30.09.2020 Keskiviikon 30/9-2020 »Pv1:n» aamu alkoi T 53707:nä saapuneen 24-vaunuisen puutavarajunan viemisellä Repolaan. Tallinvaihde V-355 sattui olemaan kohti akuankkatietä R-313, jolla makasi sähköjohdon jatkeena Dv12 2747. Siispä se valittiin työkaluksi. Sillä, että tallin sivussa raiteella R-314 toisena vaihtoehtona olisi ollut joikkarillinen Dv12 2505, ei tietenkään ollut mitään vaikutusta työkoneen valintaan. Jo koneen päälle noustessa kävi selväksi, että olemme joutuneet tekemisiin kulkukoiralauman loppuun kaluaman haaskan kanssa. Apukone piti pahaa pörinää. Jollen olisi pinttynyt ja paatunut klassikkodieseleiden ystävä ja ymmärtäjä, sanoisin että veturi oli täysin kamala. Syksyn lehtikeliin vedoten minun oli yhtä kaikki helppo myydä 80-luvulla Valtionrautateitten kappaletavaramakasiineilla trukkikuskina rautatieläisuransa aloittaneelle työparille junan vieminen Repolan mäkiin »pöytäajolla». Niinpä ajoin Ruotsinlaivan »Ysikympissä» (R-309/310) lepäävän puutavarajunan sataman puoleiseen päähän kuin Kauno Saario konsanaan työkaverin jäädessä junan häntään tarkastamaan jarruja ja tähystämään painettaessa junaa Repolan vaihteen V-359 taakse. Mutta toisin kuin lokomolaisen homeinen olemus ja pikkupään korvin kuultava pörinä antoivat ymmärtää, pääkonehuoneen puolella pauhasi timmein missään koko rataverkollamme mylvivistä Tampella-MGO:ista. En tiedä mistä Alstikasta mylly on alkujaan kotoisin, mutta papua siinä piisasi. Junan häntään vaunun astimelle matkustamaan jäänyt vanhempi konduktöörikin kertoi ihmetelleensä, kun vauhti ei tuntunut lainkaan hiipuvan Repolan mäissä. Deeveri veti junaa kuin riivattu.
Puutavarajunan lopulta seisahduttua vaunujen pyörien kevyen kirskahduksen säestämänä Repolan ympäriajopihalle, idyllisen Sampaanalanjärven rantaan, vallitsi Repolan ratapihojen hämyisissä kanjoneissa erämaahenkinen hiljaisuus. Hännässä matkustanut ratapihakonduktööri kertoi kuulleensa kallionkielekkeellä asustelevan huuhkajan huhuilua. Ruskehtava lintu on valtava, siipien kärkiväliltään parimetrinen. Se on tuttu raumalaisille rautatieläisille, ja tottunut kuuntelemaan kuinka raudat valittavat. Toki alkuperäiskuosista lähellä olevan Ruotsinlaivan viheltelyt tehdasalueen ylikäytävilläkin kuulostivat melko kummitusmaisilta ‒ vallankin tuolla tavalla synkkänä syysaamuna. Haettuani veturilla kipparin viereistä tyhjää tietä myöten junan hännästä ajoimme kourimolle niputtamaan tyhjiä puutavaravaunuja, mitä työtä varten konnari katsoi kätevimmäksi linkittää käyttöömme käkättimet. Niputettuani ja tarkastettuani tyhjät pankkovaunut vuoropari veti ne ympäriajopihalle kuormavaunujen viereen sekä ajoi veturin tyhjän rungon edestä kuormavaunujen häntään. Siinä alkoivat ongelmat. Kompressori ei jaksanut puhaltaa riittävästi ilmaa, jotta junan jarrut saataisiin irtoamaan ‒, ei vaikka kävin pätkimässä jarrujohtoa lyhyemmiksi paloiksi. Kuljettajien vikatukipalvelukin totesi, ettei kompuralle ole paljon tehtävissä »paljain käsin» ‒, vallankaan kun Dv12 2747:n lähiaikojen huoltohistoriasta näkyy löytyvän samankaltaista murhetta. Niinpä pyysimme »Pv2:n» (tallin seinustalle tähteelle jäänyt Dv12 2505) työntämään kuormavaunut ympäriajopihalta viimeiset sadat metrit perille kourimon purkuteille. Me sen sijaan huristelimme pelkällä veturilla »asemaratapihalle». Meno tyssäsi lopullisesti vanhan rautatieaseman nurkalle, vaihteen V-347 päälle, kun sammahteleva apukone ei antanut enää riittävästi ilmaa edes pelkälle veturille. Valmistelimme romun hinauskuntoon siinä, minkä jälkeen kakkospäivystäjä siirsi raadon raiteelle R-301 iltapäivän laskumäenruokasekulin T 3716 siemeneksi. Antiikkiset muinaisdeeverit ovat kuin vanhoja harrasteharrikoita ‒, niillä ajetaan päivä ja niitä rassaillaan viikko.
Samana iltana yövuoroon »Pv5» ilmoittautuessamme saimme huomata, että aamuisen mädän veturin tilalle on tulossa iltajunassa T 3729 uusi lelu, sisarveturi Dv12 2744. Junanhajotusta miettiessäni näin heti, että on kompakteinta purkaa veturi hinauksesta ajokuntoon heti junan nokalla sekä viedä juna sillä vetämällä satamaan. Tavanomaisempi tyyli on ottaa käyttöön eri veturi tallilta, lajitella juna satamaan alusta asti työntämällä, ja käsitellä junarungon nokalla hinauksessa olevaa dieselveturia kuin jarrutonta vaunua, jonka määräraide on tallin liepeillä, missä vasta sitten joskus aikanaan puretaan hinaus. Tällä kertaa junan kokoonpano ja sataman vaunutilanne olivat sellaiset, että junan kyniminen, ravistelu ja rouhiminen onnistuivat lähes viimeiseen saakka alakautta, veturi sataman ratapihojen meren puoleisissa päissä. Ei tarvinnut mennä edes siihen, että veturi olisi ollut jonkin liikkeen ajan kiilautuneena vaunuletkojen väliin. Siispä soittelin Raumaa lähestyvän iltasekulin kuljettajalle:
‒ Kolme-seitsemän-kaksi-yhdeksän kuljettaja, vastasi vek.
‒ Raumalta morjesta! Sul olis siäl junas hinausveturi, alustelin.
‒ On joo, vahvisti vek puhelintorveen.
‒ Voisiksää pysähtyy sen junas kans siihen kävelysillan eteen? Kun päivystäjä ottaa sen hinausveturin heti käyttöön siitä, niin ei tart sit kävel niin paljo, kysyin.
‒ Eik se jää sit ristii? ihmetteli vek.
‒ Kolme-nolla-kolmonen on kaheksansataametrinen tiä, ja sul o siäl kolmesataa metrii junaa. Kyl sen pitäis mahtuu siihen suunnilles keskel tiät, mittailin.
‒ Jaa juu sori-sori-sori, oikeassa olet, korjasi vek, eikun luulin että tarkotit sitä Valtakadun tasoa.
‒ Joo ei ku se kävelysilta siinä veturitallin jälkeen, sanoin, johonkin siihen jos saisit pyssäämään, niin olis kiva juttu.
‒ Juu, pysäytetään siihen, lupasi vek.
‒ Hiano juttu, kiitti! lopettelin puhelun.
Kommentit
| 02.10.2020 21:24 | Jaakko Hakala: | Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen kuvateksti! :) Satuin muuten ottamaan juurikin Valtakadun tasoristeyksellä kuvia tästä junasta ja näkemään tuon 3716:n ja 2747:n odottamassa iltapäivällä lähtöä, siitä jäi kuvat ottamatta. | |
| 04.10.2020 18:54 | Tero Korkeakoski: | Niin siis oletko sä A-P ammatiltasi veturinkuljettaja? Tätä en olekaan ennen hokannut. | |
| 04.10.2020 21:05 | Ari-Pekka Lanne: | En ole... |