkin on säästynyt jälkipolville!
Hakuehdoilla löytyi 34 kuvaa