Välillä Korkeakoski–Vilppula
Vilppulaan matkalla oleva tavarajuna lähestyy Lylyn tasoristeystä. Ennen junan tuloa peura päätti jäädä raiteelle ihmettelemään maailman menoa. Se...
Välillä Korkeakoski–Vilppula
Päivän viimeisen museojunavuoron aikana lakoi pitkään pelätyty rankkasateet, jotka saavat jatkua aina yöhön asti. Sateet kyllä osuivat ikävästi...
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Iltapäivä on koittanut ja Lätät ovat tulossa Vilppulasta päin Orivedelle, tuoden kotiin palaavia matkustajia. Museojuna on juuri jättämässä...
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Kiskobussien nykyisten, että vanhojenkin sekaan mahtui myös yks raakapuujunakin. ArcticRail Oy:n raakapuujuna oli päivän ainut tavarajuna koko...
Pirttikangas
Ohessa laatimaani Platformskjul - artikkeliin (Resiina-lehti nro 1 / 1995) liittämäni piirroskuva Pirttikankaan pysäkkitalon...
Vilppula
Keväiseen perjantaihin Vilppulan hiljaisella ratapihalla tulee hetkeksi aikaa oikeinpa junakohtaus, kun HMVY:n siirtoajo Haapamäeltä Hyvinkään...
Vilppula
Vilppulan asema-aukio. Suunnilleen kuvaajan jalansijojen kohdilla kulki "Mäntän kappeen" raide kohti omaa laituriaan.
Korkeakoski, välillä Vilppula–Juupajoki
Neljänneksi vanhin Palikka saavutti Korkeakosken liikennepaikan vaunuroikan kera, seuraavaksi junakohtaus kiskobussin kanssa.
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
ArcticRail Oriveden seudun upeissa maisemissa. Kiitos kuljettajalle hienosta vihellyksestä! EDIT: pahoittelut kuvanlaadusta, näköjään heikentyi...
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
AcrticRailin Dr16 matkaa kohti Kouvolaa, vetäen mukanaan venäläisvalmisteisija rapuvaunuja.
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Oriveden pohjoispuolella olevat peltoaukeat tarjoavat loistavat maisemat junakuvaa varten. Toimikoon tämä vaikka verrokkina aikaisemmalle kuvalle...
Välillä Korkeakoski–Vilppula
HDM 423 ohittaa Lylyn vanhan asemarakennuksen matkallaan Tampereelta Keuruulle
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Hirsilän ja Oriveden väliset peltoaukeat edustavat todellakin rautatiemaisemaa, jonka kaltaista Suomesta ei tahdo löytyä. T 7634 oli helppo...
Välillä Vilppula–Korkeakoski
ArcticRailin raakapuujuna T 7634 on ohittanut Lylyn ja jatkaa tässä Ala-Lylyjärven rantoja pitkin kohti Kouvolaa. Harmillisesti yöllinen...
Ristimäki, välillä Vilppula–Haapamäki
Ensikohtaamiseni Arctic Railin junan kanssa. Juna ohittaa Ristimäen entistä liikennepaikkaa ja rungosta kolmasosa jää pian Haapamäelle lastaukseen....
Välillä Vilppula–Korkeakoski
Kuormattujen AR:n junien kulku tapahtui sellaisiin aikoihin, että Alavuden ja Haapamäen välillä oli vielä turhan pimeää 7626:n kuvaamiselle mutta...
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Syksyiset tuulet raapivat kynnettyjä peltoja ja puiden oksia vieden lehtiä mukanaan. Normaalisti tuulen ohella Oriveden maisemissa soisi MGO:n...
Välillä Korkeakoski–Vilppula
Dr19 on ottanut Vilppulan työt hoitaakseen - ainakin tuona päivänä. (En tiedä onko kuvio vielä säännöllinen, vai tekeekö Deeveri edelleen...
Vilppula
Dr19 on suorittanut melko kauan kestäneen haettavien vaunujen kokoamisen Vilppulan Metsä Groupin sahalla ja on tässä lähdössä juuri viemään niitä...
Juupajoki, Pirttikangas
Pirttikankaan läntisen soraraiteen pengertä. Tässä oli kiskotus jäljellä vielä vuoden 1999 ilmakuvassa. Soraraidetta korjattiin vielä...
Hakuehdoilla löytyi 453 kuvaa