??.??.1900 / Djurgården

??.??.1900 Pave Saarisen 'eltsu'-kuvasarja palautti mieleeni tämän kuvan, jonka piirsin itselleni apuvälineeksi hahmottaakseni millainen Djurgårdenin seisontasillan (Eläintarhan laiturin) seutu oli 1900-luvun alussa. Siis niihin aikoihin kuin Signe Brander siellä kuvasi. Piirros perustuu Signe Branderin valokuviin ja muihin seudusta eri paikoista löytämiini kuviin sekä karttoihin.

Nyt kun Finnasta voi ladata suurempiresoluutioisia kuvia, piirroksen voisi piirtää uudestaan, kun eräät yksityiskohdat on nyt paremmin nähtävissä. Mutta kyllä kuva mielestäni silti hyvin selvittää, millaista paikalla oli.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Kurt Ristniemi
Kuvasarja: Djurgården
Lisätty: 15.02.2018 08:50
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla

Kommentit

15.02.2018 10:07 Pave Saarinen: Eltsu-kuvassa näkyy myös veräjänvartija. Sitähän tarkoittaa "vartioitu tasoristeys". Veräjänvartijan koppi lienee hiukan tasoristeyksestä etelään. Alppimaja oli aikanaan huippuravintola ja majoitushuoneitakin oli. Sittemmin tuli lähelle myös hyppyrimäki. Hyppyrimäkeä alettiin nimittää hyndaksi majan mukaan. Hyppyrimäen alastulo muodostui sellaisesta kattilalaaksosta. sen toislla puolella oli 50- luvulla vielä jonkinlainen laskettelurinne, jossa oli vauhdinottoa varten pieni rannnelma. Linnanmäen kalliot oli hieno paikka talvisin aikanaan. Se kohoaa johonkin 45 metriin meren pinnasta. Vesilinnanmäki ja Eltsun kalliot olisivat yhdessä olleet hieno ulkoilupaikka keskellä kaupunkia.
15.02.2018 10:12 Kurt Ristniemi: Milloinkas tulikaan käyttöön kolmas raide välillä Helsinki-Fredriksberg? - Ainakin vuoden 1909 kartassa on jo kolme raidetta.

Rupesin tätä ihmettelemään, kun Finnassa on ainakin yksi Signe Branderin valokuva, jossa raiteita on vain kaksi, mutta kuvassa on merkintä '1911'. https://finna.fi/Cover/Show?id=hkm.HKMS0​00005%3A0000010a Ehkäpä Signe Branderien kuviin merkitty vuosi on esim. julkaisuvuosi pikemminkin kuin kuvausvuosi? Se tietenkin heikentää kuvien ajoittamista.
16.02.2018 07:58 Kurt Ristniemi: Karttojen avulla ajoittaminen on varsin epävarmaa. Kartat kun usein kuvaavat aikomuksia ja suunnitelmia eivätkä todella olevia oloja. Niinpä tuo mainitsemani vuoden 1909 kartta saattaa kuulua juuri näihin suunnitelmia kuvaaviin karttoihin. Kuitenkin juuri vuodesta 1909 lähtien kartoissa on kolme raidetta Eläintarhan kohdalla.

Vuoden 1909 karttojen ajanmukaisuutta panee epäilemaan Helsinginkadun sillan suunnitelmapiirros, joka on ajoitettu vuodelle 1910. Siinä silta on piirretty ilmeisesti neljän raiteen levyiseksi, mutta raiteita sille on piirretty vain kaksi.
https://yksa3.darchive.fi/YKSA3/public/a​rchive/HELKA/Resource.action?uri=https:/​/yksa.darchive.fi/resources/document/141​269064559900/YAM100211&ref=results&prevS​earch=1

Mutta onko siltapiirustus sitten ajoitettu oikein? Ja kuvaavatko vuoden 1909 kartat suunnitelmaa vai todellisuutta. - Yhä etsin tietoa siitä, milloin kolmas raide välille Helsinki-Fredriksberg todella valmistui.

VR historiikki 1862-1912 kertoo, että Karjaan radan rautatienrakennuksen suunnittelun ja rahoittamisen yhteydessä jätettiin valtionrautateiden tehtäväksi rakentaa raide Fredriksbergin ja Helsingin ratapihan välille, mihin tarkoitukseen varattiin määräraha. Mutta se ei kerro oliko tämä raide valmis, kun Karjaan rata avattiin vakinaiselle liikenteelle syyskuussa 1903. Ilmeisesti ei ollut? Eikä historiikki sen enempää tästä raiteesta sitten kerrokaan. En ainakaan minä ole löytänyt siitä muuta mainintaa.
16.02.2018 08:48 Erkki Nuutio: Ilman dokumentteja tai muuta uutta tietoa, mielestäni Inhan kuva http://vaunut.org/kuva/98876?kv2=1911&pa​ik=Helsinki+asema, jonka ajoitus on 5.1908 (josta ainakin 1908 voitaneen ottaa tosiasiana) ajoittaa kolmannen raiteen melko tarkasti.
Inhan ajoituksella on kallion suuritöinen louhinta tehty kesän-syksyn 1907 vaiheilla. Kuva osoittaa valmiuden ratatyön aloitukseen keväällä 1908. Tuskin näitä töitä on viivytelty lisäraiteen tarpeen ollessa suuri.
Siten kolmas raide oli ilmeisesti käytettävissä syksyllä 1908.
Asian varmistaa vain dokumenttitieto, joka toivottavasti joskus löydetään.
16.02.2018 12:29 Kurt Ristniemi: Taitaa olla niin, että myönnetystä määrärahasta, uutisoiduista aikomuksista ja jo louhitusta tilastakin huolimatta kolmatta raidetta Helsingistä Fredriksbergiin ei rakennettu. Nimittäin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Nähtävästi kolmas raide rakennettiin vasta Helsingin uuden asemarakennuksen yhteydessä tehtyjen järjestelyjen myötä, jolloin rata Helsingistä Fredriksbergiin suunniteltiin lavennettavaksi kaksiraiteisesta neliraiteiseksi.

Näin uutisoi esim. Uusi Suometar 16.11.1913:
"Fredriksbergiin johtamaan järjestetään asemalta nykyisten kahden kiskoparin asemesta neljät kiskoparit, joista kahdet on aiottu matkustaja-, kahdet tavarajunia varten. Uusien raiteiden laskeminen edellyttää m. m. verrattain laajoja kallionräjäyttämistöitä, joihin ryhdytään ensi keväänä."

Jos näin on, voin lakata ihmettelemästä miksi Signe Branderin valokuva kaksiraiteisesta Djurgårdenin tasoristeyksestä on ajoitettu vuodelle 1911.

Ja kartat vuodesta 1909 alkaen kuvaavat sitten nähtävästi vain suunnitelmia, niitä joita ei toteutettukaan. Tämä minua kyllä suuresti kummastuttaa, sillä vasta vuoden 1925 kartassa raiteita on neljä. Siihen asti - vuodesta 1909 vuoteen 1924 - niitä on kartoissa sinnikkäästi kolme. Vai kävikö näiden uusienkin uutisten kanssa niin, ettei maailma kehittynytkään suunnitellusti, vaan se kolmas raide sittenkin rakennettiin ensin? Mutta milloin sitten? Joskus v. 1914 paikkeilla?
(Käyttäjä muokannut 16.02.18 14:44)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!