Jaakko Pehkonen: Joulunalus ajoa 2024

PoRhalla oli marraskuun lopulla runsaasti liikennettä. 21.11 pyörittiin kovan tuulen kera tulleessa lumisateessa Oulun ratapihalla tilausajon merkeissä. Keli toi haasteita liikennöintiin, sillä tuuli kinosti lunta vaihteisiin ja niiden kääntymisessä oli ongelmia. Myrskyn laannuttua seuraavana päivänä 22.11 suuntasimme Oulusta Suolahteen josta ajoimme tilausajon Äänekoskelle. Illalla juna vielä siirrettiin Suolahdesta Äänekoskelle yöpymään. Kalusto palasi lauantaina 23.11 Äänekoskelta Ouluun. 30.11 ajoimme Oulusta Liminkaan Wanhan ajan joulu – tapahtumaan kolme edestakaista vuoroa.

kuva
Oulu asema

Matkustajien poistuttua kyydistä on vielä edessä siirtyminen tallille.
Ei kommentteja
30.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Kempele

Viimeinen vuoro Limingasta Ouluun suorittaa pimenevässä iltapäivässä aikataulun mukaista pysähdystä Kempeleessä
Ei kommentteja
30.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Oulu asema

Lähestyvän joulun kunniaksi vaunuja oli somistettu jouluiseksi.
2 kommenttia
30.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Liminka

Päivän toinen vuoro valmiina lähtemään Limingasta Ouluun. Tapahtumapaikka on entisen Pappilan seisakkeen kohdilla (noin 1 km tästä etelään), mutta...
Ei kommentteja
30.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Oulu asema

30.11 Limingassa vietettiin Wanhan ajan joulu tapahtumaa johon liittyen PoRha liikennöi kolme edestakaista vuoroa Oulusta Liminkaan.
Ei kommentteja
30.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Oksava

Paluumatkalla pysähdyimme myös Oksavan asemalla
Ei kommentteja
23.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Äänekoski

Aamu on valjennut Äänekoskella ja lättä on vekslattu seisontaraiteelta lähtöraiteelle. Vielä ehtii nappaaman kuvan lätästä tehtan varjossa.
Ei kommentteja
23.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Äänekosken keskusta, Äänekoski

Kuin silloin ennen, lättähattu odottaa matkustajia Äänekosken keskustan seisakkeella.
Ei kommentteja
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Suolahti

Suolahdessa lättä sulkeutui satamaan vievän radan alkupäähän väistämään muuta liikennettä.
12 kommenttia
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Saarijärvi

Saarijärvelle tultaessa avautuu sangen komeat näköalat.
Ei kommentteja
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Välillä Kannonkoski–Saarijärvi

Lumi lisääntyi selvästi mitä lähemmäksi Suolahtea pääsimme. Rata oli onneksi ajettu läpi kiskopyöräkaivinkoneella ja ylikäytävät harjattu. Myös...
Ei kommentteja
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Välillä Keitelepohja–Kannonkoski

Matka on edennyt ohi Keitelepohjan Hilmon voimalaitokselle jossa suoritimme pienen jaloittelu-​ ja kuvauspysähdyksen.
Ei kommentteja
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Ylivieska

Ylivieskassa tietysti kulkusuunnan vaihto ja suunta kohti Nivalaa jahka Iisalmesta tullut kiskobussi poistuu edestä.
2 kommenttia
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Oulu asema

Pitihän se ”pakollinen” lähtökuva ottaa, Suolahti täältä tullaan!
Ei kommentteja
22.11.2024 Jaakko Pehkonen
kuva
Oulu Oritkari

PoRha ajoi kahdella vetovaunulla tilausajon merkeissä eräänlaisen kiertoajelun Oulun ratapihalla 21.11. Kuvassa ollaan päästy Oritkariin...
Ei kommentteja
21.11.2024 Jaakko Pehkonen

Hakuehdoilla löytyi 15 kuvaa

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!