Kävin läpi kovalevyn sisältöä ja löysin aika paljon vanhoja junakuvia kesiltä 1983-1985, lähes 40 vuoden takaa. Ehkä näistä kuvista on enemmän iloa jaettuna, kuin kovalevyn kätköissä! Kuvat oli aikanaan kuvattu dioina ja osassa valaistus on jäänyt vähän puolitiehen. Koitetaan kuitenkin kestää nekin! Tarkat päivämäärät ovat vuosien mittaan kadonneet, mutta kuukaudet ja vuodet pitäisi olla oikein.
10.06.2022 00:10 | Elmeri Lehtovirta: | Hyviä kuvia vaikka ovat 40 vuotta vanhoja! | |
10.06.2022 19:48 | Jari Ahokas: | Lapsuuden kesät tulee mieleen näistä kuvista. Junalla Helsingistä Kontiolahdelle, veturin vaihto Imatra tavarassa, Lättähatulla saattoi päästä Joensuu-Kontiolahti (tai päinvastoin) riippuen millä Helsingin junalla oltiin liikkeellä. Muistelisin, että Porkkana oli Parikkalassa odottamassa Savonlinnaan menijöitä, ellen nyt sitten ihan väärin muista. Samoin kasarilla tuli hämmästeltyä rantaradan Dv12 vetämiä Turun junia. Yöjunallakin pääsi Joensuuhun. Perheen ensimmäinen auto taisi tulla vasta joskus -87 tietämissä, Lada 1200L tjsp. Sinäänsä ihan mukavia muistoja, mutta en siltikään kaipaa kasarille takaisin eikä ennen kaikki (ml. junat) ollut paremmin - tai no ehkäpä se oli paremmin, että junalla pääsi merkittävästi useampaan paikkaan kuin nykyisin. | |
10.06.2022 19:55 | Hannu Peltola: | En myöskään kaipaa 80-luvulle, mutta nuoruuteen nämä kuvat liittyvät vahvasti! Olin kuvien ottoaikana 15-17 -vuotias, moni asia muuttui tuolloin ja reviiri laajeni. Uutta oppi koko ajan ja pikkuhiljaa alkoi tulla kokemuksia asioista, jotka olivat olleet muutamaa vuotta aikaisemmin täysiä mysteereitä. |