Aloin koostaa kuvasarjaa Spokanen lähellä Washingtonin osavaltiossa Reardanissa sijaitsevasta Inland Northwest Rail Museumista, kun huomasin kuvanneeni museossa varsin mittavasti kuvia museon kokoelmista Spokanen raitio- ja interurban-radoilta. Kuvasarja näistä voisi olla varsin mielenkiintoinen, kalusto ja koko kuljetusjärjestelmä ovat suomalaisittain varsin poikkeavia!

Spokanen raitiotiet saivat alkunsa Spokane Street Railway Companyn toimesta, joka avasi ensimmäisen hevosvetoisen raitiolinjansa 1888. Kyseessä oli toinen raitiolinja Washingtonin osavaltiossa, Seattlessa oli avattu ensimmäiset linjat muutamaa vuotta aikaisemmin. Spokane Street Railway oli välitön menestys ja radan rakentamiskustannukset oli katettu 8 kuukautta liikenteelle avaamisen jälkeen. Ei ollutkaan ihme, että pian Spokane Street Railway Companyn aloitettua liikenteensä peräti neljä yhtiötä haki toimilupaa raitioliikennetoiminnalle Spokanessa. Näistä kaksi, Spokane & Montrose Motor Railroad Co. ja Arlington Heights Motor Railway Co. päätyivät höyryvetoiseen liikenteeseen. Spokane & Montrose aloitti liikenteensä jo 17.11.1888. Vuotta myöhemmin seurasi ensimmäinen sähköraitiotie, kun Ross Park Street Railway Company aloitti liikennöinnin 16.11.1889. Spokane Street Railway laittoi hevoset eläkkeelle ja siirtyi sähkövoimaan vuonna 1891. Höyryvetoiset raitiotiet seurasivat perässä ja seuraavana vuonna 1892 nekin siirtyivät sähkövoimaan. Raitiotieverkko oli Spokanen alueella erittäin tiivis ja junat kulkivat pääosin 15 minuutin vuorovälein. Vuonna 1901 lanseerattiin "The Owl Car", myöhäinen yövuoro, joko keräsi yökukkujat useista Spokanen ravintoloista ja varietee-teattereista.

Vuoteen 1899 mennessä suurin osa paikallisista pienistä raitiotieyhtiöistä oli päätynyt Washington Water Power Companyn hallintaan. Yhtiöllä oli merkittävä etu puolellaan: se sai käytännössä ilmaista sähköä omasta vesivoimalaitoksestaan: http://vaunut.org/kuva/166576 Tultaessa 1910-luvulle Spokanessa oli jäljellä enää kaksi raitiotieyhtiötä: Washington Water Power ja Spokane Traction Co. Vuonna 1922 nämä yhtiöt fuusioituivat uudeksi yhtiöksi Spokane United Railways, jonka omisti Washington Water Power. Raitioliikenne alkoi muuttua tappiolliseksi 1920-luvun edetessä ja yhä suurempi osa linjoista muutettiin bussiliikenteelle. Viimeinen Spokanen raitiovaunu kolisteli kaupungin kaduilla vuonna 1936.

Great Northern Railway on monille tuttu yhtenä USA:n perinteisistä suurista ja hienoista rautatieyhtiöistä. Yhtiön loisteliaat pitkänmatkan pikajunat, kuten the Empire Builder ja raskaat mantereen ylittävät tavarajunat ovat tunnettuja Vorginkin käyttäjille. Harvempi varmaan kuitenkaan tietää, että Great Northern toimi myös kaupunkien välisessä interurban-pikaraitiotieliikenteessä. Näin tapahtui Spokanessa reilun kymmenen vuoden ajan!

Spokanen Interurban-ratojen historia alkaa Spokane and Montrose Street Railway -raitiotieyhtiöstä. Yhtiö rakensi kapearaiteista raitiotieverkkoa Spokaneen vuodesta 1888 alkaen. Vuonna 1903 yhtiö organisoitiin uudelleen Spokane Traction Companyksi ja edelleen vuonna 1904 Spokane and Inland Empire Railroad Companyksi. Rataverkko myös muutettiin tuolloin muutettiin normaalille 1435 mm raideleveydelle. Samoihin aikoihin vuonna 1903 toiminnan aloitti interurban-rata Coeur d’Alene and Spokane Railway, joka liikennöi käytännössä osana Spokane and Inland Empire Railroad Companyä. Vuonna 1908 yhtiö saavutti laajimman rataverkkonsa Colfaxiin ja Moscowinn Idahossa. Great Northern Railwayn perustaja James J. Hill tuli osakkaaksi mukaan Spokane and Inland Empire Railroad Companyyn 1900-luvun alkuvuosina. Spokane Traction siirtyi Spokane and Inland Empire Railroad Companyn hallintaan 1908 ja seuraavana vuonna 1909 James J. Hill osti Spokane and Inland Empire Railroad Companyn kokonaan itselleen. Rata operoi edelleen itsenäisenä, mutta hyvin läheisessä suhteessa James J. Hillin varsinaisen ratayhtiön Great Northern Railwayn kanssa vuoteen 1929. Tuolloin Spokane and Inland Empire Railroad Company sulautettiin osaksi Great Northern Railwaytä ja kalusto sai kylkiinsä emoyhtiöltä tutun lumivuohilogon. Spokane and Inland Empire Railroad Companyn rataverkko oli laajimmillaan noin 175 mailin (280 km) mittainen. Kilpailu autoja vastaan oli kuitenkin toivotonta ja interurban-liikenne Moscowiin päättyi 1939 ja Coeur d'Aleneen vuonna 1940.

Interurban-pikaraitiotiet ovat suomalaisille varsin vieras kuljetusjärjestelmä. Nämä olivat tyypillisesti raitiotietekniikkaan perustuvia eri kaupunkeja yhdistäviä pikaraitiotieyhteyksiä, joilla liikennöivät raitiovaunuja raskaammat interurban-vaunut. Radoilla oli monesti myös vilkas tavaraliikenne ja osa radoista kuljetti myös postia erillisissä postiraitiovaunuissa. Laajin interurban-rata oli Pacific Electric Railwayn verkosto Los Angelesin ympäristössä 900 mailin (n. 1400 kilometriä) rataverkolla. Ratojen rakentaminen alkoi 1900-luvun alussa ja useimmat lopettivat toimintansa vuoteen 1950 mennessä. Kaupunkialueilla junat käyttivät raitiotieverkkoa, mutta kaupunkien välillä useimmilla ratayhtiöillä oli omat raideyhteytensä. Radat olivat usein kaksiraiteisia ja linjasuojastettuja ja interurban-junat pystyivät liikkumaan niillä jopa huimaa 60 mph nopeutta (96 km/h).

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!