Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 18.08. 10:21 Ari-Pekka Lanne  
  Se saattoi olla tämä sama Susi-pari ‒ joka tapauksessa punavalkoinen tupla-Susi ‒ joka toi samaisen maanantaipäivän aamuna ylimääräisenä kulkuun asetetun junan T 53811 ( https://julia.dy.fi/timetables?s=53811&d​=31.7.2017 ) Viinikasta Poriin. Kuljin junan T 53811 vierellä Kakkostietä Ulvilasta Poriin. Juna oli koottu pitkähköstä (arviolta ≥20) letkasta anodikuparilastissa olleita Oa-vaunuja. Luultavasti vaunut olivat kuitenkin tulleet mukaan vasta Valloissa, jossa juna näyttääkin Datan mukaan seisoneen yli puolitoista tuntia. Epäilemättä Valtoihin on vastaavasti myös ollut jotain tuomisia. Silmillepantavinta junan T 53811 kulussa siinä Ulvilan paikkeilla oli, että pari alkupään vaunua ‒ mahdollisesti 3. ja 4. vaunu ‒ hakivat jatkuvasti suuntaansa tehden keskipisteidensä suhteen pyörivää heijausta, mistä seurasi myös samantahtinen korvin kuultava kitinä. Näiden kahden Oa-vaunun heijaus oli keskenään synkassa siten, että vaunujen toisiaan vasten olevat päät heijasivat aina samalle sivulle. Kuitenkaan junan muut vaunut eivät näyttäneet reagoivan tähän keinumiseen.

Saatuaan klo 14:11 ( https://julia.dy.fi/timetables?s=3846&d=​31.7.2017 ) tuotua kuvan junan T 3846 Valtoihin, kuvan punertava tupla-Susi luultavasti palasi Tampereelle veturisiirtona VET 11150: https://julia.dy.fi/timetables?s=11150&d​=31.7.2017
kuva 11.08. 20:06 Ari-Pekka Lanne  
  Exiäkö ne pitikin olla; olempas lukenut Datani huonosti. Ne ovat kai sitten etupäässä uusista Sr1-vetoisista Edo-tötteröistä yli jääneitä.
kuva 11.08. 20:00 Ari-Pekka Lanne  
  Tai jos pystypoka silti yllättää, kovan onnen konnari voi muurautua Edon ohjaamoon, jollei sitten tykkää matkustaa rutinalle alttiin yleisön parissa.
kuva 11.08. 19:55 Ari-Pekka Lanne  
  Ei kai mikään estä käyttämästä Edoa normipäivävaununa, erityisesti päämäisenä. Eipä tule juna niin helposti yli, kun Edon istuimet ovat mukana.
kuva 10.08. 21:01 Ari-Pekka Lanne  
  Nämä jäänevät varsin lyhytikäiseksi ilmestykseksi. Johtuu vähäisestä vaihe-erosta Edon ja Sr3:n toimituksissa. Kunhan seuraava Vektori-satsi ui Hankoon, tavaraliikenteestä jää yli vastaava määrä Kakkosia (ei Kyöstejä) sirkkelöimään näitä Edo-tötteröitä; olettaen toki, että ko. tavarajunakiertoihin tarvittava määrä veturinkuljettajia on sen lisäksi saanut siihen mennessä perehtyä Kolmosen saloihin ja outouksiin.
kuva 10.08. 20:36 Ari-Pekka Lanne  
  Näitä piti tulla tähän eilen keskiviikkona 9/8 illansuussa lisää vielä 11 kpl Sr1:n vetämänä junana MV 11901, mutta jostain syystä juna peruttiinkin kokonaan; minkä lisäksi kulkutietoihin muuttui mystisesti kokoonpanoksi Sr2 + 0 aks: https://julia.dy.fi/timetables?s=11901&d​=9.8.2017 .
kuva 10.08. 16:29 Ari-Pekka Lanne  
  Eli jos käyn maattipöntöllä printtaamassa piletin, siihen ei tulostukaan siipipyörän kuvaa?
kuva 10.08. 16:09 Ari-Pekka Lanne  
  Eli Ruotsissa lisäystä vuosikymmenessä 35 %, Suomessa 29 %. Miten noita sitten osaisi analysoida, kun lähtökohdatkin ovat olleet kovin erisuuruiset ja -laatuiset. Koko henkilöliikenne on työmatkojen pitenemisen ja yleisen elintason kasvun myötä jatkuvasti kasvanut interskandinaavisesti ja yleiseurooppalaisesti. Eniten on lisääntynyt autoliikenne.

Valtionrautateiden viimeaikaiset henkilökunnan vähentämiset ovat olleet suoraa seurausta kilpailun kiristymisestä johtuneesta hintojen halpenemisesta.
kuva 10.08. 15:46 Ari-Pekka Lanne  
  Jos Valtionrautatiet olisi kuorinut kermaa, se olisi satanut valtion eli meidän veronmaksajien laariin. Kun onnijuna kuorii kermaa, se sataa erään skottiparonin laariin. Ihmekään että harmittaa.

Toki Valtionrautateiden on tähänkin asti ollut pakko priorisoida liikennettä ja tarjontaa, koska kilpailu on ollut kovaa; erityisesti yksityisautoja vastaan. Kyyditettävää asiakasta ei lähtökohtaisesti kiinnosta, mitä materiaalia vaunun alla olevat pyörät ovat ‒ jos niitä on ensinkään (esim. lentokoneessa tai laivassa) ‒, vaan vallan muut seikat.
kuva 10.08. 15:36 Ari-Pekka Lanne  
  Suomessa v. 2006 rautatieliikenteessä 63,8 miljoonaa matkaa, v. 2016 82,1 miljoonaa matkaa. ( http://www.liikennevirasto.fi/documents/​20473/23852/Rautateiden+henkil%C3%B6liik​enne_1990-2016.pdf/dac2ebc6-ce89-4e59-8d​c0-95ef44c05b12 )
kuva 10.08. 15:20 Ari-Pekka Lanne  
  Ja ranta kyinen ja kivinen. Mutta minä kun kuulin julkistaloudellisen tilanteen olevan sellainen, ettei veronmaksajien tarjoamaa ostoliikennettä haluttaisi enää lisätä.
kuva 10.08. 11:07 Ari-Pekka Lanne  
  Jos kilpailun lisääntyminen tekee rautateillä saman, minkä se on tehnyt maanteillä, jatkossa matkustajajunat paitsi kulkevat harvemmin, sivuuttavat sukkana entistäkin useamman pikkuaseman.
kuva 08.08. 21:52 Ari-Pekka Lanne  
  Näin se kuuluu tehdä. (vrt. http://www.vaunut.org/kuva/119416 ) Rauman liikenteessä on kans semmonen epäsuhta, että rautateitse kuljetettava tavara menee pääosin vientiin; lasketellen Kokemäenjoen viertä alamäkeä kohti Pohjanlahden rantaa. Ulkoa ei tuoda muuta kuin muutama vaunukuorma kaoliinia ja talkkia; muinoin Kas-vaunuissa (kts. http://www.vaunut.org/kuva/77463 ), tänä päivänä tavallisesti Tau- ja Taimn-u -vaunuilla (kts. http://www.vaunut.org/kuva/47432 ). Mutta kun eteläsuomalaiset rataherrat tekevät sill’ viissiin, että ajattavat joutilaat veturit Raumalta pois pelkkänään kulkevina veturijunina ‒ vieläpä yksitellen toistensa peesissä. Osa Raumalta ajatettavista veteistä saattaa tehdä vieläpä asiattoman ketunlenkin Porin kautta. (vrt. http://www.vaunut.org/kuva/119159 ) Nyt nämä meidän mainiot eteläläiset rautatieherramme saisivat hetkeksi hellittää siitä joutavasta tabletinpläräämisestään ja ottaa tästä vaunusomekuvasta vaarin, että tietävät vast’edes aina ja joka kerta kasauttaa Raumalta palautettavat veturit yhdeksi kompaktiksi ja komeaksi nipuksi.
kuva 07.08. 22:04 Ari-Pekka Lanne  
  ‒ Neljäntoista venäläisen tavaravaunun suistuminen Hammaslahden ja Tikkalan välillä keskiviikkona 16/7-2003: http://goo.gl/CWF5kD
‒ Yhden tavaravaunun suistuminen Joensuussa lauantaina 8/5-2004: http://goo.gl/xccHy4
‒ Viiden tavaravaunun suistuminen Tuupovaaran ja Heinävaaran välillä torstaina 13/7-2006: http://goo.gl/Yg4Aad

Onhan noita ollut. Sen sijaan kiskonvaellukseen liittyen muistuu mieleen tällainen kuva: http://www.vaunut.org/kuva/86989 Jatkoksen kohdalla oleva pölkky on vallan vinossa. Siinä eivät paljon auta kiskoankkurit, kun eivät pölkytkään pysy paikoillaan onnettomassa soratukikerroksessa.
kuva 06.08. 21:51 Ari-Pekka Lanne  
  Huomattava merkitys on ratapölkkyjen materiaalin ohella myös tukikerroksen (miksei sitä alempienkin kerrosten) laadulla; onko siinä käytetty karkeaa raidesepeliä vaiko soraa tai peräti hiekkaa, ja kuinka tiukkaan sepeli on tuettu pölkkyjen väliin. Nykyaikaisten jatkuviksi hitsattujen kiskojen ollessa kyseessä raiteen on kiskonvaelluksen lisäksi kyettävä vastustamaan myös entisaikojen palakiskoja suurempia hellekäyrien muodostamiseen pyrkiviä voimia, koska kiskonpäiden välillä ei ole entiseen tyyliin jatkoksia tasaamassa lämpölaajenemista. Tällöin vastaan tulevat myös tarkemmat vaatimukset kiskojen hitsauksenaikaisesta lämpötilasta. Pruju aiheesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut​/pdf4/rato_19_jatkuvakiskoraiteet_vaihte​et.pdf
kuva 29.07. 20:27 Ari-Pekka Lanne  
  Aikataulusuunnittelijat tai muut rataherrat tuskin korvaansa lotkauttavat, vaikka taulu olisi kuinka susi. Se ei vaikuta millään tavalla heidän rauhaansa reaalimaailmasta irtonaisenaan olevassa toimistossa. Kuljettaja on tuolla junankeulassa vain ja ainoastaan sitä varten, että siitä voidaan leipoa pääsyypää mihin tahansa matkan aikana vastaan tulevaan häiriötekijään ‒ oli tällä sitten mahdollisuutta vaikuttaa asiaan eli ei. Eikös se vanha vitsi mennyt jotenkin niin, että »Mainostoimiston konsultti laatii aikataulun, matkustaja vaatii noudattamaan sitä täsmälleen, ja kuljettaja maksaa sakot»?
kuva 19.07. 10:44 Ari-Pekka Lanne  
  Mainio kuva. »Vieraan vallan lukuun pelaavia vihreitä miehiä vaanimassa pusikossa.»
kuva 15.07. 16:44 Ari-Pekka Lanne  
  Kyllä. »Silmänpohjasta» otettu kuva. Jos sulaa patarautaa olevan raideopastimen takaluukun avaa, löytyy alakerrasta kaksi tämmöistä yksiötä, joiden välissä on kapea eteiskammio, sekä yläkerrasta kaksi hieman suurempaa kämppää. Asuntojen seinät ovat ehtaa kasimillin teräslevyä. Valtio kustantaa sähköt. Mikäs siellä on asuessa.

Mainoslamppua muistuttava polttimo toimii 12 voltilla ja kuluttaa 15 wattia. Vähän virallisemman ja professionaalisemman oloisen polttimosta tekee bajonettikanta. Mahtaako samaa polttimotyyppiä löytyä enää nykymaailmassa juurikaan virkakäytöstä; ainakaan sellaista ei mainita prujussa http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut​/pdf8/ohje_2017_opastinlamppujen_teknine​n_web.pdf . Sen sijaan ohjeessa puhutaan raideopastimen kohdalla 10-wattisista lampuista. Eivätköhän hehkulamput väisty kohta vallan pitkäikäisempien ja pieniruokaisempien ledien tieltä.
kuva 15.07. 06:52 Ari-Pekka Lanne  
  Hyviä johtolankoja on löydetty. Mutta kyseessä ei kuitenkaan ole valopääopastin. Haluaako joku vielä arvata?
kuva 15.07. 00:05 Ari-Pekka Lanne  
  Kyllähän tuo keskiviikkona 12/7-2017 06:14 uumoilemani »esiön näkemävaatimus» (esim. kaarteessa) on toki huomioitu Ennevirastossakin. Prujussa http://docplayer.fi/46908-Ratatekniset-o​hjeet-rato-osa-6-turvalaitteet.html löytyy maininta valo-opastimien näkemävaatimuksesta sivulta 100 ja erittäinkin esiötä koskeva »artikla 6.4.6.2.1 Esiopastimen näkemävaatimus» sivulla 121: »Esiopastimen näkemävaatimus on 100 m, kun nopeusrajoitus näkemävaatimuksen mukaisella matkalla opastimen edessä on enintään 35 km/h, 150 m, kun nopeusrajoitus näkemävaatimuksen mukaisella matkalla opastimen edessä on enintään 50 km/h ja 250 m, kun nopeusrajoitus näkemävaatimuksen mukaisella matkalla opastimen edessä on yli 50 km/h.»
kuva 14.07. 18:26 Ari-Pekka Lanne  
  Jaa, näköjään on ysärilläkin vielä käytetty »Vanhan opastinjärjestelmän» vilkkuvaloesiöiden nimissä v. 1969 Jt:stä periytyvää »Seuraava pääopastin näyttää sitä ja tätä» -rakennetta. Sen näkee esim. Jokelan onnettomuusraportin sivulta 3. Siitä näkee myös, että jo ysärillä ‒ eli heti alkuunsa ‒ käytettiin »Uuden opastinjärjestelmän» esiöiden nimissä sanaa »Odota».
kuva 14.07. 18:08 Ari-Pekka Lanne  
  Käy kuin kellomaakarin käkipeli. Toihan sopisi vaikka mulle uudeksi pumpun tahdistimeksi, jos on niin varmatoiminenkin. Mahtaisiko jostain Valtionrautateiden tallinnurkalta saada?

Kyllähän noita opasteiden nimiä on muutettu ja veivattu moneen otteeseen maailman varrella. Vuoden 1938 Jt (20 §) käyttää esiön opasteista koodinimiä »Eo 1» (Pääopastin on seis-asennossa.) ja »Eo 2» (Pääopastin on aja-asennossa.). Lisäksi pykälän 20 § momentissa 6 selvennetään: »Opaste Eo 1 merkitsee, että pääopastin on seis-asennossa ja että kuljettajan on vähennettävä nopeutta niin paljon, että juna voidaan varmasti pysäyttää pääopastimen eteen, jos se vielä silloin on seis-asennossa.» 7. momentti puolestaan tietää: »Opaste Eo 2 merkitsee, että pääopastin on sillä hetkellä aja-asennossa, mutta että kuljettajan on kuitenkin tarkattava vielä senkin asentoa ja, jos se näyttäisi seis-opastetta, tehtävä voitavansa junan pysäyttämiseksi sen eteen.» Vuosien 1951 ja 1957 Jt:issä käytetään esiön opasteista samoja nimiä ja annetaan lähes samat selvitykset perään.

Vuoden 1969 Jt:ssä (46 §) esiön käsitteillä ei näyttäisi olevan kompakteja nimiä, vaan opastekuvien yhteydessä vain tällaiset määritelmät: »Seuraava pääopastin tai suojastusopastin näyttää seis-opastetta», »Seuraava pääopastin tai suojastusopastin näyttää aja sn 35- tai aja-opastetta», »Seuraava tulo-opastin näyttää aja sn 35-opastetta» ja »Seuraava tulo-opastin näyttää aja-opastetta».

Olisiko sitten käynyt niin, että vuoden 2005 Jt:tä laatiessaan Rautatieharrastuskeskuksen (RHK) virkamiehet olivat olleet vasta havahtumassa ysäristä, ja Aikakonetta luukuttaessaan sitten huomaamattaan livauttaneet opasteiden nimiin sellaisenkin sanan kuin »Odota». »Seis» olisi arvatenkin ujutettu tässä samassa yhteydessä osaksi termistöä, vaikka olisi ollut aiemmin esim. »Punainen».

Tuosta välistä multa puuttuu joitain Jt:itä, mutta onko jossain kasari- tai ysäri-Jt:ssä todella ollut jollain pääopastimen ja sitä tarkoittavan esiopastimen opasteilla keskenään samoja nimiä? Suojastusopastimen käsitteillä näyttäisi olleen kautta aikain nimet »Seis» ja »Aja», viimeistään vuodesta 1969 myös »Aja varovasti». Ei sunkaan johtaja nyt sekoita esiön opasteiden nimiä niihin?
kuva 14.07. 08:23 Ari-Pekka Lanne  
  Kuva tilanteesta, jossa Dv16 2022 avustaa Dr12 2211:n vetämää tavarajunaa T 6041 Köhniönjärven nousussa torstaina 10/10-1985, löytyy Markku Nummelinin »Juna suomalaisessa maisemassa» -kirjan sivulta 89.
kuva 14.07. 08:12 Ari-Pekka Lanne  
  Niin, kyllä se öljyn määrä voi joskus näyttää lisääntyvänkin. Ainakin maanteillä on näyttänyt käyvän näin, kun polttoainetta on päässyt vuotamaan öljyn sekaan.
kuva 14.07. 07:52 Ari-Pekka Lanne  
  Jaahas, sain näköjään postipaketin Pyhästä Martinlaaksosta. Loodan avatessani tempauduin aikakoneeseen ja sitä päätä ysärin alkupuolelle: https://www.youtube.com/watch?v=xwW65UGz​gGE Tuosta ysärirainasta näkee kohdasta 0:45-0:56 opastetta »Odota aja 35» vilkuttavan esiön sykkeen olevan n. 65/min sekä kohdasta 2:28-2:33 (erittäin suurella virhemarginaalilla) opastetta »Odota seis» tuikkivan esiön sykkeen olevan n. 60/min. Ovat linjassa edellisessä kommentissa arvioimani kanssa. Kiitokset vielä kaikille videoita kuvanneille ja linkittäneille!
kuva 14.07. 07:33 Ari-Pekka Lanne  
  Oskarin linkittämän filmin perusteella vaikuttaisi tosiaan siltä, että esiöillä saattoi olla keskenään erilaiset sykkeet. Kohdassa 0:00-0:13 opastetta »Odota seis» tuikuttavan esiön syke on ~60/min. Kohdassa 0:19-0:30 opastetta »Odota aja 35» kertovan esiön syke on jo silminnähdenkin kiivaampi; laskennallisesti ~65/min ‒ niin tosin itsellänikin olisi jo pelkästä innostuksesta, kun tietäisin junan olevan tulossa. Kohdassa 0:30-0:48 opastetta »Odota seis» sykkävällä Kalvitsan EoB:n näyttäisi äkkiseltään olevan jonkinlaista arytmiaa, mikä taitaa tosin johtua etäältä sumuisen ilman läpi filmatusta kuvasta; kyllä sekin on 60/min. Videon lopussa ‒ kohdassa 2:14-2:47 ‒ nähdään vielä opastetta »Odota seis» näyttävä opastin, jonka syke on 60/min.

Edellä kerrotun perusteella nähdään, että kaikissa tapauksissa opastetta »Odota seis» näytettäessä pulssi oli n. 60/min. Opasteen »Odota aja 35» osalta otos oli hyvin pieni, mutta siinä syke oli hieman koholla: n. 65/min. Samoin muistelen, aivan kuin edellisessä kommentissani kertomassani dokumentissa näkemäni kohunnut syke olisi kuulunut juuri »Odota aja 35» -opastetta näyttäneelle esiölle. Oikeastaan hämmentävää, miten suurena ero 60:n ja 65:n sykkeen ero näyttää ainakin omissa silmissäni. Jokelan onnettomuustutkintaraportissa, jossa oli käsittelyssä opastetta »Odota aja 35» näyttänyt esiö, puhutaan taajuudesta 1,05/s eli 63/min. Tiheämpi sekin on, kuin videolla nähtävät 60/min -sykkeiset »Odota seis» -opasteet.

Jospa sitten tosiaan oli niin, että opasteen »Odota aja 35» vilkkumistaajuus oli hieman taajempi verrattuna opasteen »Odota seis» vilkkumistaajuuteen? Kiukaisissa en muista koskaan nähneeni opastetta »Odota aja 35», vaan aina joko »Odota seis» tai »Odota aja» (kiinteä vihreä).
kuva 12.07. 22:13 Ari-Pekka Lanne  
  Luulen että se taitaa olla turhan vanha. Joku vuosituhannen vaihteeseen sijoittuva raina vois olla tässä mielessä antoisampi. Voihan tuosta Nynnynkin leffasta toki koittaa kellottaa, jos siinä vaikka näkyisi taajempaa sykähtelyä.

Mul on huono muisti, mutta muistelen, aivan kuin joskus siinä 2000-luvun alussa olisi Pasilasta päästetty eetteriin töllöttimen dokkari, jossa käsiteltiin ainakin Pentsikoitten talvimurheita; jollei jopa laajemminkin junien myöhästelyä ei-sulan aikana. Siinä oli jotain oheiskuvaa, mahdollisesti Linnunlaulun sillalta kuvattua, jossa näkyi esiön sykkiminen. Ja väittäisin, että se oli selvästi useammin kuin kerran sekunnissa. Voi myös olla, että mulla ittelläni on mainittu dokumentti jossain VHS-kasetilla pölyttymässä ja taustasäteilytettävänä. Mutta sitten on kyl niinkin, että meillä ei ole enää vuosiin ollut toimivaa VHS-aparaattia. Palaan asiaan joskus tulevaisuudessa, jos saan tähän selvyyttä. Jollei sitten joku muu ehdi ensin osoittamaan väitettäni oikeaksi.
kuva 12.07. 06:14 Ari-Pekka Lanne  
  Juu tokihan oletus on, että jarrutus punaisen tolpan eteen aloitetaan siitä varoittavan esiön nähdessä, ei vasta sen kohdalla. Ettei tulis aina pyöristä nelikulmaisia. Voisiko kaarteessa oleva esiö sitten olla tapana sijoittaa vähän pidemmän matkan päähän tolpasta. Maatalousjärjellä miettien se kyllä kannattaisi laittaa siten, että se näkyy jo ennen kaarretta, jos siinä edellä vain on hiukankin suoraa. Ja tosiaan JKV:n näyttö toimii myös kertaajana ilmoittaen »Jokela»-näkyvyydenkin vallitessa kuljettajalle etäisyyden punaiseen tolppaan. Tuo on minulle uusi tieto, että yli Sn 140:n nopeuksilla esiön kohdallakaan aloitettu hätäjarrutus ei riitä pysäyttämään ennen tolppaa. Lainaamani määritelmä on sitten osin mennyttä maailmaa.
kuva 11.07. 18:41 Ari-Pekka Lanne  
  Eivätkös ne vielä vanhemmat valo-opastimet, vilkkuvaloisine esiöineen ja kolmiomaisine suojastusopastimineen, olisi myös nastoja? Sitä tunnelman määrää ja aavemaisuutta, kun Kiukaisten kolmitoiminen esiopastin vielä 90-luvulla vilkutteli sanattomasti ja äänettömästi valkoista väriä elokuun kuutamoyön hämyssä Harolan suoralla. Jokelan onnettomuustutkintaraportissa kerrotaan s. 49: »Esiopastimen vilkkuvan valon pulssin pituus oli käytännössä 0,325 sekuntia ja vilkkumistaajuus 1,05 kertaa sekunnissa.» Varmaankin Kiukaisten esiö sykki jokseenkin tällä samalla taajuudella. Eikös se ole varsin inhimillinen sinusrytmi? Ihmekään jos sille tuikutukselle menetti sydämensä.

Helsingissä on edelleen näitä vanhoja esiopastimia, joskin niiden vilkkumistoiminnot kytkettiin pois v. 2003. ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rau​tateiden_opastinjärjestelmä ) Nyt ne näyttävät elottomasti joko kiinteää valkoista tai kiinteää vihreää. Niiden sydänkäyrä on pelkkää viivaa kuin patologian laitoksella. En löydä youtubestakaan videonpätkää helsinkiläisistä esiöistä sykkimässä, mutta kui minusta tuntuu, kuin niiden tuikutus olisi loppuaikoinaan ollut tiheämpää kuin entisaikojen 1,05/s? Mistähän saisin vahvistuksen tai kyseenalaistuksen epäilylleni helsinkiläisesiöiden sykinnän lopunaikaisesta takykardiasta?
kuva 11.07. 18:40 Ari-Pekka Lanne  
  Kävivät varmaan kokeilemassa pysähtymistä täysjarrutuksella. Esiön ja valopääopastimen välinhän tulisi määritelmän mukaan olla sellainen, että juna pysähtyy pääopastimen eteen, jos sitä tarkoittavan esiopastimen kohdalla aloitetaan hätäjarrutus. Jos opastimien paikkoja on muutettu vaikkapa rataosuuden Sn:n korottamisen johdosta, rataherrat ovat saattaneet katsoa tuollaisen koejarrutuksen asialliseksi. Jyväskylästä Äänekoskelle on näköjään mennyt eilen illansuussa LIV 11821, joka on palannut sitten aamuyöllä junana LIV 11820. Raideosuuksien varautumisia kun Datasta katselee, niin kyllä siellä näkyy läpi yön tahkotun edestakaisin mm. junanumerolla »KOEAJO». Mahtoi tulla Deeverin pyöränrenkaisiin hyvät lovet.
kuva 08.07. 16:40 Ari-Pekka Lanne  
  ...tai "pirättää". Kun siä ei mihnään reestä tiäretty.
kuva 08.07. 13:11 Ari-Pekka Lanne  
  Mut parempi tääkin toki on kuin se kun Valko-Deeveri veteli kesällä 2012 perinnejunaa Oulussa.
kuva 08.07. 13:09 Ari-Pekka Lanne  
  Ei kuitenkaan löytynyt semmosta ilman turvallisuusteippauksia. Olis näyttänyt enemmän arvoiseltaan klassikkoveturilta.
kuva 08.07. 12:56 Ari-Pekka Lanne  
  Samantyylinen seisake ylikäytävän kupeessa oli esim. Rauman radalla Harolassa. Suupohjan radalla taidettiin "pysähtymisen" sijaan "pidättää".
kuva 06.07. 17:24 Ari-Pekka Lanne  
  Jaa, no olivat tätä sitten muutkin lähteneet kuvailemaan. Et kuitenkaan tullut kuvanneeksi tätä Panelian suon laidalla olevassa »Huru» -nimisessä ylikäytävässä?

Kattelin etten olisi ihan ehtinyt prohjaamaan sinne Huru-ylikäytävälle metsien halki, jos olisin mennyt Raumalta klo 15:45 lähtevällä, nykyään Satakunnan Palvelutaksin liikennöimällä »Sydänmaa-ekspressillä» eli entisellä Valtaliikenteen »Lauttakylä-Rauma -autolla» johonkin siihen Sydänmaan metsäosuuden paikkeille. Esim. Panelian asemalle olisin kyl ehtinyt sillä kyydillä sopivasti, mutta ei sitten tullut enää lähdettyä sinnekään, kun Paneliastakin pois pääsemiseksi olisi kuitenkin täytynyt kävellä muutama kilometri.
kuva 06.07. 11:46 Ari-Pekka Lanne  
  Berner on varmasti kulkulaitosten- ja yleisten töiden ministerinä käyttänyt suurinta valtaa siinä, että on saatu aikaan tämä Valtionrautateiden kalustoa koskeva totaalinen romutuskielto. Markkinaliberaalina hän varmasti myös tekee mahdollisimman paljon kilpailua edistävää politiikkaa; mistään muista seikoista piittamatta ‒ aivan kuin »kilpailulla» sellaisenaan olisi joku itseisarvo. Mutta eikös ajatus tähän romutuskiellon asettamiseen tullut alaan enemmän tai vähemmän perehtyneeltä, Valtionrautateiden loppuunajetun kaluston romutuksista tuohtuneelta norminpurkutalkooväeltä. On jännä huomata, että nyt nettikeskusteluissa paheksutaan puolestaan sitä, kuinka vain »monopoli- ja leikkiyhtiöllä» on varaa jättää myymättä kelvottomaksi joutunut ikäloppu kalusto romuksi. Joskus tulee mieleen ajatus, että teki Valtionrautatiet miten hyvänsä, niin se on tietyn suuntauksen mielestä niin väärin kuin voi olla.
kuva 06.07. 11:45 Ari-Pekka Lanne  
  Voi sentään, Raimo. Mikä vahinko. Huomasin hurustelun vaunusomen keskustelupuolelta tästä Jimin ihmettelystä: http://vaunut.org/keskustelut/index.php/​topic,8290.msg81933.html#msg81933 Mistä noita kaikkia ehtii vorkin vuolaasta uutisvuosta erottamaan.

Juu, Santeri. Pitihän sitä vääntäytyä tonne radanposkiin ihmettelemään hurustelua, kun semmosta oli tekeillä, ja kun sattui vielä olemaan lomaakin. Tiistaina kävin Kokkovuorella omalla Tunturi-polkuautolla veden valuessa norona sadeviitan liepeissä. Keskiviikon junajahdissa minua kyyditsivät Scanioillaan sekä Satakunnan Liikenne että Porin Linjat.

Tahkoluodosta Kaanaaseen siirtyessäni pääsin paikallislinja-autolla hyvin Huru-junan edelle, vaikka matka oli vain muutaman kilometrin. Junan graafisessa aikataulussa oli siinä kohtaa varsin loiva viiva, minkä ounastelin johtuvan linjalla valmisteltavasta kuvauspysähdyksestä. Siinä kun sitten paikkuri, joka tuli muutama minuutti tämän kuvan ottamisen jälkeen sadan metrin päässä kuvauspaikalta olevalle pysäkille, ajeli Reposaaren maantien meripenkerettä, niin jo vain: siellä Huru-juna näkyikin liikahtavan taaksepäin. Saattoi siellä muutama englantilaisherrasmieskin olla jäänyt kyydistä kuvausasemiin Hiiskansaaren kääntösillan kupeeseen, jollen väärin nähnyt.
kuva 06.07. 11:44 Ari-Pekka Lanne  
  No, täytyy myöntää, että kyllä itsekin tavoitin tuon tunteen eilen ollessani kuvailemassa Huru-junaa eri puolilla Satakuntaa. Kyllä siinä itsekin nuortui kolmekymmentä vuotta, kun Huru ajeli ohitse ratamoottorien tuulettimet huristen ja kuljettaja vielä pisti sekaan viheltimenluikautuksensa. Ei auttanut mikään.
kuva 04.07. 22:12 Ari-Pekka Lanne  
  Näyttää olevan varsinaista tehoreissaamista. Täytyy pitää peukkuja, etteivät Rkt:stä pääse loppumaan kahveenpöönit ...niin taikka siis tässä tapauksessa toki teejauhe. Siinä saa matkan jälkeen moni englantilaisherrasmies vedellä tussilla rataverkkoamme esittävään karttaansa rataosuuksia kolutuiksi.
kuva 02.07. 09:42 Ari-Pekka Lanne  
  Fields of Gold.
kuva 30.06. 23:41 Ari-Pekka Lanne  
  Keltasirkkuahan tehtiinkin sitten lopulta Valtionrautateille v. 1978–1983 40 kpl (501-540), joista varttisata (25 kpl) tuunattiin aivan vuosituhannen alussa Hiabein Teka-Kasiksi. Tähteelle jääneistä Teve-Nelkuista tietääkseni vain kaksi (501 ja 505) on pistetty pataan, eli alkuperäisiä olisi jäljellä 13 kpl. Muuten nämä nosturilla varustelemattomat Keltiäiset ovat ilmeisesti onnistuneet jopa työllistämäänkin itsensä ainakin osa-aikaisesti ‒ pääosin konepajoilla ja vaunukorjaamoilla. Jonkun aikaa työttömänä olleella »Nelkkujen Nelkulla» (Tve4 504) lukee nykyään tilinauhassaan »Destia Rail Oy». Teka-Kaseista muutama vaikuttaisi olevan toimettomina ja huonossa jamassa; yksi Tka8 oli syksyllä Imatralla Pelkolassa Tka7-hylkyjonon joukossa odottelemassa Berneriltä lupaa siirtyä Kuusakoski Oy:n puolelle pilkottavaksi. Sen lisäksi ainakin Tka8 562 on uinut Viroon ulkomaan komennukselle.

Virallisten, Valtionrautateiden tilaamien, Teve-Nelkkujen lisäksi on ainakin kaksi yksityisille valmistettua samantyyppistä Move250B -pienveturia, joista toinen on Porissa Bolidenillä ja toinen ilmeisesti jossain päin Ruotsia: https://www.retrade.eu/fi/aitem/314588/S​olgt_275.000,-_VALMET_MOVE_250B_1981
kuva 30.06. 20:04 Ari-Pekka Lanne  
  Berneröityjä vaunuja.
kuva 30.06. 20:02 Ari-Pekka Lanne  
  Jollei Perän ylitsevuotavainen biotunkio sitten tule jo siksi yli, että akkuhappoa liikenee sieltä pois vietäväksi. Silloinhan tavaravuon voisi luulla kääntyneen rautateilläkin tämän kuljetusartikkelin osalta nurinperin.
kuva 26.06. 20:19 Ari-Pekka Lanne  
  Kyllä aivan varmasti on jo melko laajallekin levinnyt jonkinlainen tietoisuus ihmisen toiminnan vaikutuksista. Ympäristöasiat ovat nykyään esillä kaikissa medioissa, monissa tieteellisissä tutkimuksissa, jopa politiikassa hyvin vahvasti. Siltikin maapallon väestön määrä vain jatkaa kasvamistaan ja keskimääräinen elintaso nousee. Napajäätiköt sulavat, ja taivaalta sataa kumia. Se, että suomalaiset, niinkuin noin keskimäärin muutkin länsimaalaiset, tällä hetkellä käyttävät luonnonvaroja 3-4 -kertaisesti siihen nähden, mitä maapallolta on pidemmän päälle mahdollista ottaa, on käsittämättömän suuri epäsuhta. Noin suuren epäsuhdan korjaamiseen tuskin riittää pelkkä teknologioiden ja hyötysuhteiden kehittäminen. Kyllä siinä täytyy jo yksittäisten ihmistenkin luopua monesta asiasta, jos tuota aiotaan tasapainottaa. Mutta se on kyllä ihmisten mukavuudenhalu ja tapojen pinttyneisyys tuntien kovin paljon pyydetty. Kehitysmaiden kansat pyrkivät myös tulemaan perässä, minkä ehtivät. Nykyään somen aikana köyhempiin oloihin tottuneille ei voi edes väittää, etteikö muualla olisi rikkaampaa, kun tieto leviää ympäri maailman valonnopeudella.

Esseen kaksi viimeistä virkettä saattavat olla epärealistisenkin optimistisia. Mutta jos ovat, niin sitä ne ovat kyllä tarkoituksella ja harkiten; sen myönnän. Ne ovat pehmentämässä kirjoituksen loppua. Ettei lukija vaipuisi vallan epätoivoon. Kun on se niinkin, että jos »maailmanloppu» tulee, niin sille ei kyllä siinä kohtaa enää kukaan voi mitään. Ja taas toisaalta ilman toivoa ei yksikään ihminen jaksa toimia paremman tulevaisuuden eteen. Senkään takia toivosta ei kannata missään oloissa luopua. ‒ »Aapeutua saa vaan ei lannistua.»
kuva 26.06. 13:55 Ari-Pekka Lanne  
  Satunnaiskuva. Ja siihen liittyvä satunnaishavainto: Huomasin tuossa keväällä, että terassimme laudat ovat päistään silmin nähden mädäntyneet ‒ suorastaan syöpyneet ‒, tasan niiltä kohdin, missä ruohon juuristo kasvaa aivan lautojen päissä kiinni. Tästä empiirisestä havainnosta ei ole tieteellisen hypoteesin perustaksi, mutta luulen kuitenkin, että jonkin syy-yhteyden tuossa täytyy piillä. Voisikohan kasvillisuus jollain tavoin jouduttaa puutavaran, kuten ratapölkkyjen lahoamista?

‒ Löytyyhän tätäkin kysymystä sivuava nettikeskustelu jo vanhastaan: https://puutarha.net/keskustelut/message​s/33/3756.html?982065020 Äkkinäisellä lukaisulla tuosta saa sen käsityksen, että rakennusalan ihmiset väittävät seinällä kasvavien köynnösten mädättävän talon, kun taas hortonomit vakuuttavat köynnösten päinvastoin suojaavan rakennusta sateelta ja auringolta. =o]
kuva 26.06. 12:32 Ari-Pekka Lanne  
  What the Fakks!? Jos saan kääntää (lapiolla) yleiskielelle; harrastajakollega tuossa tahtoi .orgmaiseen ‒ sähköveturin kyljen pyöreitä pikkuikkunoita ja Go-säiliövaunun niittejä laskeskelevaan ‒ tyyliin toivotella uuden harrastajan tervetulleeksi »vaunusomeen». ;o}

Olen itse ollut »pöhkönä rautateihin» päälle kolmekymmentä vuotta, aina jauhesammuttimen kokoisesta mummolamatkojen lättärimatkustajasta ja ohi jyskyttävien Huru-rahtijunien ihmettelijästä alkaen. Lokeroidun sikäli »Eao-harrastajaksi», kun en esim. ole saanut aikaiseksi kunnostaa yhtään umpiruostunutta Hr11-veturia salonkinäyttely- ja ajokuntoiseksi. Yhden ajoportaan verran tietoisempi rautateiden kyttäily ja taivastelu kuitenkin alkoi siinä vuosituhannen taitteessa, jolloin oikeastaan vasta havahduin koko ilmiön olemassaoloon ‒ että on olemassa (muitakin) yleisesti »rautatieharrastajiksi» kutsuttavia. Herääminen tähän todellisuuteen tapahtui netin tulon myötä. Naputtelin hakukoneeseen hakusanaksi »Lättähattu», mistä vasta maailma avautuikin. Kohta olin hakemassa kotikylän sivulainastosta Mikko Alameren ja Ilkka Hovin kirjaa »Rautatiet ja pienoisrautatiet» sekä ostamassa junalippuja matkustaakseni Haapamäen höyryveturipuistoon ja Toijalan veturimuseoon.

90-luvun puhtaasti fiilis- ja ekstemporepohjainen »harrastus», joka piti sisällään lorvailua kreosootintuoksuisessa radanvarressa tavarajunien aikatauluista autuaan tietämättömänä, tyyppimerkinnöiltään tuntemattomien punakermaisten dieselvetureiden (osa kookkain tuulenhalkojin ja aina pareittain, toiset sen sijaan pötkylämäisiä, kauppa-autoa muistuttavia) vetämien junien ohikulun töllistelyä, veturimiehistöille heiluttelua ja muutaman polvet tutisten otetun räpsyn, on näihin päiviin tultua osin väistynyt analysoivan ja spekulatiivisen litterahirviö- ja vaihtotasevaikutus-infoähkyn tieltä.

Kuvatekstistä välittyvä ohiajavan massiivisen tavarajunan ilmavirran tunnusta ja tantereen töminästä sekä veturimiehen kädenheilautuksesta ja hetkeksi kallon sisäseinämiin kumajamaan jäävästä junan pillin vihellyksestä seuraava sanaton sentimentaalinen innostus on jotain, mitä vuosikymmenten mentyä itse enää tuskin ja vaivoin pystyn radanvarresta tavoittamaan. Mutta se tunne on hieno. Onnittelut siitä, kun olet löytänyt sen. Ja tervetuloa joukkoon kummaan! Rautatiet ovat hieno ja monimuotoinen harrastuksen aihe.
kuva 23.06. 23:55 Ari-Pekka Lanne  
  Korkeamman olennon¹ esittämä kysymys on aiheellinen ja asiallinen ‒ sikäli yleismaapallonlaajuinenkin, kun koko pallohan alkaa jo tänä päivänä olla yhtä läpikäymätöntä »kumilaa». Me kun tätä nykyä kaikki syömme, juomme ja hengitämme kumia.² Sitä sataa sakeanaan taivaalta päällemme.³ Meidän ihmisten tulisi tuon tuostakin matkan varrella seisahtua pohtimaan näitä asioita laajemmin sen sijaan, että taannumme ja antaudumme aina ohjautumaan kirskuvine pyöränlaippoinemme vanhastaan totuttua, millintarkasti ulkopuolelta määrättyä kiskouraamme passiivisena, aivan kuin muun junan häntään ruuvikytkimellä koplattuna vaununa, ruotimatta päissämme liikkeemme suuntaa tai määrää. Kuitenkaan tuohon kysymykseen ei kai ole olemassa yksikäsitteistä vastausta ‒, ei liioin suoraviivaista, yksioikoista, kiistatonta tai lyhyttä.

Meidän kuluttajien hiilijalanjälki on tavallisesti totuttu jaottelemaan neljään pääosaan, jotka ovat suuruusjärjestyksessään asunto, kulkeminen, elintarvikkeet sekä muu kulutus (viihde- ja terveystarvikkeet yms.). Ruokatavaran osuus suomalaisen kuluttajan piirakasta on noin viidennes ‒ likipitäen samaa suuruusluokkaa kulkemisen kanssa.⁴ Ja tämä ihmisravinnon osuus luonnonvarojemme kulutuksesta tai päästöjen muodostamisesta syntyy suurelta osin juuri maataloudessa⁵ ‒ elintarviketeollisuuden ja -logistiikan osuutta siltikään väheksymättä⁶. Tätä seikkaa »the Wesitorni» ilmeisestikin onkii ja tavoittelee kysymyksenasetannallaan. Näen jo mielessäni peltoa kyntävän traktorin kookkaiden kumipyörien uppoavan vanteita myöten saveen, lokaan ja humukseen.

Kävin tiistai-illalla 5/12-2000 omassa henkilökohtaisessa elämässäni läpi tilannetta, jossa asensin muutamaa vuotta aiemmin ‒ tarkemmin sanoen lauantaina 4/3-1995 ‒ hankittuun, kumipyöräiseen polkupyörääni eli »maanteiden resiinaan» uutta, varaosana ostamaani poljinkampea. Alkuperäinen, Hangossa Helkaman polkupyörätehtaalla asennettu poljinkampi oli katkennut metallin väsymisestä johtuen edellisellä viikolla, torstaiaamulla 30/11-2000 kesken koulumatkan. Kävin tuohon maailmanaikaan kolmatta vuotta lukiota. Niin konerasvan sekä maantie- ja katupölyn mustuttaman ompelukoneöljyn tuhrimat kuin käteni olivatkin, istahdin kuitenkin öljylämmitteisen »kekkostalon» teräsbetoniseinien väliin pusertuvassa kiviseinäisessä huoneessa kiireimmäksi aikaa katsomaan kuvaputkitelevisiosta Ajankohtaisen kakkosen Sääillan⁷. Toimittajan tiedustellessa suorana televisioituun keskusteluun osallistuneelta syväekologi, vapaa radikaali ja Koijärven pioneeri Pentti Linkolalta jotenkin niin, että eivätkö vehreät maatilat kuitenkin ole ilmastokysymyksen suhteen ikään kuin puhtoisia ja autuaita, Linkola jyrähti jokaisen maatilan yllä leijuvan oikein rasvaisen savupilven traktoreiden ja muiden nykyaikaisten maatalouskoneiden myllätessä ylimitoitetulla väkivoimalla keinolannoitteita ja tuholaismyrkkyjä kylväen.

Linkola puhui myös maanantaina 7/10-2002 Turun yliopistolla osana Turun yliopiston ylioppilaskunnan ympäristöviikkoa.⁸ Educariumin 260-paikkaisen luentosalin lauteet olivat notkollaan hyvään ja vaivattomaan tottuneita, viimeisimpään designiin puettuja nuoria ylioppilaita, jotka kuuntelivat Linkolan pateettista, moralisoivaa ja tuomitsevaa saarnaa leipälävet vienossa virneessä hetkeäkään harkitsematta kuulemaansa todenperäiseksi. Jo ennen tilaisuuden alkua saattoi kampuksella kuulla, miten joku oli nähnyt Linkolan vetävän polkupyörällään pitkin Turun katuja kohti yliopistoa ‒ oletettavastikin matkustettuaan tapojensa mukaisesti Turkuun linja-autokyydillä, polkupyörä matkatavarana auton ruumassa ‒ kun alkuun oli tultu polkupyörällä seitsemän kilometriä asunnolta kyläkaupalle. Tämä on kai yksi niistä harvoista kumipyöriin perustuvista ekologisista kulkemismenetelmistä ‒ mistä seikasta oivallamme myös, että kumipyöräliikennettä on monenlajista; eivätkä ne ole seurauksiensa sekä niistä johtuvien sosiaalisten suotavuuksiensa suhteen ekvivalentteja. Samankaltaista menetelmää soveltaen saavuin muuten itsekin lauantaina 26/5-2012 tähän kuvanottopaikalle. Sepelivuoren laelta tätä kuvaa ottaessani pyörä lojui tuossa kuvan oikeassa alanurkassa näkyvien kuusten juurella maantienposkessa.

Lisäksi, niin itseriittoisesti ja itsevarmasti kuin erityisesti rautatieläistaustaisissa, »cityvihreissä» ja muissa kumipyörävastaisissa piireissä onkin totuttu ylistämään rautatieliikennettä ekologisena vaihtoehtona, luulen kuitenkin monen umpivihreän syväekologin ‒ viimeistään tarkemman pohdinnan jälkeen ‒ kyseenalaistavan kuvassa näkyvän ihmiskuljetuksen tarpeellisuuden ja oikeutuksen sekä sen käyttämien menetelmien tarkoituksenmukaisuuden. Lauantaiaamuisen laivapikajunan P 909 kuorman pääjoukon voidaan kai olettaa koostuneen luontaisilta asuinsijoiltaan ruotsinlaivalle riistetyistä, kohti murhetta ja onnettomuutta kiidätettävistä kerskakuluttajista, jotka epäilemättä päämäärättömän taipaleen tässäkin vaiheessa voivat pahoin ja antavat ylen näissä loisteliaissa rautatievaunuissa. Entä mitä on merimatka ruotsinlaivalla? Näen laivankuljettajan kajuuttansa himmeässä hehkussa, ratsastamassa aallonharjalla Ahvenanmeren jo ennestään umpeen saastuneilla selillä; kylväen saariston mataliin kapeikkoihin määräänsä enemmän makro-⁹ ja mikromuovia¹⁰ niin kuin Pielstickin pakokaasujen, kapteenin piipun karstan, kuparipitoisten antifouling-maalien jäämien sekä harmaan- ja mustan veden sisältämien toinen toistaan eksoottisempien ja luonnottomampien ainesosien muodossa oikeastaan koko jaksollisen järjestelmän täydeltä mitä myrkyllisempinä ja elämälle tuhoisampina molekulaarisina kokoomuksina. Autolautan luvuttomien kansien säädyttömissä salongeissa asuu ylensyöminen, juopottelu ja irstaus. Voidaan myös miettiä, miksi juna pyrkii minimoimaan, miltei kumoamaan erinäisistä teknillisistä seikosta seuraavan vähäisen ekologisuusetunsa suhteessa kumipyöräliikenteeseen kiitämällä maakuntien halki kohtuutonta ylinopeutta? Luulisi jo veturinkuljettajaa itseäänkin hirvittävän kaahailu 265-tonnisella junalla kaistapäistä 140 tuntikilometrin vauhtia. Junaliikenteen energiankulutuksen kohtuullistamiseksi, rautatiekaluston huolto- ja korjaustoimintaan liittyvien ympäristöhaittojen vähentämiseksi, riista-, karja- ja pieneläinvahinkojen ehkäisemiseksi sekä öljy- ja muiden ympäristövahinkojen riskin minimoimiseksi tulisi matkustajajunille asettaa Sn 85 km/t, tavara- ja järjestelyjunille sekä veturisiirroille Sn 75 km/t ja vaarallisia aineita kuljettaville myrkkyjunille Sn 35 km/h. Turha kiirehtiminen ja täpistely saavat aikaan aina vain enemmän kiireen tuntua kauttaaltaan ihmisten ja kansan keskuudessa, mikä on suotuisa kasvualusta myös monille sydän- ja verisuoniperäisille kansansairauksille sekä yleiselle hädälle, ahdistukselle ja onnettomuudelle.¹¹

Hannu Taanila pohti juhannusaattona, perjantaina 22/6-2001 radiopäiväkirjassaan¹² autoilua yhteiskunnallisena, kansallisromanttisena ja hengellisenä ilmiönä. Värikkäällä tyylillään, taiten artikuloiden Taanila maalasi näkymää suomalaisen parempiosaisen, autoilevan helsinkiläisperheen juhannuksenvietosta kaukaisella kesämökillään. Hän arveli mökin pihamaalla seisovan auton tulleen jo pestyksi, puunatuksi ja parfymoiduksi sekä koristelluksi sinivalkoisin kukkasin. Juhannuskirkossa käynnin aikana kirkonmäellä seisoessaan auto saisi juhannuskauroja, tuumi Taanila ‒ jumalanpalveluksesta palattua ruokakunnan äiteemuori keittelisi toki kirkkokahveet, minkä jälkeen perhe tutkisi yhdessä Sanaa. Juhannus kuluisi makkaraa grillatessa ja autoa hyväillessä: »…Niin he viettävät onnellista, iloista ja vaatimatonta elämäänsä siellä salomökeissään. Minun mielestäni on ihanaa, että ne viettävät siellä onnellista, iloista ja vaatimatonta elämää kaukaisissa salomökeissään ja tutkistelevat juhannuksen sanomaa. Nimittäin samalla tavalla kuin tuo ja antaa näille isänmaamme parhaille piireille, näille uupumattomille raatajille sisäisen rauhan se, että he salomökeissänsä hiljaisesti tutkistelevat juhannuksen sanaa, niin ihan samalla tavalla tuo ja antaa meille kaupunkilaisille ‒ meille kesämökki- ja henkilöautorajoitteisille rauhan se, että ne siellä tutkistelevat salomökeissänsä juhannuksen sanomaa. Sillä kun ne ovat nämä isänmaan paremmat piirit lähteneet pois kaupungista, niin siitä seuraa, että eräänlainen sivistys ja armo ja järki ja rauha on ilmaantunut kaupunkiin. Henkilöautojen terrori on hetkeksi laantunut. Nämä barbaarit ovat siellä jossakin. Nyt on kaupungissa ihan oikeita ihmisiä vain; ja ihmisillä tilaa ja rauhaa olla. Sen havaitsee ja tuntee silmillään ja korvillaan ja nenällään. Kaupungissa on sitten ihana olla, kun ne ovat siellä siniristilippu- ja lihatiskijuhlillaan. Salaa toivoo, että ne jäisivät sinne ‒ iäksi, niille juurillensa. Mutta jotenkin on maailma sillä tapaa olemassa, että idylli ‒ semmoinen jossakin katsannossa täydellinen, hiljainen onnen hetki ‒ todellakin kestää vain sen niin sanotun hetken. Kun sanon tämän lauseen ‒ ja kun sanomme tämän lauseen ‒ tulemme tietysti määritelleeksi onnen ehkä olennaisella, mutta kumminkin aika suppealla tavalla, sillä kyllähän onneja ja onnia on olemassa myös toista lajia, semmoista pitkää ja kestävää. Onnea siitä, että on ajan mittaan saanut edes jotakin tehdyksi tai edes jotakin olluksi. Kumminkin tämä juhannuksen kaupungillinen autuus, se todella on vähän tai melkein enemmän kuin joulu. Joulun ihana rauha, sehän päättyy heti, kun joulun niin sanottu paluuliikenne alkaa. Juhannuksen osalta on hiukan toisella tapaa. Kun ne nyt ovat lähteneet, niin ei niitä heti ala lopulleen tulla takaisin ‒ kaikkia ‒, ennen kuin vasta kolmen viikon päästä. Iloitkaamme siis siitä rauhasta ja onnesta, jonka juhannus meille antaa. Vapaat olemme henkilöautojen miehitysvallasta. Kyrie eleison.»

Taanilan kuvaama tilanne, hetkellinen rauha »autoilijoiden miehitysvallasta», on tätä kirjoitettaessa taaskin juhannuksen tultua todellisuutta isommissa suomalaisissa kaupungeissa. Tämä erikoistilanne luo kontrastin sille suurimman osan vuodesta vallitsevana olevalle tilanteelle, jossa kaupungeissa ei ole tätä rauhaa asua ja elää, vaan ihmiset ja jalkamiehet ovat autojen ja mopoautojen terrorisoitavina. Siispä päätelmää, että »agraaris-avaratainen ei-tihiölähiö» olisi enemmän »kumila» kuin »tihiölähiö», ei sitäkään kai voi suoraan sanoa jäännöksettömästi validiksi. Näin on siltikin, vaikka toki huomattava osa ‒ niin sanottujen työssäkäyntialueiden laajennuttua viime vuosikymmenien aikana autoistumisen myötä räjähdyksenomaisesti ‒ kaupunkien arkisesta motorisoidusta kumipyöräliikenteestä koostuu vakituisesti maaseudulla asuvista, mutta jopa kymmenien kilometrien päässä kaupungeissa työssä tai toimessa käyvistä »keinotekoisista» maalaisasukeista.

Saunoin lauantaina 25/1-2014 Ruissalon avantosaunalla. Puulämmitteisen saunan löylyissä oli mukana myöskin eräs Turun luonnonsuojeluyhdistykseen liittynyt nuorehko mies, joka mainosti yhdistystä. Kun taisin olla ainoa paikalle polkupyöräillyt ‒ muiden saavuttua paikalle autoillaan ‒ päätin uteliaisuuttani hieman konfrontoida tätä miestä. Kyselin luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta niitä näitä, kunnes osoitin lahden toisella puolella pöhisevää ja pulputtavaa Viheriäisten öljynjalostamoa suurine suuleineen, avarine öljysäiliöineen, kookkaine krakkaustorneineen sekä lohikäärmeen lailla tulta syöksevine soihtuineen. Kerroin kokeeksi omasta näkemyksestäni, jonka mukaan luonnon- tai ympäristönsuojelua ei tulisi liiaksi ulkoistaa jollekin etäiselle ja mystiselle, olevinaan rivikuluttajien elämästä erinään olevalle teollisuudelle ‒ kuten niin monet meistä city- ja umpivihreistä tuppaamme tekemään ‒ vaan jokaisen kuluttajan tulisi ottaa itse vastuuta kuluttamisestaan. »Jos kukaan ei ostaisi bensaa, tuota koko laitosta ei olisi olemassakaan», töksäytin. Ja aivan kuten ounastelin, mies kiemurteli vastaukseksi jotain, mistä saattoi ymmärtää vain, että hän on kanssani asiasta täysin eri mieltä ‒ hänestä ihmisten ei ole tarpeellista rajoittaa omaa kulutustaan, vaan suurin ekoteko, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä, on saarnata Turuilla ja toreilla jonkin mystillisen, aivan kuin eri ulottuvuudessa piilevän teollisuuden luontoa turmelevasta vaikutuksesta. Laiturilla seisoskeli myös bikiniasuinen nuori nainen, joka loi minuun varsin murhaavan silmäyksen kuultuaan moottoripolttonesteiden kysynnän ja tuotannon dynamiikkaa koskevan aksioomani. Kukapa meistä myöntäisi, että me kaikki kynnämme yhtä kauttaaltaan keskuuteemme kaikkiallistunutta kumilaa, jonka me kaikki olemme yhdessä ja eriksemme omilla toimillamme saaneet aikaan, asuimmepa sitten tihiölähiöissä tai vähän agraarisemmissa maisemissa.

Olen vakuuttunut siitä, että osana linkolalaisuuteen kuuluvat vetoamiset ihmisyksilöiden tuhoisan, kohti onnettomuutta johtavien toiminta- ja elintapojen kertakaikkiseksi muuttamiseksi sekä ylenpalttisen mässäilyn kertakaikkiseksi ehdyttämiseksi ovat aiheellisia ja perusteltuja. Se ammottavan suuri moraalikäsityksellinen ero linkolalaisten ja minun välillä on kuitenkin siinä, että minä näen myös ihmisen itseisarvoisena luontokappaleena ja elämään oikeutettuna olentona, poiketen joistain Linkolan myöhempien aikojen kannanotoista. Ekofasismi ei nähdäkseni ole missään tilanteessa sovelias eikä ihmisarvoinen ratkaisu tuhon tiemme korjaamiseksi. Sen luulisi jokaisen moraaliltaan ehyen ihmisen oppineen jo toisesta maailmansodasta, jossa Hitlerillä oli mm. haaveena hävittää Puolan ihmisväestö susien asuttaman luonnonpuiston tieltä. Jotain tämänsuuntaista on Linkola kai itsekin tullut ainakin varhaisempina aikoina miettineeksi, kun julkaisi v. 1960 pasifistisen pamflettinsa¹³. Nykyään, kun radikaali oikeisto on maailmalla ja Suomessakin nostanut päätään, näitä eettisiä perusasioita ei voi liikaa alleviivata. Ihmiskunnan ongelmia ei voi korjata ihmisyydestä luopumalla.

Vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut johtamisen professori Minna Halme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta oli perjantaina 13/1-2017 Ylen aamu-tv:ssä keskustelemassa väestönkasvusta yhdessä Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin kanssa.¹⁴ Professori Halme totesi, että talous on perinteisesti perustunut jatkuvaan kasvuun: »Erityisesti länsimaissa ylikäytetään maailman luonnon resursseja. Suomi-tyypin kulutus on sillä tasolla, että tarvittaisiin kolmesta neljään maapalloa. Olisi syytä liikkua eteenpäin. Bruttokansantuote käsitteenä ja talouskasvu ideaalina palveli meitä hyvin joitakin kymmeniä vuosia ‒ silloin kun tuotannon kasvu sai aikaan hyvinvointia ja talouden systeemit olivat sellaiset, että se hyvinvointi ‒ sen kasvu ‒ jakautuivat aika tasaisesti ‒, mutta nyt me olemme itse asiassa sellaisessa vaiheessa, että se paine luonnonresursseja kohtaan on valtava, mutta talouskasvun hedelmät eivät myöskään enää hyödytä kaikkein köyhimpiä tai tasaisesti kaikkia kansanosia, vaan itse asiassa vauraus kasvaa kaikkein rikkaimpien joukossa erityisesti. --- Sen sijaan pitäisi pystyä tekemään mittareita, jotka katsovat enemmän hyvinvointivaikutuksia, jotka taloudesta tulevat. »

Tutkimusprofessori Anna Rotkirch puolestaan huomautti väestönkasvun hillitsemisen osuutta: »On vieläkin tarvetta saada seksuaalivalitusta, ehkäisyjä, kohentaa lisääntymisterveyttä.» Rotkirchin huomautus on siinä mielessä varsin hedelmällinen, että se antaa toisen näkökulman Kumilan kylän nimen mahdollisiin taustoihin. Jospa kumilalainen nuoriso on osoittanut erityisesti mainittavassa määrin harrastusta siemenen vakoon kylvämiseen; muutoinkin kuin juhannusöisin.

Televisiokeskustelun lopulla toimittaja Nicklas Wancke summasi onnettoman yhtälön olevan se, kun väestöräjähdys kertautuu nousevalla elintasolla, sekä pyysi televisiostudiossa vieraana olevilta naisilta ratkaisua tähän ongelmaan. Tähän professori Halme antoi viisaan vastauksen: »En promoa sitä, että kaikkien pitäisi luopua lihasta, mutta erityyppiset kulutuksen muutokset ‒ ja sanoisin suoraan, että nimenomaan meillä kehittyneissä maissa ‒ liikkumisessa, ruokailussa, energiankäytössä, asumisessa. Me emme oikeasti menetä meidän hyvinvoinnista paljoakaan, jos me ryhdymme ottamaan käyttöön enemmän uusia teknologioita ja kehitämme itsellemme uusia rutiineja. Kiinnostava asia on tämä, että onnellisuus ei ole lisääntynyt noin 70-luvun puolivälin jälkeen Suomessa tai Hollannissa tai Britanniassa. Eli tavallaan tämä lisääntyvä kulutusähky ei tuo meille enää lisää onnellisuutta.»

Raskasmielisyydellä on siis todettava, että teemme »jatkuvana kasvuna» tunnettua oravanpyöräämme yhä kiihtyvällä tahdilla juoksemalla maailmastamme yhä sakeampaa kumilaa saamatta kuitenkaan vastineeksi määräänsä enempää onnellisuutta tai muuta entistä suurempaa hyötyä. Toiveikkuutta lisää kuitenkin havainto siitä, että tämän asian tietää ja tunnustaa jo jopa johtamisopin guru ‒ vaikkakin »vastuullisen johtamisen» alalta ‒, mutta kuitenkin. Toivottavasti professori onnistuu juurruttamaan viisauttaan mahdollisimman syvälle kasvattiensa asenteisiin.

VIITELUETTELO:

[1] http://www.vaunut.org/kuva/48154
[2] http://yle.fi/uutiset/3-9223396
[3] https://hal-enpc.archives-ouvertes.fr/ha​l-01195546/
[4] https://wwf.fi/vahemman-lihaa-lautaselle​/
[5] http://www.yara.fi/tietoa-yarasta/kestav​a-kehitys/hiilijalanjalki/maatalous-ja-i​lmastonmuutos/
[6] http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttrap​ortti14a.pdf
[7] Ajankohtaisen kakkosen Sääilta. Yle TV2 5.12.2000.
[8] Aki Asola: Mies joka tuomitsi ihmisen. Turun ylioppilaslehti nro 17/11.10.2002.
[9] http://yle.fi/uutiset/3-8610827
[10] http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kest​ava_kehitys/tutkimus-merissa-lilluva-mik​romuovi-voi-tehda-kaloista-myrkyllisia-6​574876
[11] http://www.studio55.fi/hyvinvointi/artic​le/naita-fyysisia-oireita-stressi-voi-ai​heuttaa/4246684
[12] Hannu Taanilan päiväkirja. Radio Ylen Ykkönen 22.6.2001.
[13] Pentti Linkola: Isänmaan ja ihmisen puolesta ‒ mutta ei ketään vastaan. Sadankomitea ry, 1960.
[14] Ylen aamu-tv. Yle TV1 13.1.2017.
kuva 23.06. 22:03 Ari-Pekka Lanne  
  Turun tavararatapihalla on tänä päivänä melko hiljaista, ja sen raiteita onkin usein käytetty enemmän tai vähemmän joutilaana seisovan vaunukaluston makuutuspaikkana: http://www.vaunut.org/kuva/119412
kuva 19.06. 20:21 Ari-Pekka Lanne  
  Nykyään vissiin harvemmin, mutta Naantalin teräskuljetusten vielä pyöriessä niitä kävi siellä solkenaan: http://www.vaunut.org/kuva/93865
kuva 16.06. 09:38 Ari-Pekka Lanne  
  Olisihan se noloa sitoa tällaiseen rautakäärmeeseen kolme á 3¾ miljoonaa maksanutta ihmeveturia, kun vanhat Kakkoset ovat melkein vuosikymmenen suoriutuneet näistä 5400-tonnisista junista kaksisteen. Toki joskus on pyydetty apuvetureita Härmänmäkeen, mutta noin yleisesti. Siinä joutuisi sitten myös jättämään junan hännästä yhden Vokin Vartiukseen, kun näillä junilla on kai pituuskin tapissa. Jos 59 Vokkia sopii ähräämisittä kahden veturin kanssa kohtauspaikoille, kolmen veturin kanssa sitten 58 vaunua. Toivottavasti mäkeenjäänti oli vain harjoitusajon söhellystä, koska jos Kolmonen todella osoittautuisi tässä Kakkosta huonommaksi, pitäisi kai puhua »Arosudesta»: http://www.vaunut.org/haku/kommentit/?m=​1&ku=220&t=Arosusi
kuva 15.06. 13:24 Ari-Pekka Lanne  
  Useamman veturin ja siten raskaamman eli pidemmän junan ollessa kyseessä tulee vastaan sekin seikka, että osan lähes kilometrin pituisesta junasta ollessa ylämäessä saattaa keula jo ‒ tai häntä vielä ‒ olla alamäessä tai tasamaalla. Tästä on hyötyä erityisesti sellaisilla rataosuuksilla, joilla mäet eivät ole kovin pitkiä. Tiedä sitten, onko tätä puolta ajateltu veturinippujen sallittuja junapainoja arvottaessa.