Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välinen kylmä sota saavutti lakipisteensä vuoden 1962 lopulle tultaessa Kuuban ohjuskriisinä. Samaan aikaan idän ja lännen välissä keplottelevassa Suomessa askarreltiin hieman rauhanomaisempien hankkeiden parissa. Valtio dieselöi rautateitään. Erityisesti vaihtotöihin sekä järjestely- ja tavarajuniin soveltuvat Vr11-, Vv15- ja Vv16-sarjojen yhteensä 102 kytkintangollista, keskiohjaamoista dieselveturia (Nalle) putkahtivat uunista ulos vuosina 1958–1962 – paitsi Vv16 2039 mattimyöhäisenä vuoden 1963 puolella. Pika- ja tavarajunien vetäjäksi sopiva raskas, puolapyöräinen linjaveturisarja Hr12 (Huru) oli valmistumassa – kolme pellillistä oli vuoden 1963 puolelle tultaessa jo kypsennetty, yksi pellillinen oli vielä paistumassa. Ranskassa rakennetut Hr13-sarjan (Alstikka) mallikappaleet (2301 ja 2302) laivattiin Suomeen, ja sarjatuotantoa käynnisteltiin kotimaisissa veturitehtaissa.
Tähän väliin iski Sv12, jota Lokomo ja Valmet leipoivat vuosina 1963–1966 lukumääräisesti 68 veturin suuruisen satsin. Ässä-Vee ei ollut akselipainoltaan juuri Nallea raskaampi, mikä oli hyödyllinen ja kaivattu ominaisuus 60-luvun aikaisilla kevyesti kiskotetuilla, sorastetuilla rautateillämme. Siltikin Sv12 voitti nopeudessa – paremman kiihtyvyytensä ansiosta – Hurun ja parivaljakkona vetokyvyssä Alstikan. Keskiohjaamoisena Sv12 (1/1-1976 alk. Dv12) sopi hyvin myös vaihtotyöhön. Vuosikymmenet ovatkin osoittaneet Dv12:n todelliseksi veturipiirien kuminaamaksi, joka mukautuu ja eläytyy pyydettäessä melkein mihin tahansa rooliin. Kenties juuri joustavuus ja monikäyttöisyys ovat ne merkittävimmät hyveet, jotka ovat vaikuttaneet suotuisasti paitsi siihen, että konstruktiosta on otettu niin runsaasti – ja vielä niinkin myöhään kuin 80-luvulla – uusintapainoksia, myös siihen että kaikkein vanhimmat – vuonna 1963 valmistuneet yksilöt – ovat edelleen käytössä moneen kertaan kolarivaurio- ja peruskorjattuina.
Tavarajunakäytössä Dv12:n joustavuus ja mukautuvuus ilmenevät selkeimmin kertautuvuutena eli kääntäen jakautuvuutena tai hajaantumiskykynä, joka mahdollistaa kallisarvoisten vetovoimaresurssien mahdollisimman tarkan kohdistamisen. Junapainon mukaan voidaan junan keulalle valmistella joko yksi, kaksi tai kolme – miksei neljäkin, kunhan ei kerrota kovin isokenkäisille – veturia. Kolmen veturin nippuna Dv12 antaa käyvän vastuksen Sr1-parille tai yhdelle Sr2:lle – suoriutuen 2700-tonnisen junan vetämisestä. Dr13:ssa oli kaksi vastaavanlaista MGO-konetta, jollainen mylvii Dv12:n pääkonehuoneessa, mutta Dr13 ei siltikään pystynyt jakautumaan kahdeksi – toisin kuin Dv12-pari pystyi ja pystyy. Vuosikymmen sitten Tampereelta Poriin kulkevan aamuöisen tavarajunan Dv12-parin toinen veturi palasi takaisin kevyemmässä tavarajunassa toisen vetäessä Porista Tampereelle henkilöjunan. Jakautuvuutta on hyödynnetty paljon ristiin myös Dv12:n vaihtotyöominaisuuksien kanssa vaikkapa siten, että kolmen koneen nippu vetää aamuyöllä raskaan tavarajunan Uuteenkaupunkiin, jonne yksi nipun koneista jää päiväksi vaihtotöihin kahden muun veturin työskennellessä samaan aikaan linjalla veturiparina tavarajunaparin parissa.
Ratapihoilla Dv12:ta on käytetty kaikenlaisessa vaihto- ja järjestelytyössä, mukaan lukien laskumäkityöskentelyssä ja radio-ohjatussa vaihtotyössä – raskaimmassa vaihtotyössä kahden veturin nippuina. Dv12 on kuin tehty järjestelyjuniin, mutta selvisi moitteetta myös kiitotavarajunien vetämisestä. Onpa Dv12:ta nähty työjunissa ja sotilasjunissakin.
Dv12:n ansiot matkustajaliikenteessä ansaitsevat myös mainintansa. Nurisematta ja epäröimättä se on kytkeytynyt kiinni henkilöjuniin, pikajuniin, erikoispikajuniin, InterCity-juniin, myös pääkaupunkiseudun hektisiin lähijuniin. Silloin tällöin Dv12 on pistänyt lusikkansa soppaan jopa luotijunien matkan edistymistä koskevissa kysymyksissä.
Tämä 2500-sarjan Deeverit eli 60-luvun Ässä-Veet inventoiva kuvasarja on jatkoa aiemmin nähdyille kuvasarjoille myöhemmin valmistetuista Ruotsinlaivastosta (60 yks.) ja Junnu-Deeveristöstä (64 yks.). Kaiken kaikkiaan veturiteollisuutemme valmisti näinmuodoin vuosina 1963–1984 nykyisen Dv12-sarjatunnuksen alle lokeroituvia vetureita 192 yksilöä, joista on tätä kirjoitettaessa käytössä vielä 174 yksilöä. Se määrä, joka Dv12:lla on puolen vuosisadan aikana tehty rautateillämme röitä, on jotain tähtitieteellistä. Dv12 on todellinen rautateidemme peruskaura, sekatyömies, monitoimiyrittäjä, jokapaikanhöylä, yleiskone ja jeesusteippi. Kui lainkaan voimme edes kuvitella joskus pärjäävämme ilman sitä? Paljon helpompi on uskoa joulupukkiin.
Näiden kuvien ja näiden tunnelmien myötä rauhallista joulun aikaa ja taikaa koko .org-väelle vauvasta vaariin sekä rataverkkomme joka kolkalla myöryävälle Deeveri-perheelle – erikoisesti näille kuubalaistyylisen pitkäikäisille, maailmaa nähneille metusalemeille!
24.12.2014 16:10 | Topi Pikkarainen: | Mahtavia kuvia ja mitä nerokkainta sanankäyttöä! | |
24.12.2014 23:34 | Juhana Konttinen: | Mainio esittelyteksti hienolle valokuvanäyttely. Teksti itsessään kertoi jo hienolla tavalla rautateidemme väsymättömän uurastajan monipuolisista ominaisuuksista. | |
24.11.2018 20:59 | Otto Diekmann: | Kerrassaan erinomaista tekstiä erinomaisesta veturista. Kyllä on Ari-Pekalla sanat hallussa. |