17.03.1981 / Karjaa

17.03.1981 Turusta Helsinkiin menevä pikajuna saapuu Karjaalle veturinaan Dv12 2756. Pikajunien lähdettyä suuntiinsa läksivät myös henkilöjunat määränpäitään kohti.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Karjaa (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Tapio Keränen
Lisätty: 03.04.2018 20:57
Junatyyppi
P: 123, 128
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus, Makasiini
Sekalaiset: Matkustaja
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

04.04.2018 07:00 Juhana Nordlund: Mukava kuva Karjaalta.

Junat ovat P 123 ja P 128. Viimeksi mainitulla on mielenkiintoinen taival vielä edessäkin, Karjaa - Kirkkonummi oli keväällä 1981 varsin vanhanaikainen linjauksiltaan. Kaunislahden oikaisun vaiheet olivat jo pitkällä, Päivölä hyvä jos aluillaan, Siuntiossa ja Vuohimäessä rata kulki hyvinkin perinteisissä paikoissa.

Laivapikajunan ravintolavaunu oli Rkt, tuolloinhan siitä sarjasta oli vasta ensimmäiset 20 olemassa.

Jossain vaiheessa 1980-lukua Rantaradan junien numerointia muutettiin sillä tavoin, että myös Turusta Helsinkiin kulkevat junat alkoivat ajaa numeroinnin kannalta loogisemmassa järjesteyksessä (numerot alkoivat edetä pienimmästä suurimpaan heti aamusta lähtien).
04.04.2018 08:28 Teppo Niemi: Puukoriset junat ovat taas Kirkkonummen (etualalla) ja Hangon (taaempana) henkilöjunat.
01.06.2020 12:02 Lasse Reunanen: Mahtava ajankuva.

Junakalustoa löytyy eri aikakausilta, on sinisiä vaunuja, puukoria, porkkana. Pari tavarajunaa on asemalla, raiteilla kulkee vielä ihan normaaleille ihmisille toimitettavia tavaroita. Rakennusten ja vaunujen piipuista nosee savu, ilmeisesti kylmähkö talvipäivä, olisiko -10. Ihmisillä ajalle tyypillinen vaatetus, pitkä pomppa useimmilla, muutama on jo pukeutunut trendikkäästi lyhyempään talvipusakkaan, oletettavasti värikkääseen. Rakennuskanta on pääosin vielä puurakenteista vanhaa, mutta taustalla on jo elementtirakenteinen kerrostalo. Toinen on rakenteilla ja kauempana näkyy potkupalloilijoille pystytetty kuplahalli, uutta huipputeknologiaa tuolloin. Parkkipaikalla on ajalle tyypillisiä autoja, ei mitään loistovaunuja, ihan normaaleja kansan kulkuneuvoja, joku on uudenkarhea, toiselle on kertynyt ikää jo melkein rippikouluun velvoittava ikä. Ukkomallin Tunturi nojaa lyhtypylvääseen, joku on pakkasta uhmaten tullut mopolla asemalle kaupunkimatkaa varten. Puhelinkioskikin on, mutta kukaan ei ole niin kiireinen, että asioita pitäisi hoitaa juuri nyt asemalla, nykyään ihmisistä kolmannes tuijottaisi luuria. Valmetin laituritraktorikin on laiturilla, ilmeisesti tavaraa oli tällä kertaa vähän, kun kärrit ei ole perässä...

Mahtava kuva, niin paljon asioita yhdessä kuvassa, että sitä jaksaa katsoa pitkään ja aina löytyy jotain uutta. Kiitos.
(Käyttäjä muokannut 01.06.20 12:05)
01.06.2020 12:44 Rainer Silfverberg: Kulkiko 1981 vielä junaa Hangosta Riihimäelle?
01.06.2020 13:28 Petri Nummijoki: Kulki 1983 asti mutta se otettiin tässä tilanteessa läntisimmälle raiteelle, joten jää asemarakennuksen taakse.
01.06.2020 15:40 Esa J. Rintamäki: Parkissa Volvo 145, Ford Taunus ja Kajakkikaksikko 96, joitakin mainitakseni...
02.06.2020 11:22 Antti Kukkonen: Autorivistä erottuu myös Suomen erityisolosuhteisiin varusteltu Fiat-pakettiauto, Volvo 340 ja Mercedes-Benz W123
02.06.2020 11:57 Lasse Reunanen: En kyllä Mersua näe. Autot takaa eteen: Ford Granada, tunnistamaton, Fiat 127, tunnistamaton, Mitsubishi Lancer, Saab 96, Ford Taunus, Fiat 127 Fiorino ja Volvo 145. Mopo pylvästä vasten on ilmeisesti Tunturi 60-luvun puolivälistä.
02.06.2020 12:45 Erkki Nuutio: Minä näen Suomen erityisolosuhteisiin tehdyn Valmet-laiturivaunun VW:n teollisuusmoottorin kera.
02.06.2020 13:36 Rainer Silfverberg: Kulkiko muuten P123 siihen aikaan Naantaliin tai Uuteenkaupunkiin?
02.06.2020 14:27 Petri Nummijoki: Yksi runko jatkoi Uuteenkaupunkiin. Kuvan junassa ei toki sen enempää olekaan. Joskus se oli Dv12-vetoinen vaunujunakin, jolloin sama Dv12 jatkoi Uuteenkaupunkiin parin ensimmäisen vaunun kanssa.
(Käyttäjä muokannut 02.06.20 14:28)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!