Hannu Peltola: Roslagsbananin nykyinen rataverkko

Minulla on ollut pitkään suunnitelmissa tutustua kunnolla vanhaan Roslagsbananiin Tukholman pohjoispuolella. Tämä toteutui heinäkuun alussa 2025, kun vietin kolme päivää Roslagenissa. Ajoin autolla näiden päivien aikana vanhan SRJ:n rataverkon melkein kokonaisuudessaan läpi ja lisäksi aikaa jäi tutustua Modeljärnvägens Husetiin Alundassa. Kuvamateriaalia kertyi useampaan kuvasarjaan, joista tämä kuvasarja keskittyy Roslagsbananin nykyiseen käytössä olevaan rataverkkoon.

Roslagsbanan syntyi vaiheittain 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Roslagenin maakunnan alueelle. Alueen ensimmäinen rautatie Uppsala-Lenna Järnväg aloitti toimintansa 1876 ja se yhdisti Lännan ruukin Uppsalaan normaaliraiteisen ratayhteyden piiriin. (Huom. Ratayhtiön nimenä oli Lenna, vaikka paikakunnan nimi oli Länna). Lännasta rautatieyhteydet jatkuivat Norrtäljeen Lenna-Norrtelge Järnvägarin toimesta 1884. ULJ ja LNJ koordinoivat liikenteen niin, että sekä matkustaja- että tavara-asiakkaille oli olemassa saumaton kuljetusketju Uppsalasta Norrtäljeen. LNJ oli kuitenkin taloudellisesti kannattamaton ja sen osti Stockholm-Rimbo Järnvägsaktiebolag (SRJ) jo 1905. Myös ULJ päätyi SRJ:n omistukseen 1908.

Alueen muista rautateistä erillisenä ja ajallisesti toisena toiminnan aloitti Dannemora-Hargs Järnväg (DHJ), joka yhdisti Dannemoran kaivoksen Hargshamnin satamaan Ahvenanmeren rannassa. DHJ oli erityisesti teollisuusrata ja raskaat malmikuljetukset jatkuivat aina radan loppuun vuoteen 1960 saakka. Myös DHJ päätyi SRJ:n hallintaan vuonna 1926.

Alueen neljäs rautatie oli Stockholm-Rimbo Järnväg (SRJ), joka aloitti liikenteen 1885. Alkuvaiheessa rata kattoi Stockholm Östran ja Rimbon välisen osuuden, mutta yhtiö laajeni nopeasti sekä rakentamalla sivuratoja että ennen kaikkea ostamalla kilpailijoita. Lopulta yhtiön nimeksi muutettiin 1909 Stockholm-Roslagens Järnvägar, mutta nimilyhenne SRJ säilyi samana.

Viidentenä rautatienä alueella aloitti Rimbo-Sunds Järnväg (RSJ), joka rakensi ratayhteyden Rimbon ja Sundin (Haverösundin) välille. Liikenne aloitettiin 1896 ja vuonna 1915 linjaa jatkettiin aina Hallstavikiin. Myös tämä rata siirtyi SRJ:n omistukseen.

Kuudes alueellinen rautatie oli Faringe-Gimo Järnväg (FGJ), joka lopulta yhdisti erillisen Dannemora-Hargs Järnvägin muuhun Roslagenin alueen rataverkkoon. FGJ:n ratayhteys valmistui monien viivästysten jälkeen 1921.

Näistä alueellisista radoista poikkeavana lähiliikenneratana Djurholms Aktiebolag sai luvan aloittaa raitiovaunuliikenne Djurholms Villastadin ja Tukholman välillä 1890. Yhtiö päätyi SRJ:n kanssa käymiensä neuvottelujen myötä siihen, että yhtiö hoiti ainoastaan Djurholms Framnäs - Ösby -väliä muun liikenteen tapahtuessa SRJ:n toimesta. Ösbyn yhteyskin siirtyi SRJ:n vastuulle vuonna 1892. Sopimusehtojen mukaisesti SRJ rakensi Östra stationilta sähköistetyn ratayhteyden Engelbrektsplanille aivan Tukholman keskustan tuntumaan 1892.

Toinen lähiliikennelinja, joka aloitti toimintansa, oli Södra Roslags Kustbana Roslags Näsbyn ja Åkersbergan välillä. Liikenne tällä välillä alkoi 1901 ja vuonna 1906 linjaa jatkettiin Österskäriin. SRJ hoiti tämänkin radan liikenteen ja myös yhtiö siirtyi SRJ:n omistukseen 1909.

Roslagenin tiivis rataverkko siirtyi yksi kerrallaan SRJ:n omistukseen ja yhtiöllä oli alueellinen rautatiemonopoli 1920-luvusta lähtien. Rataverkko oli laajimmillaan 1930-luvun loppupuolella 325 kilometrin mittainen ja se oli ylivoimaisesti Ruotsin laajin kapearaideverkko. Koko rataverkko oli rakennettu 3 Ruotsin jalan raideleveydelle eli raideleveys oli 891 mm.

SRJ oli aikanaan todella tärkeä ja vilkas rautatie. Djurholms Ösby oli aikanaan koko Ruotsin vilkkain rautatieasema!

Toisen maailmansodan jälkeen radan merkitys pieneni ja SRJ ajautui pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Lopulta SJ osti radan 1959. Rataverkko pieneni yhteys kerrallaan ja koko radan lopetus oli lähellä. Rimbon pohjoispuolella väli Uppsala - Rimbo - Hallstavik säilyi SJ:n operoimana aina liikenteen lopettamiseen 1977 saakka.

Storstockholms Lokaltrafik (SL) osti SJ:ltä Rimbon eteläpuoliset radat 1972 ja se suunnitteli korvaavansa valtaosan liikenteestä metroliikenteellä. Alueen asukkaat kuitenkin halusivat ratayhtiön jatkavan ja pitkien keskustelujen jälkeen SL päätti 1983 modernisoida tuolloin käytössä olleen verkoston sekä avata uudelleen osuuden Kårsta-Rimbo. Uudelleenavaus ei kuitenkaan toteutunut ja nykyisin Rimbon alueella ratapenkka on rakennettu asuintaloiksi. Tänä päivänä 65 kilometrin osuus radasta toimii modernina osana Tukholman lähijunaverkostoa.

Toinen säilynyt osuus Roslagsbananista on Uppsala Östran ja Faringen välinen ratalinja, jossa liikennöintiä jatkaa Museiföreningen Stockholm-Roslagens Järnvägar Lennakatten-museorautatiellä.

Ensimmäisen kerran vierailin Roslagsbananilla ja Östra Stationilla nuorena koulupoikana 4.12.1982. Tästä matkasta tallentui muutama kuva, jotka edustavat Roslagsbananin kaikkein museaalisinta ajankohtaa:
https://vaunut.org/kuvat/?s=4974

Roslagsbananin nykyinen käytössä oleva rataverkko on esitetty esimerkiksi tällä sivulla: https://www.regionstockholm.se/kollektivtrafik/projekt-inom-kollektivtrafiken/sparvagnlokalbana/roslagsbanan/ Linkin takaa löytyvää karttaa kannattaa käyttää tämän kuvasarjan kuvauspaikkojen tarkistamiseen.

Tämän kuvasarjan laajuudeksi muodostui 40 kuvaa eli lataan sen kahden päivän aikana. Toivottavasti tämä saa monelle kipinän Ruotsissa vierailuun!

kuva
Stocksund, Ruotsi

Fruängeniin menevä punaisen metrolinjan 14 (Mörby Centrum -​ Fruängen) metro ylittää parhaillaan Stocksundia. Vaunusto on uutta...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Stocksund, Ruotsi

Kahdesta X15p-​moottorijunasta koostuva Stockholms Östralle menevä juna ylittää Stocksundin uutta rautatiesiltaa. Tämä vuonna 1996...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Stocksund, Ruotsi

Stocksundin vanhan sillan siltapenkereellä on löydettävissä yksi vanha merkki tässä aikanaan kulkeneesta sähköistetystä rautatiestä: yksi ajojohdon...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Stocksund, Ruotsi

Stocksundissa sijaitsi pitkään koko Roslagsbananin pahin pullonkaula: äärimmäisen vilkkaalla ja muuten kaksiraiteisella Stockholms Östra -​...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Stocksund, Ruotsi

Kuvassa näkyy vanha SRJ:n ratalinjan reitti Stocksundin taajamassa. Stocksund oli aikanaan tärkeä liikennepaikka SRJ:lle: Stocksundin satamassa...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Långängstorp, Ruotsi

Kuva vanhalta Långängstorpin raitiovaunulinjalta, joka palvelee nykyisin pyörätienä. Roslagsbanan haki lupaa rakentaa noin kilometrin mittainen...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Långängstorp, Ruotsi

Långängstorpin raitiotieradan päätepiste oli aikanaan kuvan jalkapallokentän kohdalla. Liikenne tällä lyhyellä sivuradalla päättyi jo 1966.
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Mörby, Ruotsi

Mörbyn aseman eteläpuolella sijaitsee Roslagsbananin perinteinen pääkonepaja. Konepajan toiminta käynnistyi vuonna 1906. Konepajarakennukset ovat...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Mörby, Ruotsi

Mörbyn konepajalla oli säilytyksessä Roslagsbananin kunnossapitokalustoa, kuten tämä Plasser&Theurerin valmistama tukemiskone. Huomaa työkoneen...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Mörby, Ruotsi

X15p-​sähkömoottorijuna ohittaa Mörbyn konepajaa matkallaan kohti Lindholmenia Roslags Näsby -​ Kårsta -​linjalla. Mörbyn...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Djurholms Ösby, Ruotsi

Pohjoiseen Roslags Näsbyyn suuntaava X10p-​moottorijuna on kuvassa juuri saapumassa Djursholm Ösbyn asemalle. Näitä kannattaa nyt kuvata,...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Djurholms Ösby, Ruotsi

Djursholms Ösbyn asemarakennuksessa oli kehystettynä vanha valokuva asemalta vuodelta 1926. Poika poseeraa ylpeänä aseman edessä, on helppo uskoa,...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Djurholms Ösby, Ruotsi

Djursholm Ösbyssä on ollut suuri kankiasetinlaite ja asetinlaitetorni. Täältä haarautuivat radat neljään eri suuntaan ja aseman ohitti kiivaimpana...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Djurholms Ösby, Ruotsi

Djurholms Ösbyn sympaattinen asemarakennus on vuodelta 1890. Asemarakennus on varsin pieni siihen nähden, että asema oli vuosikymmeniä Ruotsin...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Altorp, Ruotsi

Altorpin asemalla Djurholms Ösby -​ Näsbypark -​ratalinjan varrella on lyhyt kohtausraide. Roslagsbananin kaartet ovat jyrkkiä.
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Altorp, Ruotsi

Altorpin aseman lähellä rataosalla Djurholms Ösby -​ Näsbypark Roslagsbananin linja kiertää Djurholms Golfklubbenin kenttää kauniissa...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Altorp, Ruotsi

Vielä toinen kuva Djurholms Golfklubbenia kiertävästä Näsbyparkin ratalinjasta. Kuvassa Näsbyparkiin matkaava X10p-​sähkömoottorijuna ylittää...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Näsbypark, Ruotsi

Näsbyparkin pääteasema on hyvin vähäilmeinen, täällä ei ole enää kuin yksi raide ja laituri. Sivurata Djurholms Ösbystä Lahälliin valmistui vuonna...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Roslags Näsby, Ruotsi

Roslags Näsby 11 kilometrin päässä Stockholms Östralta on ollut tärkeä liikennepaikka aina aseman avaamisesta vuodesta 1885. Risteysasema asemasta...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola
kuva
Roslags Näsby, Ruotsi

Junakohtaus Roslags Näsbyssä: Södra Roslags Kustbanalta Österskäristä tuleva X15p-​sähkömoottorijuna on lähtemässä kohti Stockholms Östraa,...
Ei kommentteja
02.07.2025 Hannu Peltola

Hakuehdoilla löytyi 35 kuvaa

Kommentit

08.07.2025 22:24 Tuukka Varjoranta: Mielenkiintoinen kuvasarja Roslagbananin nykyliikenteestä/-tilasta!
08.07.2025 22:48 John Lindroth: Hieno kuvasarja kiinnostavasta Roslagsbananista!Itse Olen rakentantanut tähän liitetyn Djursholmbananin höyryveturin Nro 1,1B1 Nohab v.1890 Hoe mallin joitain vuosia sitten!Esikuva vietti sittemmin aikaansa Djursholmsbananin sähköistyksen jäklkeen Gotlannin saarella rautatiellä "Visby-Visborgs Slätt Järnväg(VVJ).Siellä veturi sai nimen Högklint ja numeron 8.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!